Gediminas oli pakana ja vastusti voimakkaasti valtakuntansa kääntymistä kristinuskoon. Gediminas antoi nimensä Gediminien dynastialle, joka hallitsi Liettuaa 1200-luvun lopulta lähtien ja myös Puolaa 1300-luvun lopulta 1500-luvun lopulle. Gediminasin valtakaudella Liettuasta alkoi tulla alueellisen voiman lisäksi eurooppalaisittain merkittävä valtio.
Gediminas nousi valtaan edeltäjänsä ja serkkunsa Vytenisin luovuttua vallasta voidakseen hallita Žemaitijan aluetta, jonka aseman Liettuan alaisuudessa hän oli juuri varmistanut, mutta jota uhkasi jatkuvasti Saksalainen ritarikunta.[2] Vytentisin ritarikunnan kanssa käymän sodan takia Liettuassa vallitsi yleinen sotaväsymys. Liettua oli kuitenkin pystynyt heikentämään merkittävästi ritarikuntaa liittoutumalla Liivinmaan piispanistuimen ja Riian kaupungin kanssa ritaristoa vastaan.[3]
Liettuan suuriruhtinas
Gediminasin ja Saksalaisen ritarikunnan välinen rauhansopimus vuodelta 1323.
Gediminas ryhtyi diplomaattisiin toimiin ritarikuntaa vastaan lähettämällä vuonna 1322 kirjeen paavi Johannes XXII:lle, jossa hän syytti ritarikuntaa vainosta. Kirjeessään hän kertoi myös antaneensa fransiskaaneille ja dominikaaneille luvan saarnata Liettuassa ja pyysi paavia lähettämään edustajansa kastamaan myös itsensä. Kirjeensä hän allekirjoitti sanoin Gedeminne Dei gratia Letwinorum et multorum Ruthenorum rex (suom.Gediminas, Jumalan armosta liettualaisten ja monien rusilaisten kuningas). 25. tammikuuta 1323 lähetettiin myös tärkeimmille hansakaupungeille kiertokirje, jossa kerrottiin Vilnan olevan hänen hallintokaupunkinsa. Kirje oli ensimmäinen asiakirja, jossa kaupunki mainitaan nimellä Vilna.[2]
Gediminas kutsui kirjeessään ulkomaalaisia kaikista säädyistä saapuman Liettuaan, jossa heillä olisi oikeus valita asuinpaikkansa ja noudattaa omia lakejaan. Lokakuussa 1323 Vilnassa kokoontuivat Riian ja Tarton piispat, fransiskaani- ja dominikaaniveljien edustajat sekä Saksalaisen ritarikunnan suurmestarin edustajat Gediminasin kanssa. Osapuolet allekirjoittivat sopimuksen, jossa Gediminasin kirjeissään lupaamat privilegiot vahvistettiin ja Liettuan sekä ritarikunnan välille solmittiin rauha. Paavi hyväksyi Gediminasin kasteaikeet ja hän lähetti edustajansa suorittamaan tehtävää. Näiden saapuessa Riikaan oli Gediminasin mieli muuttunut, eikä hän ottanutkaan kastetta vastaan. Päätökseen vaikuttivat ilmeisesti epäluulot paavin ja Riian arkkipiispan kyvystä hillitä ritarikunnan toimia Liettuaa vastaan ja Liettuan rusilaisten ja žemaitijalaisten alamaisten vastustus katolilaisuuteen kääntymiseen. Rusilaisista valtaosa oli ortodokseja ja žemaitijalaisista pakanoita.[4]
Ensimmäisen itsenäisyyden ajan liettulaispostimerkki kuningas Gediminasista vuodelta 1939.
