Godzilla on Roland Emmerichin ohjaama yhdysvaltalainen kauhu- ja toimintaelokuva vuodelta 1998. Elokuva perustuu japanilaiseen Godzilla-hirviöelokuvien sarjaan. Elokuvassa ei kuitenkaan esiinny alkuperäinen Godzilla vaan Zilla. Godzillan pääosissa näyttelevät Matthew Broderick, Jean Reno, Maria Pitillo ja Hank Azaria.[1]
Godzilla syntyy ydinkokeiden seurauksena Tyynellämerellä. Se rantautuu Panamaan ja jatkaa sieltä New Yorkiin. Biologi Niko Tatopoulos kutsutaan tutkimaan outoja tapahtumia Panamassa, ja sillä välin Godzilla tuhoaa New Yorkia. Lopulta se kuitenkin onnistutaan tuhoamaan padolla.
Tatopoulos saa selville Godzillan olleen raskaana, vaikka se olikin uros – Godzilla kykenee lisääntymään suvuttomasti. Madison Square Gardenista löytyy yli Godzillan 200 munaa. Poikaset syövät neljä ihmistä, ennen kuin Madison Square Garden viimein tuhotaan. Kuolleeksi luultu täysikasvuinen Godzilla saapuu paikalle ja raivostuu nähdessään poikasensa kuolleena. Lopulta se saadaan kuitenkin tuhottua ohjuksilla Brooklynin sillalla. Viimeisissä kuvissa näytetään, kuinka yksi Godzillan munista on säilynyt, ja siitä kuoriutuu poikanen.
Elokuvaa seurasi piirretty televisiosarja Godzilla: The Series 1998–2000.
Musiikin sävelsi David Arnold ja soundtrackillä kuullaan myös Rage Against the Machinen "No Shelter".
Tv-maailma-lehdessä 2024 Arto Pajukallio antoi elokuvalle tarkemmin perustelematta kaksi tähteä viidestä.[2]