Ilmaperspektiivi syntyy, kun valo siroaa ilmamolekyyleistä ja ilman epäpuhtauksista. Sirontaa on enemmän, kun etäisyys lisääntyy. Valon aallonpituus vaikuttaa sironnan voimakkuuteen niin, että sininen valo siroaa enemmän kuin punainen, joten ilmaperspektiivi näkyy usein sinertävänä. Mitä kauempana kohteet sijaitsevat, sitä enemmän ilmaa ja siten myös sironnutta valoa on niiden ja katsojan välissä ja sitä vaaleammilta ja sinisemmiltä ne näyttävät.[1]
Näkyvyys
Ilmaperspektiivi vähentää näkyvyyttä kauas. Tosin napaseutujen puhtaassa ja kuivassa ilmassa näkyvyys voi olla jopa satoja kilometrejä. Kauas näkemisen raja tulee kuitenkin 300 kilometrin tuntumassa vastaan.[1]
Taiteessa
Maalauksessa ilmaperspektiivillä eli väriperspektiivillä tarkoitetaan etäisyysvaikutelman tai syvyysilluusion luomista väreillä. Kaukaisemmat kohteet kuvataan vaaleammilla ja kylmemmillä sinisävyisillä väreillä kuin etuala.[2] Ilmaperspektiiviä on käytetty alankomaalaisessa maalaustaiteessa 1400-luvulta lähtien. Muun muassa Leon Battista Alberti ja Leonardo da Vinci ovat kirjoittaneet sen käytöstä. Da Vinci käytti ilmaperspektiiviä monissa maalauksissaan, kuten Mona Lisa ja Neitsyt Maria, Jeesuslapsi, lammas ja Pyhä Anna. Suomessa kansallisromanttisessa ja kultakauden maisemaalauksessa ilmaperspektiiviä on käytetty usein, esimerkiksi Eero JärnefeltMaisema Kolilta ja Raatajat rahanalaiset -maalauksissaan.
