GP2-kausi 2012

GP2-kausi 2012
Järjestäjä FIA, Bruno Michel
Järjestyksessä oleva kausi 8
Kilpailuja 24
Kuljettajia 34
Valmistajia 13
Rengasvalmistaja(t) P Pirelli
Kuljettajien mestari Italia Davide Valsecchi
Valmistajien mestari Ranska DAMS
Eniten voittoja Italia Davide Valsecchi (4)
Eniten nopeimpia kierroksia Italia Davide Valsecchi
Meksiko Esteban Gutiérrez (5)
← 2011 2013 →
GP2-kausi starttasi Malesian Sepangin radalla.

GP2-kausi 2012 oli GP2-sarjan kahdeksas kausi. Kausi oli ensimmäinen, jolloin kisat yhdistettiin lakkautetun Aasian GP2-sarjan kanssa.[1]

Kisaviikonloppua, joita oli 12, kohden ajettiin kaksi kilpailulähtöä: lauantain pitkä kilpailu (170 km tai 60 min) ja sunnuntain sprinttikilpailu (120 km tai 45 min). Lauantain kilpailussa jokaisen kuljettajan on suoritettava pakollinen varikkopysähdys, jonka aikana on vaihdettava vähintään kaksi rengasta.

Sarjassa jaettiin pisteitä ensimmäistä kertaa uudella pistelaskujärjestelmällä, jossa lauantain pitkästä kilpailusta pisteitä sai kymmenen ja sunnuntain sprinttikilpailusta kahdeksan parasta kuljettajaa. Lisäksi kuljettajat saivat pisteitä paalupaikoista ja kilpailun nopeimmista kierroksista. Sprinttikilpailun lähtöjärjestys määräytyi ensimmäisen kilpailun tulosten perusteella, lukuun ottamatta kahdeksaa ensimmäistä, jotka starttaavat sprinttikilpailuun käännetyssä järjestyksessä.[2]

Sarjan mestaruuden voitti Davide Valsecchi. Toiseksi sijoittui Luiz Razia ja kolmanneksi Esteban Gutiérrez.

Tallit ja kuljettajat

Talli Nro Kuljettaja Kilpailut
Espanja Barwa Addax Team[3] 1 Venezuela Johnny Cecotto, Jr.[4] Kaikki
2 Tšekki Josef Král[5] 1, 4-10
Espanja Dani Clos[6] 2-3
Yhdysvallat Jake Rosenzweig[7] 11-12
Ranska DAMS 3 Italia Davide Valsecchi[8] Kaikki
4 Brasilia Felipe Nasr[9] Kaikki
Espanja Racing Engineering 5 Sveitsi Fabio Leimer[10] Kaikki
6 Ranska Nathanaël Berthon[11] Kaikki
Yhdistynyt kuningaskunta iSport International 7 Ruotsi Marcus Ericsson[12] Kaikki
8 Yhdistynyt kuningaskunta Jolyon Palmer[13] Kaikki
Ranska Lotus GP[14] 9 Yhdistynyt kuningaskunta James Calado[15][16] Kaikki
10 Meksiko Esteban Gutiérrez[17] Kaikki
Malesia Caterham Racing[18] 11 Venezuela Rodolfo González[19] Kaikki
12 Alankomaat Giedo van der Garde[20] Kaikki
Italia Scuderia Coloni 14 Monaco Stefano Coletti[21] 1-10
Italia Luca Filippi[22] 11-12
15 Italia Fabio Onidi[21] Kaikki
Italia Trident Racing 16 Monaco Stéphane Richelmi[23] Kaikki
17 Kolumbia Julian Leal[24] Kaikki
Italia Venezuela GP Lazarus[25] 18 Italia Fabrizio Crestani[26] 1-7
Espanja Sergio Canamasas[27] 8-12
19 Venezuela Giancarlo Serenelli[28] 1-9
Itävalta René Binder[29] 10-12
Italia Rapax 20 Portugali Ricardo Teixeira[30] 1-5, 7-12
Ranska Tom Dillmann[30] 6
21 1-5, 8
Alankomaat Daniël de Jong[31] 6-7, 9-10
Monaco Stefano Coletti 11-12
Yhdistynyt kuningaskunta Arden International 22 Sveitsi Simon Trummer[32] Kaikki
23 Brasilia Luiz Razia[33] Kaikki
Portugali Ocean Racing Technology 24 Yhdistynyt kuningaskunta Jon Lancaster[34] 1
Uusi-Seelanti Brendon Hartley[35] 2-3
Brasilia Víctor Guerin[36] 4-12
25 Alankomaat Nigel Melker[37] Kaikki
Yhdistynyt kuningaskunta Carlin[38] 26 Yhdistynyt kuningaskunta Max Chilton[39] Kaikki
27 Indonesia Rio Haryanto[39] Kaikki

