Kaupunki tunnetaan erityisesti Ise-jingūn pyhäköstä, joka on Japanin šintolaisista pyhäköistä kaikkein merkittävin. Kaupunki onkin suosittu matkailu- ja pyhiinvaelluskohde, ja sen historia on kiinteästi sidoksissa pyhäkön historiaan.
Ise sijaitsee Mien prefektuurin keskiosassa Isen tasangon eteläreunalla Isenlahden rannalla. Kaupungin pohjoispuolella avautuvaan lahteen laskevat Miya-, Isuzu- ja Setajoet; eteläosastaan kaupungin alue on vuoristoista ja siellä kohoaa muun muassa Asamavuori.[1]
Ilmakuva Isen keskustaan (1983): kuvan alaosassa Gekū, vasemmalla Miyajoki
Kirsikankukkia ja Naikūlle johtava Ujibashi-silta
Historia
Isen kaupunki on kasvanut Isen pyhäkön ympärille. Pyhäkkö on lukuisine alipyhäkköineen levittäytynyt laajalle alueelle, mutta tärkeimmät pyhäkköalueet (Naikū eli ”sisempi pyhäkkö” ja Gekū eli ”ulompi pyhäkkö”) sijaitsevat noin viiden kilometrin etäisyydellä toisistaan. Isestä tuli Heian-kaudelta lähtien suosittu pyhiinvaelluskohde, ja pyhäkköalueiden edustalle kehittyikin kaupunkiasutusta, toisistaan aina Meiji-kaudelle vuoteen 1889 saakka erilliset kylät Uji (jap.宇治) ja Yamada (jap.山田).[5][6] Ne yhdistettiin Ujiyamadan maaseutukaupungiksi (jap.宇治山田町, Ujiyamada-chō).[7]
Kaupungin kehittyminen vauhdittui 1800–1900-lukujen vaihteessa. Nagoyasta Iseen johtava Sangū-rautatielinja avattiin vuonna 1897 ja sittemmin lakkautettu raitiovaunuverkko (Shinto-linja) vuonna 1903. Muutaman vuoden kuluttua vuonna 1906 perustettiin Ujiyamadan kaupunki (jap.宇治山田市, Ujiyamada-shi). Vanha nimi pysyi käytössä vuoteen 1955 saakka, kun laajan kuntaliitoksen myötä paikkakunnan nimeksi vaihdettiin pyhäkön nimenä laajalti tunnettu Ise. Kaupungin hallinto järjestettiin uudelleen vuonna 2005, kun siihen liitettiin Futamin ja Obatan maaseutukaupungit sekä Misonon kyläkunta.[7][6]
Politiikka ja hallinto
Isen kaupungin hallinnossa ylintä päätösvaltaa harjoittavat kaupunginjohtaja ja kaupunginvaltuusto. Molemmat valitaan vaaleilla.[8] Kaupunginjohtajana toimii Ken’ichi Suzuki (kausi 2013–2017).[9] Kaupunginvaltuustossa on 28 jäsentä, jotka ovat järjestäytyneet useaan ryhmittymään. Niistä poliittisten puolueiden ulkopuolella toimivat Shiseijuku (7 jäsentä), Shinpū Ise (6 jäsentä), Shinsei Ise (4 jäsentä) ja Seiyūkai (3 jäsentä); loput kaupunginvaltuutetut (8 jäsentä) kuuluvat viiteen puolueeseen.[10] Valtuutetuista kaksi on naisia.[11] Kaupunginjohtajan ja -valtuuston vaaleissa vuonna 2013 äänestysprosentti oli 61,2.[12]
Japanin alahuoneen vaaleissa Ise kuuluu Mien prefektuurin 5. vaalipiiriin.[13] Mien prefektuurinvaltuuston vaaleissa se muodostaa oman vaalipiirinsä, josta valitaan neljä valtuutettua.[14]
Talous
Isessä toimii noin 7 000 yritystä tai toimipistettä, joissa työskentelee runsaat 60 000 henkeä (vuonna 2014). Tämä on 8,5 prosenttia Mien prefektuurin yrityksistä. Merkittävimmät elinkeinoelämän alat ovat tukku- ja vähittäiskauppa (27,7 prosenttia yrityksistä ja 21,4 prosenttia työvoimasta), majoitus- ja ravintolapalvelut (12,8 prosenttia yrityksistä ja 11,0 prosenttia työvoimasta) sekä tavaranvalmistus (8,3 prosenttia yrityksistä ja 17,2 prosenttia työvoimasta). Valtaosa (61,2 prosenttia) on 1–4 hengen pienyrityksiä.[15] Kaupungissa päämajaansa pitäviä yrityksiä ovat esimerkiksi makeisvalmistaja Akafuku,[16] kosmetiikkayhtiö Mikimoto seiyaku[17] ja elektroniikkayritys Noritake Itron.[18] Tehdas kaupungissa on muiden muassa Sinfonia Technology -elektroniikkavalmistajalla,[19]Murata kikai -konevalmistajalla,[20]Kyoceralla,[21]Yokohama-rengasvalmistajalla[22] ja NGK:lla.[23]
