Harri Juhani Olli (s. 15. tammikuuta1985Rovaniemi) on suomalainen uransa lopettanut mäkihyppääjä, joka edusti seuratasolla Ounasvaaran Hiihtoseuraa.[1] Hänen paras saavutuksensa on suurmäen maailmanmestaruushopea vuonna 2007. Lisäksi hänellä on lentomäen joukkuekilpailusta MM-hopeaa vuodelta 2008 ja MM-pronssia vuodelta 2010. Ollin saavutuksiin kuuluvat myös nuorten maailmanmestaruus normaalimäen joukkuekilpailussa SaksanSchonachissa 24. tammikuuta 2002 sekä nuorten MM-pronssi samassa lajissa RuotsinSollefteåssa 6. helmikuuta 2003.
Olli lopetti kilpailu-uransa tammikuussa 2011 kesken kauden[2], mutta teki paluun syyskuussa 2012[3]. Suomen hiihtoliitto purki urheilijasopimuksensa Ollin kanssa syyskuussa 2016, koska hän esiintyi ulkomaisen rahapeliyhtiön mainoksissa luvatta.[4]
24. helmikuuta 2007 Olli saavutti hopeaa Sapporon MM-kilpailujen suurmäessä.[5] Hän hävisi vain 0,2 pistettä kultaa voittaneelle Simon Ammannille. Olli hyppäsi avauskierroksella 124 metriä, kun Ammann hyppäsi 125 metriä ja johti kierroksen jälkeen kilpailua ennen toisena ollutta Ollia. Toisella kierroksella Olli hyppäsi kilpailun pisimmän hypyn 136,5 metriä Ammannin jäädessä 134,5 metriin. Avauskierroksen paremmat tyylipisteet riittivät kuitenkin tuomaan Ammannin voittoon. Olli kuului lisäksi Suomen joukkueeseen, joka sijoittui joukkuemäessä neljänneksi.
Olli kuului 24. helmikuuta 2008 Oberstdorfin lentomäen maailmanmestaruuskilpailujen joukkuekilpailun hopealle yltäneeseen joukkueeseen. Hänet kuitenkin erotettiin maajoukkueesta loppukaudeksi muutamaa päivää myöhemmin. Erottamisen syynä oli MM-kisojen aikainen toiminta, huono kielenkäyttö sekä päihtyneenä median edessä esiintyminen.[6] Elokuussa 2008 Harri Olli erotettiin toistamiseen maajoukkueesta. Syyksi ilmoitettiin toistuva piittaamattomuus joukkueen pelisäännöistä.[7]
1. tammikuuta 2009 Keski-Euroopan mäkiviikollaGarmisch-Partenkirchenissä käydyssä kisassa Olli sijoittui kolmanneksi saavuttaen ensimmäisen palkintokorokesijoituksensa maailmancupissa.[8] Seuraavan palkintokorokesijoituksensa Olli saavutti Kulmissa 11. tammikuuta oltuaan toinen. Ensimmäisen voiton Olli otti Oberstdorfinlentomäestä14. helmikuuta 2009. Samassa kilpailussa hän hyppäsi uuden mäkiennätyksen, 225,5 metriä. Seuraavana päivänä Olli johdatti Suomen joukkuekilpailun voittoon. Liberecin MM-kilpailuissa 2009 hän johti normaalimäen kilpailua ensimmäisen kierroksen jälkeen, mutta oli lopulta 13:s.[9] Suurmäessä Olli oli 21. Toisen voittonsa Olli saavutti Lillehammerissa 13. maaliskuuta 2009. Olli voitti myös kauden viimeisen kilpailun Planicassa 22. maaliskuuta. Maailmancupkauden 2008–2009 kokonaispisteissä hän sijoittui neljänneksi.
Vancouverin olympialaisissa 2010 Olli hylättiin normaalimäen kilpailussa ensimmäisen kierroksen jälkeen liian suuren hyppypuvun takia.[10] Suurmäessä hän sijoittui 18:nneksi ollen kisan paras suomalainen.[11] Lentomäen maailmanmestaruuskilpailuissa Planicassa Olli oli 11:s[12] ja kuului joukkuekilpailussa Suomen pronssijoukkueeseen[13].
25. tammikuuta 2011 Harri Olli ilmoitti lopettavansa aktiiviuransa mäkihyppääjänä.[2] Lopettamisensa jälkeen Olli lähti mukaan ystävänsä Kimmo Ylirieston valmennustiimiin ja vastasi käytännössä tämän hyppyharjoituksista ja niiden palautteesta.[14]
Huhtikuussa 2012 kerrottiin Ollin aikovan jatkaa uraansa.[15] Hänen valmentajansa Kimmo Kykkänen kertoi elokuussa 2012, ettei Ollia ole näkynyt mäissä juhannuksen jälkeen. Olli ilmoitti kuitenkin hyppäävänsä 16. syyskuuta 2012 vuoden ja 6 kuukauden tauon jälkeen.[16][17]
Ollia valmensi keväästä 2017 lähtien Tuomas Virtanen.[18] Lokakuussa 2017 hän kertoi eronneensa valmentamistehtävästä.[19]
Olli on ollut suosittu yleisön keskuudessa. kenen mukaan? Norjalaiset kannattajat muun muassa tekivät hänestä laulun.[20]
Heinäkuussa 2008 Olli syyllistyi rattijuopumukseen ja törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen ajettuaan autoa 0,67 promillen humalassa 141 kilometriä tunnissa 80 km/h alueella. Lokakuussa 2008 Ollille langetettiin 30 päivän ehdollinen vankeustuomio, 120 euron oheissakko ja ajokielto vuoden loppuun saakka.[21]
Elokuussa 2012 Olli tuomittiin 30 päivän ehdolliseen vankeuteen silloisen avovaimonsa pahoinpitelystä.[22]
Olli meni naimisiin keväällä 2014 ja hän sai vaimonsa kanssa lapsen syksyllä 2014.[23]
Olli aloitti kone- ja rakennustekniikan opinnot Aalto-yliopistossa syksyllä 2019 ja valmistui konetekniikan diplomi-insinööriksi keväällä 2024.[24][25]
Marraskuussa 2023 Olli tuomittiin yhden vuoden ja kuuden kuukauden ehdolliseen vankeuteen sekä suorittamaan 70 tuntia yhdyskuntapalvelua. Häntä syytettiin vuosina 2021–2022 tapahtuneista lahtelaismiehen törkeästä pahoinpitelystä, kolmesta ex-puolisonsa pahoinpitelystä ja tähän kohdistuneesta laittomasta uhkauksesta sekä kunnianloukkauksesta. Olli tuomittiin myös maksamaan korvauksia ja asianajokuluja yli 10 000 euron arvosta. [26][27]
Maailmancupin osakilpailuvoitot
Päivä
Kilpailupaikka
Maa
Mäki
14. helmikuuta 2009
Oberstdorf
Saksa
lentomäki
13. maaliskuuta 2009
Lillehammer
Norja
suurmäki
22. maaliskuuta 2009
Planica
Slovenia
lentomäki
Mäkiennätykset
Kilpailupaikka
Mäki
Pituus
Vuosi
Oberstdorf
Lentomäki
225,5 m
2009
Vikersund
Lentomäki
219,0 m
2009
Lähteet
↑Harri Olli Kansainvälinen hiihtoliitto (FIS). (englanniksi)