Tallimuutokset

Kuljettajamuutokset

Uudet kuljettajat

Paluun tehneet kuljettajat

Poistuneet kuljettajat

Tallia vaihtaneet kuljettajat

Kesken kauden vaihtuneet kuljettajat

Kilpailukalenteri

Kaudella ajettiin yhteensä 24 kilpailua 11 eri radalla. Kausi alkoi 24. maaliskuuta Malesian Sepangin radalla ja päättyi 23. syyskuuta Singaporen katuradalla.[40]

Kisa[41] Sijainti Rata Päivä Paalupaikka Voittanut kuljettaja Nopein kierros Raportti
1 Malesia Kuala Lumpur, Malesia Sepang International Circuit 24. maaliskuuta Italia Davide Valsecchi Brasilia Luiz Razia Italia Davide Valsecchi Raportti
2 25. maaliskuuta Yhdistynyt kuningaskunta James Calado* Yhdistynyt kuningaskunta James Calado Indonesia Rio Haryanto
3 Bahrain Sakhir, Bahrain Bahrain International Circuit 21. huhtikuuta Italia Davide Valsecchi Italia Davide Valsecchi Italia Davide Valsecchi Raportti
4 22. huhtikuuta Italia Fabio Onidi* Italia Davide Valsecchi Alankomaat Giedo van der Garde
5 Bahrain Sakhir, Bahrain Bahrain International Circuit 27. huhtikuuta Alankomaat Giedo van der Garde Italia Davide Valsecchi Italia Davide Valsecchi Raportti
6 28. huhtikuuta Ranska Tom Dillmann* Ranska Tom Dillmann Brasilia Luiz Razia
7 Espanja Barcelona, Espanja Circuit de Catalunya 12. toukokuuta Yhdistynyt kuningaskunta James Calado Alankomaat Giedo van der Garde Meksiko Esteban Gutiérrez Raportti
8 13. toukokuuta Brasilia Luiz Razia* Brasilia Luiz Razia Brasilia Luiz Razia
9 Monaco Monte Carlo, Monaco Circuit de Monaco 25. toukokuuta Venezuela Johnny Cecotto, Jr. Venezuela Johnny Cecotto, Jr. Monaco Stefano Coletti Raportti
10 26. toukokuuta Monaco Stéphane Richelmi* Yhdistynyt kuningaskunta Jolyon Palmer Brasilia Luiz Razia
11 Espanja Valencia, Espanja Valencian katurata 23. kesäkuuta Yhdistynyt kuningaskunta James Calado Meksiko Esteban Gutiérrez Meksiko Esteban Gutiérrez Raportti
12 24. kesäkuuta Yhdistynyt kuningaskunta James Calado* Brasilia Luiz Razia Sveitsi Fabio Leimer
13 Yhdistynyt kuningaskunta Silverstone, Iso-Britannia Silverstone Circuit 7. heinäkuuta Sveitsi Fabio Leimer Meksiko Esteban Gutiérrez Meksiko Esteban Gutiérrez Raportti
14 8. heinäkuuta Alankomaat Giedo van der Garde* Brasilia Luiz Razia Ruotsi Marcus Ericsson
15 Saksa Hockenheim, Saksa Hockenheimring 21. heinäkuuta Alankomaat Giedo van der Garde Venezuela Johnny Cecotto, Jr. Venezuela Johnny Cecotto, Jr. Raportti
16 22. heinäkuuta Yhdistynyt kuningaskunta James Calado* Yhdistynyt kuningaskunta James Calado Yhdistynyt kuningaskunta James Calado
17 Unkari Mogyoród, Unkari Hungaroring 28. heinäkuuta Yhdistynyt kuningaskunta Max Chilton Yhdistynyt kuningaskunta Max Chilton Italia Davide Valsecchi Raportti
18 29. heinäkuuta Meksiko Esteban Gutiérrez* Meksiko Esteban Gutiérrez Meksiko Esteban Gutiérrez
19 Belgia Spa, Belgia Circuit de Spa-Francorchamps 1. syyskuuta Indonesia Rio Haryanto Ruotsi Marcus Ericsson Alankomaat Giedo van der Garde Raportti
20 2. syyskuuta Brasilia Felipe Nasr* Tšekki Josef Král Monaco Stefano Coletti
21 Italia Monza, Italia Autodromo Nazionale Monza 8. syyskuuta Yhdistynyt kuningaskunta Max Chilton Italia Luca Filippi Sveitsi Fabio Leimer Raportti
22 9. syyskuuta Monaco Stefano Coletti* Italia Davide Valsecchi Italia Davide Valsecchi
23 Singapore Marina Bay, Singapore Singaporen katurata 22. syyskuuta Italia Luca Filippi Yhdistynyt kuningaskunta Max Chilton Meksiko Esteban Gutiérrez Raportti
24 23. syyskuuta Alankomaat Giedo van der Garde* Alankomaat Giedo van der Garde Monaco Stefano Coletti

