Israelin puolustusvoimat (hepr.צבא ההגנה לישראל, Ts’va ha-hagana le-Jisra’el, engl.Israel Defense Forces, IDF) koostuu maavoimista, ilmavoimista ja merivoimista. Siitä käytetään usein lyhennettä צה"ל, Tsahal. Epävirallisten arvioiden mukaan vuonna 2004 Israelin puolustusvoimissa palveli 168 000 henkilöä, joista 107 500 oli asevelvollisia.
Israelin puolustusvoimien lippu.
Naiset tulivat ensimmäisenä maana maailmassa Israelissa yleisen asevelvollisuuden piiriin. Israelissa asevelvollisia ovat juutalaiset miehet ja naiset sekä druusi- ja tšerkessimiehet, kun taas arabit ovat siitä vapautettuja.[1]Haredijuutalaisille, jotka opiskelevat Tooraa ješiva-koulussa, järjestetään vapautus, joka on herättänyt protesteja maallisempien juutalaisten keskuudessa. Palvelukseen astutaan 18-vuotiaana, ja palvelusaika on miehillä kolme vuotta ja naisilla 21 kuukautta. Naisten ei kuitenkaan tarvitse mennä armeijaan, jos he ovat naimisissa tai jos heillä on lapsi. Lykkäystä voidaan myöntää yliopisto-opiskelijoille. Asepalveluksen päätyttyä asevelvolliset siirretään reserviin, ja kaikki alle 51-vuotiaat reserviläiset suorittavat korkeintaan 39 päivää palvelusta vuosittain. Tätä aikaa voidaan kriisitilanteissa pidentää.
Osa sotilaista kuuluu rajavartiostoon, jonka tehtäviin nykyisin kuuluu myös siviilien turvallisuudesta huolehtiminen.[2]
2000-luvulla vanhoillisten juutalaisten osuus armeijan vahvuudesta on kasvanut, kun maan maallistuneen väestön suhtautuminen armeijaan on muuttunut kriittisemmäksi. Asiantuntija-arvioiden mukaan taistelujoukkojen upseereista puolet on ortodoksijuutalaisia, vaikka heidän osuutensa väestöstä on neljännes. Politiikan tutkija Yagil Levy katsoo, että ”uskonnollinen väestö on kehittymässä sekä kulttuurisesti että ideologisesti kriittiseksi massaksi armeijan sisällä”, mikä hänen mukaansa voi johtaa ongelmiin esimerkiksi, jos Israel päättää vetäytyä Länsirannalta. Tutkija Ephraim Ya’arin mukaan uhkakuvat ovat liioiteltuja.[3]
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.
Israelilaisia naissotilaita harjoituksessa.
Israelin ja palestiinalaisten konfliktin vuoksi IDF on omaksunut niin sanotun matalan intensiteetin sodankäynnin strategian palestiinalaistaistelijoita vastaan, jotka usein toimivat tiheästi asutuilla alueilla. Hamas, palestiinalainen terroristijärjestö, on tiettävästi lisäksi käyttänyt tukikohtinaan sekä ohjusiskujensa laukaisualustoina jopa siviilirakennuksia, kuten sairaaloita. Terroristien ja israelilaissotilaiden yhteydenotoissa on siksi ajoittain kuollut lähistöllä olleita siviilejä. Israel on toisaalta omaksunut taktiikan ilmoittaa ennalta iskuistaan. IDF on käyttänyt myös kiistanalaisia ennalta ehkäiseviä täsmäiskuja (hepr.סיכול מוקד, sikul memukad) estääkseen tulevia väkivallantekoja tappamalla mahdolliseen tulevaan iskuun liittyviä, esimerkiksi terroristeiksi arvioimiaan, henkilöitä, jotka ovat suunnittelemassa terroristi-iskua.
IDF on myös tuhonnut itsemurhaterroristien perheiden taloja, todeten sen olevan tehokas taktiikka itsemurhaiskujen vähentämiseksi. Kriitikkojen mielestä taktiikan tehokkuus ei kuitenkaan oikeuta liiallisen voiman käyttöä, ja siviilikohteiden tuhoaminen kostona on kansainvälisen oikeuden vastaista.
Historia
Israelin puolustusvoimien beduiinisotilaita Tel-Avivissa vuonna 1949.