Isen pyhäkön kaupunkiin tuomilla matkailijolla ja pyhäkön 20 vuoden välein tapahtuvalla uudelleenrakentamisella on oma vaikutuksensa kaupungin talouteen. Vuoden 1993 uudelleenrakentamisen aiheuttama buumi toi kasvojenkohotuksen Naikūta ympäröivälle alueelle, kun taas 2010-luvulla kaupunki investoi erityisesti Ise-shin rautatieaseman ja Gekūn väliseen alueeseen, joka oli päässyt taantumaan. Esimerkiksi 1990-luvun lopulla alueen kaksi tavarataloa oli suljettu edellisen buumin jälkeisen laskusuhdanteen vuoksi. Vuoden 2013 uudelleenrakentaminen oli Iselle erityisen menestyksekäs, ja sen tuomien matkailijoiden arvioidaan tuottaneen kaupungin taloudelle 241,6 miljardia jeniä.[24][25]
Isen liittää Nagoyaan Ise jidōshadō -moottoritie (Ise Expressway). Kaupunkia palvelevat myös esimerkiksi Japanin valtatiet 23 ja 42. Suora linja-autoyhteys Tokioon kestää noin yhdeksän tuntia.[26] Kaupungin ja sen lähialueiden sisäistä linja-autoliikennettä harjoittavat Mie kōtsū[29] ja Isen kaupunki (Okage-basu-palvelubussi).[30]
Väestö
Isen kaupungissa on 128 701 asukasta, jotka jakautuvat 54 779 kotitalouteen (tammikuussa 2017). Miehiä asukkaista on 60 971, naisia 67 730. Ulkomaalaisia kaupungissa asuu yhteensä 838.[2] Kaupungin väestötiheys on 617,7 asukasta neliökilometrillä.
Kaupungin väestö on 1990-luvulta lähtien ollut laskussa, ja vuonna 2040 siellä ennustetaan olevan reilut 90 000 asukasta.[31]
Isen kaupungin ylläpitämään julkiseen koulujärjestelmään kuuluu 24 ala-astetta[32] ja 12 yläastetta.[33] Lukioita kaupungissa toimii kahdeksan, ja niistä kaksi on yksityisiä.[34] Isessä on myös vuonna 1882 perustettu Kōgakkan-yliopisto, joka toimii šintolaisen filosofian mukaisesti.[35] Yliopistossa voi opiskella muun muassa Japanin historiaa tai kirjallisuutta ja valmistua šintolaiseksi papiksi.[36]
Kaupunkikuva ja nähtävyydet
Isen kaupunkikuvaa hallitsee Ise-jingūn pyhäkkö, Japanin huomattavin šintolainen pyhäkkö, jolla on edelleen voimakas yhteys keisari-instituutioon. Sinne on pyhitetty yksi keisarillisista regaaleista, Yata no kagami -peili. Pyhäkkö on ollut vuosisatojen ajan myös suosittu pyhiinvaelluskohde, jossa vieraili vuonna 2013 noin 8,8 miljoonaa ihmistä. Sen tärkeimmät rakennukset puretaan ja rakennetaan uudelleen joka 20. vuosi (shikinen sengū); edellinen, 62. uudelleenrakentaminen tehtiin vuonna 2013.[37][38] Tutkijat ovat ajoittaneet pyhäkön perustamisen 300–400-luvuille tai vaihtoehtoisesti myöhemmälle ajankohdalle 600-luvulle riippuen Nihonshoki-kronikan tulkinnasta.[39]
Ise-jingū käsittää laajan alueen ja yhteensä 125 erillistä pyhäkköä, lukuisia muita rakennuksia ja metsä- ja maatalousalueita. Tärkeimmät pyhäkköalueet ovat Gekū eli ”ulompi pyhäkkö” Isen keskustan yhteydessä ja Naikū eli ”sisempi pyhäkkö” keskustan kaakkoispuolella. Ulompaan pyhäkköön (virallisemmin Toyouke-daijingū) on pyhitetty Toyouke-ōmikami, viljelyn ja teollisuuden kami, sisempään pyhäkköön (virallisemmin Kōtaijingū) vuorostaan Amaterasu, auringon kami ja keisarisuvun esiäiti. Pyhäköiden käsittelemättömästä puusta rakennetut, harjakattoiset rakennukset edustavat yksinkertaista ja koristelematonta shinmei-zukuri-tyyliä, jonka juuret ovat Kofun-kauden arkkitehtuurissa.[5][40][41] Isen pyhäkköön liittyvää historiaa ja kulttuuria esitellään useassa museossa: historiallinen museo (Jingū-chōkokan), taidemuseo (Jingū-bijutsukan) ja maatalousmuseo (Jingū-nōgyōkan) sijaitsevat puistoalueella kaupungin keskustan itäpuolella.[42]Gekūn yhteyteen valmistui vuorostaan vuonna 2012 uudelleenrakentamisperinnettä esittelevä Sengūkan-museo.[43]