(*) = Tarkoittaa paalupaikkaa, joka on saavutettu pitkän kilpailun kahdeksannesta sijasta.

Tulokset

Pisteenlasku

  • Viikonlopun kahdesta kisalähdöstä jaetaan pisteitä seuraavalla kaavalla:
Sijoitus  1.   2.   3.   4.   5.   6.   7.   8.   9.   10. 
Lähtö 1 25 18 15 12 10 8 6 4 2 1
Lähtö 2 15 12 10 8 6 4 2 1

Lisäksi:

  • Aika-ajon nopeimmalle 4 pistettä
  • Jokaisen kisan nopeimman kierroksen ajavalle JA kymmenen parhaan joukkoon sijoittuvalle 2 pistettä

Kuljettajien pisteet

Sija Kuljettaja MYS
Malesia
BHR1
Bahrain
BHR2
Bahrain
ESP
Espanja
MON
Monaco
VAL
Espanja
GBR
Yhdistynyt kuningaskunta
GER
Saksa
HUN
Unkari
BEL
Belgia
ITA
Italia
SIN
Singapore
Pisteet
1 Italia Davide Valsecchi 2 Ret 1 1 1 3 4 3 4 Ret 18 10 7 2 13 7 2 4 3 Ret 6 1 4 5 247
2 Brasilia Luiz Razia 1 5 2 4 4 2 8 1 15 6 3 1 5 1 7 10 3 3 6 20 Ret 16 5 4 222
3 Meksiko Esteban Gutiérrez 7 2 3 2 10 4 10 7 23† 8 1 Ret 1 4 10 5 8 1 11 13 9 Ret 2 6 176
4 Iso-Britannia Max Chilton 3 7 4 5 5 13 7 5 5 2 7 4 9 19† 14 Ret 1 11 12 22 4 6 1 19 169
5 Iso-Britannia James Calado 8 1 5 3 16 12 2 4 7 Ret 8 2 Ret 20† 8 1 4 6 2 3 12 14 Ret 10 160
6 Alankomaat Giedo van der Garde 9 4 Ret 9 3 19 1 6 3 3 11 6 8 21† 5 2 5 10 5 21 Ret 10 8 1 160
7 Sveitsi Fabio Leimer 4 6 7 12 2 8 12 11 18 Ret 4 3 14 9 2 4 9 14 Ret 5 5 2 3 3 152
8 Ruotsi Marcus Ericsson 13 Ret 13 16 7 7 13 22 2 4 2 Ret 21 7 11 15 18 Ret 1 4 3 7 7 2 124
9 Venezuela Johnny Cecotto, Jr. Ret 22 Ret 22† 9 Ret 18 13 1 Ret DSQ Ret 2 18† 1 6 Ret Ret 17 Ret 2 5 Ret 9 104
10 Brasilia Felipe Nasr 6 3 Ret 6 11 5 11 9 17 Ret Ret 14 6 3 4 3 25† 8 8 2 Ret 21 6 7 95
11 Iso-Britannia Jolyon Palmer 17 12 DNS 7 24† 22 9 DNS 6 1 Ret Ret 3 5 18 18 6 5 Ret 10 7 3 Ret Ret 78
12 Ranska Nathanaël Berthon 11 8 21† Ret 12 10 5 2 9 7 6 5 12 14 15 9 7 2 14 19 15 15 10 15 60
13 Monaco Stefano Coletti 5 23† Ret 23† 21 18 3 8 10 Ret 9 Ret Ret Ret 20 19 10 9 20† 8 8 4 13 8 50
14 Indonesia Rio Haryanto 12 10 9 15 6 6 16 15 14 11 5 Ret 10 12 17 11 12 7 10 7 19 12 9 11 38