Israelin puolustusvoimat saivat alkunsa toisen maailmansodan aikana Ison-Britannian kuninkaallisessa armeijassa palvelleista juutalaisista upseereista ja sotilaista, jotka ostivat aseita ja perustivat maanalaisia puolisotilaallisia ryhmittymiä, jotka tunnettiin nimellä Haganah. Israelin puolustusvoimat perustettiin 26. toukokuuta1948 julistamalla Haganahin sotilaallinen siipi Palmah juutalaisvaltion armeijaksi.[4] Alkuaikojen kaluston puutteiden ja vähäisyyden vuoksi IDF panosti koulutukseen ja erityisesti tiedusteluun ja vakoiluun. Israelin puolustusvoimia pidetään Lähi-idän vahvimpina. Israelin puolustusmenot ovat Lähi-idän kriisin vuoksi hyvin korkeat: esimerkiksi vuonna 1996 ne olivat 10,6 prosenttia maan bruttokansantuotteesta ja 21,1 prosenttia valtion budjetista. Yhdysvallat on antanut Israelille vuosittain noin kolme miljardia dollaria kehitysapua, josta esimerkiksi vuonna 2001 oli kaksi miljardia sotilasapua.[5]
Organisaatio
Israelin puolustusvoimien sotilaita
Sotilaat valmistautuvat taistelutilanteeseen.
Naamiointikoulutusta jalkaväen kouluttajien kurssilla.
Tuleva jalkaväen kouluttaja.
Kaikki IDF:n alaiset joukot ovat suoraan pääesikunnan alaisia. Israelin hallitus nimittää pääesikunnan päällikön (רמטכ"ל, Ramatkal), joka on Israelin puolustusministeriön alainen. [6] Israelissa ei parlamentaarisena maana ole selvää presidentin ylipäällikkyyttä. Pääesikunnan päällikkö vastaa sotilasarvoltaan kenraaliluutnanttia. Israelissa usein myös puolustusministerillä ja pääministerillä on sotilaallista kokemusta.
Israelin asevoimia tukevan Sar-El-organisaation työhön osallistuu runsaasti muualta maailmasta tulevia vapaaehtoisia, lähinnä juutalaisia. Heidät sijoitetaan Israelin armeijan tukikohtien varastoihin, joissa he huoltavat kalustoa, esimerkiksi viestintävälineitä. Täten israelilaista ihmisvoimaa vapautuu sotilaallisluonteisempiin tehtäviin. Sar-Elin riveihin on lähtenyt Suomestakin jo satoja innokkaita.[7]
Israelilla on itsenäinen kyky laukaista tiedustelusatelliitteja Venäjän, Yhdysvaltojen, Ison-Britannian, Ranskan, Kiinan, Intian ja Japanin ohella. Israelin puolustusvoimat ovat kehittäneet sekä satelliitit (Ofeq) että laukaisijat (Shavit). Israel on esimerkiksi Venäjän ja Yhdysvaltojen ohella yksi harvoista maista, jotka eivät ole allekirjoittaneet maamiinat kieltävää Ottawan sopimusta.[8]
Tunnettuja israelilaisia aseita ovat muun muassa Uzi-konepistooli, Galil- ja TAR-21-rynnäkkökiväärit, Desert Eagle -pistooli ja Merkava-panssarivaunu: ensin mainittu on merkittävä vientituote.
Taistelukoneet
Israelin ilmavoimien F-16-hävittäjiä ilmasotaharjoituksen aikana vuonna 2003.
Israelin ilmavoimilla (IAF) on yhteensä 875 taistelukonetta, joista 520 on käytössä erilaisissa palvelustehtävissä.[9] Tämänhetkiset ilmaherruus- ja torjuntahävittäjät:
Lisäksi Israelin ilmavoimilla on useita vanhempia varastoituja hävittäjälentokoneita, joita ei enää käytetä aktiivisesti taistelutehtävissä. Suluissa kokonaismäärä, käytössä olevien määrä.
