Vuonna 1928 Fransman sai oppilasvakanssin Helsingin kaupunginorkesterissa, jonka viidestä käyrätorvensoittajasta vain kaksi oli suomalaisia. Oppilassoittajan tehtäviin kuului tavanomaisen orkesterityön lisäksi avustaminen ooppera- ja teatteriesityksissä. Fransman sai vakituisen soittajan toimen orkesterissa 1930.[1] Samoihin aikoihin hän sai opintonsa musiikkiopistossa päätökseen. Päästötodistuksen hän tosin sai vasta 1942 suoritettuaan pakollisen pianonsoiton kurssin.lähde?
Ulkomailla
Opintojen päätyttyä Fransman totesi, ettei Suomessa ollut mahdollista saada enempää oppia, joten sitä oli ryhdyttävä hakemaan ulkomailta. Hän oli kuunnellut eurooppalaisia radioasemia ja huomannut itävaltalaisenKarl Stieglerin soiton. Kesällä 1931 hän pääsi Wieniin Stieglerin oppilaaksi (yhdeksi viimeisistä, sillä Stiegler kuoli 1932)lähde? ja omaksui opiskeluaikanaan wieniläisen käyrätorvensoiton perusteet, joihin kuului keskeisenä cantilene-tyyli – mahdollisimman kirkas ja puhdas soittoääni. Myöhemminkin Fransman piti soittimen kaunista ääntä tärkeimpänä päämääränä ja korosti sitä myös omille oppilailleen.[1]
Orkesterityöskentelyssä Fransman piti tärkeänä yhtenäisen soinnin saavuttamista koko käyrätorvisektiossa ja loi puhallinsoittajien joukkoon hyvän yhteishengen. Hän soitti orkesterin solistina muun muassa Mozartin, Richard Straussin, Georg Philipp Telemannin ja Camille Saint-Saënsin konserttoja ja sooloteoksia. Fransman soitti myös Crusell-kvintetissä, jonka jäsenet ovat Helsingin kaupunginorkesterin puhaltaji ja oli lisäksi Solistiseitsikko Otavan perustajajäsen ja teki sille paljon sovituksia.[1]
Muu toiminta
Fransman teki myös merkittävän uran käyrätorvensoiton opettajana ja lehtorinaSibelius-akatemiassa 1961–1973. Hän koulutti 1930-luvulta alkaen vuosikymmenien ajan lähes kaikki suomalaisten ammattiorkesterien käyrätorvensoittajat, joihin lukeutuu muun muassa kapellimestari Esa-Pekka Salonen.[1]