15 Ranska Tom Dillmann 18 11 6 10 8 1 22 12 11 Ret Ret 12 9 Ret 29
16 Italia Luca Filippi 1 22 Ret DNS 29
17 Tšekki Josef Král 14 9 20 16 Ret 10 DSQ 11 16 10 12 13 24† 17 4 1 27
18 Monaco Stéphane Richelmi 19 19 11 Ret 17 17 21 19 8 Ret 14 Ret 13 Ret 3 21 17 21 9 6 13 9 14 22† 25
19 Alankomaat Nigel Melker 16 14 20† 18 19 11 14 24 Ret 12 Ret 13 4 6 6 8 14 18 Ret DNS 11 Ret 12 12 25
20 Italia Fabio Onidi 20 13 8 14 20 9 6 18 Ret Ret 13 17 22 8 19 22 11 24 16 12 21 Ret Ret 20 13
21 Kolumbia Julian Leal 15 15 12 17 15 14 24 17 21 Ret 12 8 20 17 21 12 16 15 7 9 10 8 11 16 9
22 Venezuela Rodolfo González Ret 18 15 21 18 15 15 14 13 5 15 15 23 Ret 23 20 23 16 Ret 14 22 20 Ret 18 6
23 Sveitsi Simon Trummer 23 16 16 8 14 24† 23 20 12 9 10 7 15 11 16 17 13 13 15 16 16 17 Ret 14 4
24 Italia Fabrizio Crestani 10 21 14 19 Ret 23 17 10 19 Ret Ret DNS 11 22† 1
25 Uusi-Seelanti Brendon Hartley 10 Ret 13 16 1
26 Alankomaat Daniël de Jong 16 9 Ret 13 15 19 13 11 0
27 Espanja Sergio Canamasas 22 14 22 12 Ret Ret 14 11 16 DSQ 0
28 Espanja Dani Clos 19† 11 Ret Ret 0
29 Portugali Ricardo Teixeira 21 24† 17 13 23 20 Ret 23 20 Ret 18 15 DSQ 16 19 20 18 15 20 18 17 21 0
30 Brasilia Víctor Guerin 19 21 16 Ret 17 18 17 DNS Ret 23 21 23 Ret 18 23 Ret Ret 13 0
31 Itävalta René Binder 19 17 17 13 Ret Ret 0
32 Yhdysvallat Jake Rosenzweig 18 19 15 17 0
33 Venezuela Giancarlo Serenelli 22 20 18 20 22 21 25 Ret 22 Ret Ret 16 19 16 24 Ret 20 22 0
34 Iso-Britannia Jon Lancaster Ret 17 0
Sija Kuljettaja MYS
Malesia
BHR1
Bahrain
BHR2
Bahrain
ESP
Espanja
MON
Monaco
VAL
Espanja
GBR
Yhdistynyt kuningaskunta
GER
Saksa
HUN
Unkari
BEL
Belgia
ITA
Italia
SIN
Singapore
Pisteet
Väri Tarkoitus
Kulta Voittaja
Hopea 2. sija
Pronssi 3. sija
Vihreä Sijoitus, pisteille
Sininen Sijoitus, ei pisteille
Purppura Keskeytys (K.)
Ei sijoitusta (NC)
Punainen Karsiutui (DNQ)
Musta Hylkäys (DSQ)
Valkoinen Ei lähtenyt (DNS)
Loukkaantunut (INJ)
Osallistumiskielto (EX)
Harmaa Ei osallistunut