Huolimatta kasteen ottamisen peruuntumisesta kristillismielinen politiikka toimi kaiken kaikkiaan hyvin. Kasteen peruuntumisenkin jälkeen rauha ritarikunnan kanssa kesti neljä vuotta. Vuonna 1325 Liettua ja Puola solmivat sopimuksen Saksalaista ritarikuntaa vastaan ja liitto vahvistettiin naittamalla Gediminasin tytär Aldona Kasimir Suurelle. Vuonna 1326 liettualaiset auttoivat Puolaa paavin ja keisarin väliseen kahakointiin liittyneessä sodassa Brandenburgia vastaan. Neljän vuoden rauhan jälkeen vuonna 1328 ritarikunta hyökkäsi Liettuaan ja liettualaisten tukema Riian arkkipiispa kukistui Liivinmaan sisällissodassa ritarikuntaa vastaan.[4]
Huolimatta sodasta Saksalaista ritarikuntaa vastaan Liettuan onnistui valtauksilla ja naimakaupoilla saada uusia alueita Kiovan Rusista. Gediminasin poika Algirdas avioitui vuonna 1317 Vitebskin ruhtinaan Jaroslavin tyttären Maria kanssa ja sai näin alueen hallintaansa. Toinen poika Liubertas avioitui puolestaan Volynian ruhtinaan tyttären kanssa ja pääsi näin mukaan Galitsia-Volynian valtapeleihin. Gediminasin tytär Maria oli avioitunut Tverin ruhtinas Dmitrin kanssa ja toinen tytär Anastasia oli tehnyt saman Moskovan ruhtinas ja Vladimirin suuriruhtinas Semjonin kanssa. Gediminasin valtakausi päättyi vuonna 1341 hänen kuolemaansa väkivaltaisessa vallankaappausyrityksessä. Vallankaappaus tapahtui hänen kutsuttuaan maahan fransiskaaniveljiä, jotka kuitenkin kaikki murhattiin.[5]
Muuta
Raudonessa oleva puu, jonka alla Gediminas tarun mukaan haavoittui kuolettavasti vuonna 1341.
Gediminasin vaimoista on väitelty historioitsijoiden keskuudessa. 1500-luvulta peräisin olevassa liettualaisessa kronikassa hänen kerrotaan mennen naimisiin Polotskin ruhtinaan tyttären Jawnen (Jaunė eli nuori nainen) kanssa. Tältä pohjalta on päätelty hänellä olleen kaksi vaimoa, joista toinen oli pakanallinen ja toinen (Jawne) ortodoksi. Kuitenkin esimerkiksi historioitsija Stephen Christopher Rowellin mukaan hänellä olisi ollut vain yksi pakanallinen ja tuntemattomaksi jäänyt vaimo. Tätä on perusteltu sillä, että rusilaiset lähteet eivät mainitse ortodoksiruhtinattaren olemassaoloa.[5]
Gediminasin tiedetään vaihtaneen Liettuan pääkaupungin KernavestaTrakaihin ja lopulta Vilnaan. 1400-luvulla kirjoitetussa liettualaisessa kronikassa häntä sanotaan jopa Vilnan perustajaksi. Tarun mukaan Gediminas oli metsästysretkellä yöpynyt Vilnan laaksossa, joka oli nimetty paikalla polttohaudatun myyttisen suuriruhtinas Šventaragisin mukaan. Gediminas näki nukkuessaan unta, jossa vuorella seisoi rautakylkinen susi joka ulvoi valtaisalla äänellä. Herättyään hän kysyi unen merkitystä pakanalliselta tietäjä Lizdeikalta, joka sitten kertoi että rautasusi merkitsi linnaa ja kaupunkia, jonka hallitsija on paikalle pystyttänyt. Hänen mukaansa kaupungista tulisi Liettuan maiden pääkaupunki, josta Liettuan hallitsijoiden kunnia kaikuu kautta maailman.[2]
Gediminasin nimeä kantava ritarikunta (liett.Lietuvos didžiojo kunigaikščio Gedimino ordino Karininko kryžius) perustettiin Liettuan parlamentin antamalla lailla 16. helmikuuta 1928. Kunniamerkissä on esitetty Gediminaksen vaakuna, johon on tyylitelty seitsemällä viivalla Vilnan portti.[6]
Kirjallisuus
Tetri, Juha E.: Kunniamerkkikirja. Saarijärvi: Ajatus, 1998. ISBN 951-9440-23-2
Kallio, Aulis: Liettuan historia. Tampere: Jagellonica-kulttuuriyhdistys ry, 2009. ISBN 978-951-98665-3-6
Lähteet
↑Maureen Perrie,D. C. B. Lieven,Ronald Grigor Suny: The Cambridge History of Russia: From early Rus' to 1689, s. 150. Määritä julkaisija!Teoksen verkkoversio (viitattu 21.6.2010). (englanniksi)
Sjöström (2011), Liettuan gediminidien suomensukuiset geneettiset juuret. ISSN 1239-3487, Donelaitis – Donelaitis-seuran – Liettuan Ystävät ryn lehti 1/2011, ss 16..18
