Ilmari Aleksis Salovaara (23. tammikuuta1892Lappeenranta – 24. huhtikuuta1970) oli suomalainen jääkärieverstiluutnantti. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Aleksis Salovaara ja Josefina Natunen. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1921 Hildegard Palmenin kanssa. Tämän kuoltua vuonna 1953 avioitui Salovaara toisen kerran vuonna 1953 toimittaja Anni Kaarina Kivimaan kanssa.[1][2]
Salovaara kävi viisi luokkaa Sortavalan reaalilyseota ja suoritti vuonna 1922 Helsingin maanviljelyslyseon kurssin. Hän suoritti hyökkäysvaunukurssin vuonna 1922 ja kapteenikurssin Sotakorkeakoulussa vuonna1926 sekä upseerien pioneerikurssin Utissa vuonna 1927. Kaasusuojelukurssin Mikkelissä hän suoritti vuonna 1927 ja Taistelukoulun komppanianpäällikkökurssin vuonna 1928 sekä majurikurssin vuonna 1931.[1][2]
Salovaara saapui Suomeen jääkärien pääjoukon mukana vänrikiksi ylennettynä 25. helmikuuta1918 ja sijoitettiin Suomen Valkoiseen armeijaan Joukkueenjohtajaksi 2. Jääkärirykmentin 4. jääkäripataljoonan konekiväärikomppaniaan, mistä hänet komennettiin ennen rintamalle lähtöä parin viikon ajaksi koulutusupseeriksi Vöyrin kouluun. Hän otti osaa suomen sisällissodan taisteluihin Kalevankankaalla ja Tampereella, missä haavoittui 4. huhtikuuta1918 ja määrättiin haavoista toivuttuaan 26. huhtikuuta1918 alkaen 4. Jääkärirykmentin täydennyspataljoonaan, missä toimi komppanianpäällikkönä.[1][2]
Sisällissodan jälkeinen aika
Sisällissodan jälkeen Salovaara siirrettiin 25. heinäkuuta1918 Karjalan rykmentti n:o 1:een, joka nimettiin uudelleen ensin Itä-Suomen jalkaväkirykmentti n:o 5:ksi ja myöhemmin Pohjois-Savon rykmentiksi. Hän toimi toimi ensin 2. konekiväärikomppanian päällikkönä, josta hänet määrättiin rykmentin aseupseeriksi 1. tammikuuta1921 ja 2. komppanian päälliköksi 1. tammikuuta1926 sekä 2. pataljoonan komentajaksi 29. kesäkuuta1928. Hänet siirrettiin 21. marraskuuta 1935 Viipurin rykmentin 2. pataljoonan komentajaksi. Hän oli myös 1. helmikuuta1936 – 1. helmikuuta1937 komennettuna Mikkelin suojeluskuntapiirin päällikön viransijaiseksi.[1][2]
Talvi- ja jatkosota
Talvisotaan Salovaara osallistui Jalkaväkirykmentti 34:n 2. pataljoonan komentajana, mistä hänet siirrettiin kenttätäydennyspataljoona 13:n komentajaksi ja vielä sodan jatkuessä hänet siirrettiin Jalkaväkirykmentti 39:n 1. pataljoonan komentajaksi ja edelleen Erillinen pataljoona 22:n komentajaksi. Hän osallistui talvisodassa taisteluihin Suojoella, Kollaalla, Itä-Lemetissä, Vilajoella ja Nisalahdella. Välirauhan aikana hän toimi Koulutuskeskus 8:ssa ja 3. Armeijakunnan alaisten koulutuskeskusten päällikkönä, mistä tehtävästä hänet siirrettiin Pohjois-Savon suojeluskuntapiirin 11. alueen päälliköksi. Jatkosodan puhjettua hänet siirrettiin Henkilötaydennyskeskus 1:een, josta hänet siirrettiin 5. Armeijakunnan Henkilötäydennyskeskukseen ja edelleen päälliköksi Henkilötäydennyskeskus 4:ään, missä tehtävässä hän toimi vuoteen 1944 saakka, jolloin hänet siirrettiin pataljoonan komentajaksi Jalkaväenkoulutuskeskus 4:ään, mistä hän erosi vakinaisesta palveluksesta sodan päätyttyä ja siirtyi Vakuutusyhtiö Pohjolan piiritarkastajaksi Hämeenlinnaan ja myöhemmin maanviljelijäksi Asikkalaan Hänet on haudattu Kouvolaan.[2]
Luottamustoimet
Salovaara toimi 3. Divisioonan kunniatuomioistuimen varajäsenenä vuosina 1932 ja 1934 ja Pohjois-Savon rykmentin kunnianeuvoston jäsenenä vuonna 1928 sekä Kuopion kaupungin verotuslautakunnan jäsenenä vuosina 1932–1935.[1][2]
.svg){kind=small}