Lihavoitu - Paalupaikka
Kursivoitu - Nopein kierros

† — Kuljettaja joutui keskeyttämään, mutta on ajanut 90 % kilpailupituudesta.

Lähteet

  1. GP2 Series and GP2 Asia Series to be merged gp2series.com. 12. heinäkuuta 2011. (englanniksi)
  2. GP2 Regulations gp2series.com. Viitattu 13. maaliskuuta 2012. (englanniksi)
  3. http://www.gp2series.com/News-Room/News/2010/09/GP2-Series-announce-teams-for-2011-2013/
  4. http://www.gp2series.com/News-Room/News/2012/01_January/Johnny-Cecotto-Jr-and-Barwa-Addax-join-forces-in-2012/
  5. http://www.addaxteam.com/en/gp2/noticia?id=241 (Arkistoitu – Internet Archive)
  6. http://www.thecheckeredflag.co.uk/2012/04/clos-replaces-kral-at-addax-for-bahrain/
  7. http://www.autosport.com/news/report.php/id/102269
  8. http://www.dams.fr/detail-actu2.php?lang=en&id=351 (Arkistoitu – Internet Archive)
  9. http://www.dams.fr/detail-actu2.php?lang=en&id=353 (Arkistoitu – Internet Archive)
  10. http://www.racing-engineering.com/2011/news/062/062-e.html (Arkistoitu – Internet Archive)
  11. http://www.gp2series.com/News-Room/News/2012/03_March/Nathanael-Berthon-to-join-Racing-Engineering-for-the-2012-GP2-Series/
  12. http://www.gp2series.com/News-Room/News/2011/10_October/Marcus-Ericsson-to-stay-with-iSport-in-2012/
  13. http://www.gp2series.com/News-Room/News/2011/12_December/Jolyon-Palmer-joins-iSport-for-2012-season/
  14. http://www.gp2series.com/News-Room/News/2012/01_January/Lotus-ART-becomes-Lotus-GP-in-2012/
  15. http://www.gp2series.com/News-Room/News/2011/10_October/Lotus-ART-complete-2012-line-up/
  16. http://www.mtv3.fi/urheilu/f1/uutiset.shtml/2011/10/1419735/bottakselle-havinnyt-calado-nappasi-huippupestin
  17. Gutierrez to race with Lotus ART in 2012 27.9.2011. gp2series.com. Viitattu 27.9.2011. (englanniksi)
  18. http://www.autosport.com/news/report.php/id/96518
  19. http://www.caterham-racing.com/news/2012/van-der-garde-and-gonzalez-confirmed-for-2012
  20. http://www.gpupdate.net/en/f1-news/275037/van-der-garde-joins-caterham-gp2-team/
  21. a b http://www.gp2series.com/News-Room/News/2012/01_January/Coletti-and-Onidi-join-Scuderia-Coloni/
  22. http://www.scuderiacoloni.com/newsen.asp?c=57
  23. http://www.gp2series.com/News-Room/News/2011/12_December/Stephane-Richelmi-to-drive-for-Trident-Racing-in-2012/
  24. http://www.gp2series.com/News-Room/News/2011/12_December/Julian-Leal-completes-Trident-Racings-2012-line-up-/
  25. http://www.gp2series.com/News-Room/News/2012/02_February/Venezuela-GP-Lazarus-joins-GP2-Series/
  26. http://www.gp2series.com/News-Room/News/2012/02_February/Fabrizio-Crestani-with-Venezuela-GP-Lazarus-in-2012/
  27. http://www.autosport.com/news/report.php/id/101253
  28. http://www.gp2series.com/Teams-and-Drivers/Drivers/Giancarlo-Serenelli/
  29. http://www.autosport.com/news/report.php/id/102048
  30. a b http://www.gp2series.com/News-Room/News/2012/03_March/Tom-Dillmann-and-Ricardo-Teixeira-to-drive-for-Rapax-in-2012/
  31. http://www.autosport.com/news/report.php/id/100514
  32. http://us2.campaign-archive2.com/?u=1ac512917c6c22dcaec14ab34&id=b878b0e038
  33. http://www.gp2series.com/News-Room/News/2012/02_February/Luiz-Razia-completes-Arden-GP2-driver-line-up-season-/
  34. http://www.autosport.com/news/report.php/id/97875
  35. http://www.autohebdo.fr/monoplaces/gp2-gp3/breve-28-9-23115/190412-gp2-brendon-hartley-rejoint-ocean (Arkistoitu – Internet Archive)
  36. http://www.autosport.com/news/report.php/id/99466
  37. http://www.gp2series.com/News-Room/News/2011/12_December/Nigel-Melker-joins-Ocean-Racing-Technology-in-2012/
  38. http://carlin.co.uk/news/ChiltonandHaryantoconfirmedatMarussiaCarlinGP2Team.htm (Arkistoitu – Internet Archive)
  39. a b http://carlin.co.uk/news/ChiltonandHaryantoconfirmedatMarussiaCarlinGP2Team.htm (Arkistoitu – Internet Archive)
  40. http://www.gp2series.com/News-Room/News/2011/12_December/GP2-Series-2012-season-calendar-unveiled/
  41. http://www.gp2series.com/Results/
Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:2012 GP2 Series

