Hopeakihlajaiset on Wilho Ilmarin ohjaama sota-ajan viihde-elokuva vuodelta 1942. Käsikirjoitus perustuu Klaus U. Suomelan aiheeseen, jolla hän osallistui käsikirjoituskilpailuun nimimerkillä Primo Amoroso[1]. Lea Joutseno esittää odontologian dosentin sihteeriksi värväytyvää opiskelijaa, jonka viehätysvoima puree miehiin.[2]
Näyttelijät
Tuotanto
Käsikirjoituskilpailussa sai ensimmäisen palkinnon Simo Penttilä ehdotuksellaan Kuollut mies rakastuu. Toimitusjohtaja Matti Schreckin päätöksestä elokuva tehtiin kuitenkin Suomelan ehdotuksesta, vaikka tuotantopäällikkö Risto Orko ei olisi halunnut sitä toteuttaa. Sota-ajan olosuhteet ja ajankohtaiset asiat eivät näy elokuvassa. Liisa Tuomella oli elokuvassa ensimmäinen suuri roolinsa.[1]Penttilän ehdotuksen ohjasi Ilmari Unho, ja sekin sai ensi-illan 1942.
Suomela teki näytelmästä myös romaanin Hopeakihlajaiset (1942).[1]
Arviot
Aikalaisarvioissa useat kriitikot vertasivat elokuvaa näytelmään, joka oli jo ehditty nähdä Kansallisteatterissa. Elokuva arvioitiin liian näytelmänomaiseksi, ja tarinan katsottiin toimivan paremmin teatterissa. Elokuvassa ei ollut osattu hyödyntää elokuvalle ominaisia keinoja, joskin ohjaaja Wilho Ilmari saa myös kiitosta.[3]
Eräs myöhemmän ajan kriitikko pitää Lea Joutsenon roolia hammaslääkärinä elokuvan ainoana valloittavana hahmona.[4]
Lähteet
- ↑ a b c Hopeakihlajaiset Elonet. Taustaa. Viitattu 12.6.2012.
- ↑ Pajukallio, Arto: Elokuvat. Helsingin Sanomat, 4.5.2010, s. D 7.
- ↑ Hopeakihlajaiset Elonet. Lehdistöarvioita, viitattu 5.6.2013.
- ↑ Päivän elokuvia. Tv-maailma 23/2012, s. 25.
|
|---|
| Pitkät elokuvat (ohjaus) | 1920-luku | |
|---|
1930-luku | |
|---|
1940-luku | |
|---|
1950-luku | |
|---|
|
|---|