Sisemmän pyhäkön ohi virtaavan Isuzujoen ylittää puinen Ujibashi-silta. Sen edustalla on Oharai-machin kaupunginosa, jonka läpi kulkevan kadun varrella on lukuisia ravintoloita ja matkamuistoliikkeitä. Kaupunginosan keskiosassa sijaitsee Okage-yokochō, Edo-kauden ja Meiji-kauden tyyliin entistajan pyhäkönaluskaupunkia muistuttamaan rakennettu alue. Siellä on myös Isen pyhiinvaellusta käsittelevä museo Okageza. Toinen historiallinen kaupunginosa on Setajoen varrella Ise-shin rautatieaseman koillispuolella sijaitseva Kawasakin kauppiaskortteli, jota kutsuttiin ”Isen keittiöksi”. Yleisölle avoinna on esimerkiksi Ise-Kawasakin kauppiastalo, joka toimi Edo-kaudella alkoholimyymälänä.[41]
Entisen Futamin maaseutukaupungin keskusta Futaminoura sijaitsee meren rannalla Isen keskustan itäpuolella. Iseen tulevat pyhiinvaeltajat kävivät siellä puhdistautumassa. Futami Okitama-jinjan pyhäkölle johtavan kadun ja mäntyjen reunustaman rannan varrella on useita vanhoja majataloja (ryokan), joista Hinjitsukan on avattu museoksi. Pyhäkön vetonaula on merestä nouseva Meotoiwa-kivipari, joka on solmittu yhteen paksulla shimenawa-köydellä. Kiviparin katsotaan symboloivan avioliittoa.[41]
Kaupungin elämää rytmittävät paitsi Isen pyhäkön kahdennenkymmenen vuoden välinen uudelleenrakentaminen myös lukuisat pyhäkköön liittyvät festivaalit (matsuri) ja erilaiset rituaalit, joita on yli 1 500.[44] Ne voidaan jakaa kolmeen ryhmään: päivittäiset ja vuosittaiset, pyhäkön aikatauluun kuuluvat rituaalit, satunnaiset esimerkiksi keisariperheen hyväksi suoritetut rituaalit ja uudelleenrakentamiseen liittyvät rituaalit. Vuosittain toistuvista seremonioista tärkein on riisin sadonkorjuuseen kytkeytyvä Kannamesai.[38] Lukuisiin muihin kaupungissa järjestettäviin tapahtumiin kuuluu muiden muassa Ise-matsuri syyskuun viimeisenä viikonloppuna.[45]
Paikalliseen ruokakulttuuriin kuuluu Ise-udon, tavallisia udon-nuudeleita paksummat ja pitkään keitetyt nuudelit, jotka tarjoillaan tummassa ja makeahkossa keitossa tavanomaisimmin kevätsipulin kanssa. Annoksen sanotaan saaneen alkunsa ennen Edo-kautta alueen maanviljelijöiltä, ja se tuli suosituksi, kun ravintolat ryhtyivät tarjoilemaan sitä pyhiinvaeltajille. Muita Isen alueen erikoisuuksia ovat erilaiset merenelävät, kuten osterit, Ise-ebi-hummeri (Panulirus japonicus) ja hai (samenotare), merenelävien kanssa tarjottu riisi (kaimeshi) ja tonnikalasushi (tekone-sushi), joka oli alun perin kalastajien lounasruoka.[46][47] Paikallisia pyhiinvaeltajille tarjoiltuja makeisia on lukuisia; niistä tunnetuin on Akafuku-yhtiön valmistama punainen, azukipaputahnalla päällystetty Akafuku-mochi.[48]
Monet Isen perinteisistä käsityötuotteista liittyvät tavalla tai toisella Isen pyhäkköön. Tällaisia tuotteita ovat esimerkiksi pyhäkön uudelleenrakentamisessa käytetyn puutavaran ylijäämästä valmistetut puuveistokset, lakkatyöt (shunkeinuri), Isen pyhäkön pienoismallit, paperilyhdyt ja matkamuistoiksi valmistetut lelut. Ise-washia eli Isessä valmistettua paperia käytetään erityisesti pyhäkön tarpeisiin muun muassa ofuda-amulettien muodossa.[49]