Read other articles:

Italian Catholic cardinal and priest His EminenceRaniero CantalamessaOFM CapCardinalPreacher of the Papal HouseholdCantalamessa in 2020ChurchLatin ChurchAppointed23 June 1980PredecessorAlfredo MarchesiOther post(s)Cardinal-Deacon of Sant'Apollinare alle Terme Neroniane-Alessandrine (since 2020)OrdersOrdination19 October 1958by Gaetano Malchiodi [it]Created cardinal28 November 2020by Pope FrancisRankCardinal-DeaconPersonal detailsBorn (1934-07-22) 22 July 1934 (age 89)Co...

 

丹波篠山ABCマラソン大会(たんばささやまエービーシーマラソンたいかい)は、兵庫県丹波篠山市で3月に行われるマラソン大会である。 概要 第1回は1981年開催。開催当初の名称は篠山ABCマラソン大会。毎年3月に丹波篠山市役所(創設当初から1999年は篠山町役場)をスタートし、篠山城跡をゴールとする日本陸上競技連盟公認フルマラソンコースで開催されている。 一...

 

Шиваджі Рао Народився 11 листопада 1859(1859-11-11)Індаур, Британська Індія, Британська імперіяПомер 13 жовтня 1908(1908-10-13) (48 років)Maheshwar, Madhya Pradeshd, Кхаргон, ІндіяКраїна  Британська ІндіяНаціональність маратхТитул магараджаТермін 1886—1903 рокиПопередник Тукоджі Рао IIНаступник Туко

Discomfort or a fear when a person is in social interactions This article is about the emotion. For the disorder, see Social anxiety disorder. Part of a series onPsychology Outline History Subfields Basic psychology Abnormal Affective neuroscience Affective science Behavioral genetics Behavioral neuroscience Behaviorism Cognitive/Cognitivism Cognitive neuroscience Social Comparative Cross-cultural Cultural Developmental Differential Ecological Evolutionary Experimental Gestalt Intelligence Ma...

