FOX eli Fox Networks Group Oy[1] oli Suomessa toiminut kaupallinen televisiokanava, joka korvasi SuomiTV:n 16. huhtikuuta 2012. Sen omisti Fox Networks Group Oy, jonka omistaa The Walt Disney Company.[2][3][4]
Fox Networks Groupin omistukset siirtyivät Disneylle Fox-kaupan myötä maaliskuussa 2019.[5]
FIC Nordic osti talousvaikeuksiin ajautuneen SuomiTV:n tammikuussa 2012 laajentaakseen toimintaansa yleensä Pohjoismaissa. Samalla Suomen Foxista tuli maksutelevisiokanaviin keskittyneen yhtiön ensimmäinen ilmaiskanava. FOX aloitti lähetykset 16. huhtikuuta 2012 kanavalla 12.[6]
FOX siirtyi kanavanippuun C 13. tammikuuta 2015, ja tämän takia FOX ei enää näy Pohjois-Suomen antennitalouksissa.[7]
6. tammikuuta 2023 kanava lanseerattiin uudelleen nimellä STAR Channel.[8]
Ohjelmisto
Kanavan toimiluvan mukaan ohjelmistossa on oltava suomenkielistä sisältöä ja uutiset.[6] Jo SuomiTV:nkin ohjelmistoon kuuluneiden uutisten ja raviohjelmien lähetykset jatkuivat nimenvaihdoksen jälkeen, minkä lisäksi yhtiö lupasi lisätä suomenkielistä tuotantoa. Kanavan tarjonta painottuu yhtiön linjauksen mukaan viihde-, asia- ja elämäntapaohjelmiin. Nimenmuutoksen myötä ohjelma-aika piteni seitsemästä tunnista 12 tuntiin.[4]
Suomalaissarjat
Amerikkalaissarjat
Ohjelmistosta poistuneet ohjelmat
- Conan 23. syyskuuta 2012 asti
Lähteet
Aiheesta muualla