Loput panssarivaunuista ovat vanhoja Magach-7:iä (M-60):iä, M-48:ia sekä vanhoja pääasiassa Syyrian ja Egyptin käyttämiä. Muut vaunutyypit jakautuvat seuraavasti:
Tiedusteluaineiston ja muun muassa Dimonan-ydintutkimuslaitoksessa työskennelleen israelilaisen ydinteknikon Mordechai Vanunun kertoman mukaan Israel on ainoa Lähi-idän maa, jolla on ydinase.[11][12] Israel, Intia, Pakistan ja Pohjois-Korea ovat ydinsulkusopimuksen ulkopuolella.[13] Maalla uskotaan olevan noin 75–400 ydinkärkeä.[14] Israelin hallitus ei ole myöntänyt eikä kieltänyt ydinaseiden olemassaoloa, mutta on ilmoittanut, ettei se ensimmäisenä ”tuo ydinasetta Lähi-itään”. 11. joulukuuta2006 pääministeri Ehud Olmert myönsi saksalaisen televisiokanavan haastattelussa epäsuorasti Israelin hallussa olevan ydinaseita, kun häneltä kysyttiin Israelin oletetun ydinaseen vaikutuksesta länsimaiden mahdollisuuksiin puuttua Iranin ydinohjelmaan. Olmert luokitteli puheessaan Yhdysvaltojen, Ranskan ja Venäjän lisäksi Israelin ydinasevaltojen joukkoon:
»Iran uhkaa avoimesti pyyhkiä Israelin maailmankartalta. He haluavat ydinasevaltioksi, kuten Yhdysvallat, Ranska, Israel ja Venäjä.» (Ehud Olmert)
Olmertin avustaja Miri Eisin toisti pian Olmertin lausunnon jälkeen Israelin perinteisesti esittämän näkemyksen, jonka mukaan ”Israel [ei] tule olemaan alueen ensimmäinen valtio, joka esittelee ydinasearsenaaliaan”.[16]milloin?lähde?
Tiedustelutietojen perusteella tiedetään Israelin tehneen ydinaseyhteistyötä Yhdistyneen kuningaskunnan kanssa 1960- ja Etelä-Afrikanapartheid-hallinnon kanssa 1980-luvulla. Yhdysvaltojen viranomaisten mukaan Yhdysvaltojen keskustiedustelupalvelulla CIA:lla on todisteet Israelin ja Etelä-Afrikan laajasta yhteistyöstä ohjus- ja rakettiteknologian alalla. CIA:n tietojen mukaan kesäkuussa vuonna 1980 Israel ja Etelä-Afrikka toteuttivat myös yhteisen ydinkokeen. Ennen koetta Etelä-Afrikassa oli vieraillut suuri joukko israelilaisia ydinfyysikoita, insinöörejä ja sotilasvirkailijoita. Sekä Israel että Etelä-Afrikka kieltävät väitteet.[17][18]
Vuonna 1975 Pieter Willem Botha allekirjoitti Israelin puolustusministerin Shimon Peresin kanssa salaisen sotilasyhteistyösopimuksen. Israel vei Etelä-Afrikkaan aseita vuosien 1974–1993 välisenä aikana vuosittain 600 miljoonan dollarin arvosta, mikä teki Etelä-Afrikasta Israelin toiseksi tai kolmanneksi suurimman kauppakumppanin. Sasha Polakow-Suranskyn mukaan asekaupan kokonaisarvo ajanjakson aikana oli yli 10 miljardia dollaria. Etelä-Afrikka toimitti Israeliin 500 tonnia uraania sen ydinaseohjelmaa varten ja vastavuoroisesti Israel myi Etelä-Afrikalle 30 grammaa tritiumia neutronipommin rakentamiseksi. Syyskuussa 1979 maat suorittivat yhteistyössä ydinkokeen Etelä-Atlantilla.[19]
Israelilla on kolme saksalaisvalmisteista Delfiini-luokan sukellusvenettä, jotka saattavat olla yhteensopivia 1 500 km kantavien muunneltujen Popeye Turbo -risteilyohjusten kanssa.lähde?
Israel on ydinsulkusopimuksen ulkopuolella.[13]Kansainvälinen atomienergiajärjestö IAEA antoi 2009 päätöslauselman Israelin ydinaseiden tarkastamisesta. Israel kieltäytyi yhteistyöstä IAEA:n kanssa; Israelin edustaja antoi lausunnon, ettei ”Israel tule miltään osin toimimaan päätöksen mukaan, jonka ainoa tarkoitus on vahvistaa poliittisia vihamielisyyksiä ja jakoa Lähi-idässä”.[20]
Aseistakieltäytyminen
Vuonna 2006 Israelin puolustusvoimat rekrytoi asepalvelukseen 75 prosenttia asevelvollisista.[21] Aseistakieltäytyjiä nimitetään nimellä refusenik. Refusenik-liike kasvoi merkittävästi vuoden 2000 toisen intifadan alkaessa, kun osa reserviläisistä kieltäytyi operoimasta palestiinalaisalueilla.[22] Israelissa aseistakieltäytyjät saavat yleensä kieltäytymisestä 2 viikon vankeusrangaistuksen per kieltäytymiskerta. Käytännössä rangaistukset ketjuuntuvat ja lähes jokainen kieltäytyjä joutuu kieltäytymisestään istumaan vankilassa puolisen vuotta yhteensä, 2 viikon jaksoissa.
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