 

EIF5B المعرفات الأسماء المستعارة EIF5B, IF2, eukaryotic translation initiation factor 5B معرفات خارجية الوراثة المندلية البشرية عبر الإنترنت 606086 MGI: MGI:2441772 HomoloGene: 134613 GeneCards: 9669 علم الوجود الجيني الوظيفة الجزيئية • nucleotide binding• ‏GO:0001948، ‏GO:0016582 ربط بروتيني• ربط أيون فلزي• GTP binding• نشاط هيدرولاز• translatio...

 

Coach service The United Kingdom (green) and India (orange) Numerous United Kingdom–India bus routes ran from the 1950s to the 1970s. The first of these was The Indiaman, a service from London to Calcutta that was inaugurated on 15 April 1957. At least 32 other operators ran services, including Albert Travel which ran 15 round journeys from London to India. Overland routes were made difficult by political unrest in the Middle East during the 1970s and ended with the 1979 Iranian Revolution ...

Jetstar Asia Airways Airbus A320 de Jetstar Asia Airways aterrizando en Osaka-Kansai IATA3K OACIJSA IndicativoJETSTAR ASIA Fundación 2004Aeropuerto principal Aeropuerto Internacional de SingapurSede central Singapur SingapurFlota 14[1]​Destinos 30Programa de viajero Qantas Frequent FlyerCompañía Westbrook Investments (51%)Director ejecutivo Barathan PasupathiPágina web jetstar.com[editar datos en Wikidata] Jetstar Asia Airways Pte Ltd (que opera como Jetstar Asia) es ...

 

For the bank headquartered in Raleigh, North Carolina, see First Citizens BancShares. For the bank headquartered in Columbia, South Carolina, see First Citizens Bank of South Carolina. First CitizensTypePublic companyTraded asTTSE: FIRSTIndustryFinancial servicesFounded1993 Trinidad and TobagoHeadquartersPort of Spain, Trinidad and TobagoKey peopleKaren Darbasie (CEO)ProductsFinancial servicesWebsitehttps://www.firstcitizensgroup.com/ First Citizens (FCB) is a bank based in Trinidad and ...

 

Indian actor, film director and producer (born 1982) In this Indian name, the name Sukumaran is a patronymic, and the person should be referred to by the given name, Prithviraj. Prithviraj SukumaranPrithviraj Sukumaran in 2019Born (1982-10-16) 16 October 1982 (age 41)[1]Thiruvananthapuram, Kerala, India[2]Alma materSt. Mary's Residential Central School, Poojappura Sainik School, Kazhakootam Bhavan's Senior Secondary School, Kodunganoor University of Tasmania, Austral...

Great Liao大遼1122–1123CapitalXijin FuReligion Tengrism, Buddhism, Taoism, Confucianism, Chinese folk religionGovernmentMonarchyEmperor • 1122 Yelü Chun• 1122–1123 Yelü Ding History • Yelü Chun enthroned as emperor 1122• Capture of Yelü Ding by Jin dynasty 1123 CurrencyChinese cash, Chinese coin, copper coins etc. Preceded by Succeeded by Liao dynasty Jin dynasty Today part ofChina The Northern Liao (simplified Chinese: 北辽; traditional C...

 

Overview of the historical presence and impact of the Jewish people in Pakistan Mehndi ceremony, Jewish wedding in Karachi, 1959 Part of a series onJews and Judaism Etymology Who is a Jew? Religion God in Judaism (names) Principles of faith Mitzvot (613) Halakha Shabbat Holidays Prayer Tzedakah Land of Israel Brit Bar and bat mitzvah Marriage Bereavement Philosophy Ethics Kabbalah Customs Rites Synagogue Rabbi Texts Tanakh Torah Nevi'im Ketuvim Talmud Mishnah Gemara Rabbin...

 

В Википедии есть статьи о других людях с именем Людвиг. Людвиг X Баварскийнем. Ludwig X. von Bayern герцог Баварии Предшественник Вильгельм IV Преемник Вильгельм IV (герцог Баварии) Рождение 18 сентября 1495Грюнвальд, Мюнхен, Верхняя Бавария, Бавария Смерть 22 апреля 1545 (49 лет)Ландсху...

Young adult book series by Suzanne Collins This article is about the book series. For its first installment, see The Hunger Games (novel). For other uses, see The Hunger Games (disambiguation). The Hunger GamesThe Hunger Games box set image The Hunger Games (2008) Catching Fire (2009) Mockingjay (2010) The Ballad of Songbirds and Snakes (2020) AuthorSuzanne CollinsCountryUnited StatesLanguageEnglishGenreDystopian, science fiction, drama, actionPublisherScholasticPublished 2008–2010 2020 Med...

 

German multinational manufacturing company Fuchs Petrolub SETypeSocietas EuropaeaTraded asFWB: FPEIndustryChemicalsFounded1931FounderRudolf FuchsHeadquartersMannheim, GermanyNumber of locations58 operating companies, 33 production plantsArea servedWorldwideKey peopleKurt Bock (ChairmanStefan Fuchs (CEO)ProductsLubricants, speciality automotive chemicalsRevenue€3.4 billion (2022)Net income€365 million (2022)Number of employees6,104 (December 2022)Websitewww.fuchs.com/gr...

 

В Википедии есть статьи о других людях с фамилией Шварц. Рэндел Шварц Дата рождения 22 ноября 1961(1961-11-22) (62 года) Место рождения Портленд Страна  США Род деятельности программист, учитель, специалист в области информатики, подкастер Награды и премии White Camel award[d...

Hj. Ratu Raja Arimbi Nurtina, S.T.Informasi pribadiLahir Cirebon, IndonesiaPekerjaanKeturunan Keraton KanomanSunting kotak info • L • B Hj. Ratu Raja Arimbi Nurtina, S.T. adalah keturunan dari Kesultanan Keraton Kanoman, ia adalah adik dari Sultan Kanoman XII yaitu Kanjeng Gusti Sultan Raja Mohammad Emirudin. Dalam kesultanan ia menjabat sebagai Sekretaris Kesultanan Kanoman sekaligus sebagai Juru Bicara Kesultanan Kanoman.[1] Pada Pemilihan Umum Bupati Cirebon 2013 dia ...

 

Wildlife reserve in Madagascar Amber Forest ReserveIUCN category IV (habitat/species management area)Map of MadagascarNearest cityJoffrevilleCoordinates12°26′S 49°05′E / 12.44°S 49.08°E / -12.44; 49.08[1]Area48.1 km2 (18.6 sq mi)Established28 October 1958 Amber Forest Reserve (French: Réserve de la Forêt d’Ambre) is a wildlife reserve of Madagascar. The name comes from the flowers of some trees, which cover the mountain and shine...

 

Regional airline of the United States (1949—1979) Not to be confused with China Southern Airlines, Southern Air, Southern Airways Express, or Southern Airways Ltd. This article needs additional citations for verification. Please help improve this article by adding citations to reliable sources. Unsourced material may be challenged and removed.Find sources: Southern Airways – news · newspapers · books · scholar · JSTOR (June 2009) (Learn how and when ...

  لمعانٍ أخرى، طالع جوليان سميث (توضيح). معالي الشريف  جوليان سميث (بالإنجليزية: Julian Smith)‏  معلومات شخصية اسم الولادة (بالإنجليزية: Julian Richard Smith)‏  الميلاد 30 أغسطس 1971 (53 سنة)  إستيرلينغ  الجنسية المملكة المتحدة مناصب عضو البرلمان الخامس والخمسين للمملكة المتح...

 

Eurovision Song Contest 2002 Finale 25. maj 2002 Værter Annely Peebo & Marko Matvere Sendevært ETV Sted Saku Suurhall, Tallinn, Estland Vindersang LetlandI Wanna Stemmesystem Vinderen blev fundet ved hjælp af en jury. Hvert land gav 1-8 samt 10 og 12 point til de bedste sange. Antal sange 24 Tilbagevendte lande Belgien Cypern Finland Makedonien Rumænien Schweiz Østrig Udmeldte lande Holland Irland Island Norge Polen Portugal Eurovision Song Contest 2001    &#...

 

Strategi Solo vs Squad di Free Fire: Cara Menang Mudah!