Hänen isänsä oli tuleva keisari Maksimilian ja äitinsä Burgundin herttuatar Maria. Hänen nuorempi sisarensa oli Margareeta Itävaltalainen, joka avioitui vuonna 1497 Asturian ruhtinas Juanin (1478–1497) kanssa, joka oli Ferdinand Katolilaisen ja Isabella Katolilaisen ainoa poika. Hänen äitinsä kuoli 25-vuotiaana ratsastusonnettomuuden jälkivammoihin vuonna 1582. Filip peri Burgundin Alankomaat äidiltään nelivuotiaana ja isä toimi sijaishallitsijana hänen alaikäisyytensä aikana.[1]
Lapsuus ja nuoruus, kasvatus
Huolimatta myrskyisistä poliittisista oloista, äidin varhaisesta kuolemasta sekä erosta isästä ja sisaresta, joka lähetettin 2-vuotiaana Ranskaan kasvatettavaksi Ludvig XI:n pojan morsiameksi, nuoren Filipin nuoresta elämästä ei puuttunut ylellisyyttä ja hän oli koulutettu luokkansa henkilön tarpeisiin. Hän menestyi jousiammumassa, tenniksessä, keppitaistelussa, metsästyksesä ja osoittautui turnajaisissa yhtä urheaksi ritariksi kuin isänsä. Hän oli myös hyvä tanssija ja keskustelija ja peri vanhempiensa intohimon musiikkiin. Tämä riehakkuus ei kuitenkaan ilmennyt hänen toimissaan poliitikkona.[3]
Jatkuvan sodankäymisen vuoksi isä Maksimilian oli yleensä poissa nuoren Filipin elämästä, hän palasi taisteluihin kaksi kuukautta pojan syntymän jälkeen. Myöhemmin Maksimilian yritti välttää tunnesyistä johtuen palaamasta Alankomaihin ja eikä saapunut vuonna 1494 Filipin Burgundin herttuaksi julistamisen juhlallisuuksiin eikä vuonna 1496 poikansa häihin.[4] Hänen opettajiaan Mecheleniin saapumisen jälkeen olivat Olivier de la Marche ja François de Busleyden, josta tuli myöhemmin hänen kanslerinsa Flanderissa. Tärkeä kasvattaja vuodesta 1485 lähtien oli myös isoäitipuoli, leskiherttuatar Margareeta Yorkilainen (1446–1503).[5]
Burgundin herttua
Vuonna 1493 isoisä, keisari Fredrik III kuoli, jolloin Filipin isästä tuli Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan johtaja, keisari Maksimilian I. Uusien velvollisuuksiensa rasittamana ja henkilökohtaisesti väsyneensä suhteestaan Burgundin herttuakunnan maihin, hän päätti siirtää vallan 15-vuotiaalle Filipille.[6] Burgundin herttuakunnan asukkaat ottivat uutisen vastaan ilolla, sillä uusi hallitsija oli syntyperäinen, puhui samaa kieltä, oli rauhaa rakastava ja luotti neuvonantajiinsa, kun taas Maksimilian oli sotaisa eikä kunnioittanut aiempia sopimuksia, kuten vuoden 1477 paikallista itsehallintoa turvaavaa sopimusta.[7]
Nuoresta iästään huolimatta Filip osoitti nopeasti olevansa tehokas hallitsija, jota kansa rakasti Alankomaissa. Hän harjoitti politiikkaa, joka suosi rauhaa ja taloudellista kehitystä säilyttäen samalla hallituksen rakentamisen vakaan suunnan.[5][7]
Filip Komea ja Johanna Mielipuoli Brysselin linnan puutarhassa, Affigemin mestari, 1505–1506 ja 1495–1506
Avioliitto oli aluksi onnellinen, mutta Filipin jatkuvat puolisoaan alistavat valtapyrkimykset ja uskottomuus vaikuttivat masentavasti Johannaan.[8]
Filip ja Johanna tekivät matkan Espanjaan vuonna 1502 kun Kastilian säätykokous cortes Torossa ja Aragonia cortes Zaragozassa vannoivat uskollisuudenvalansa ja tunnustivat Johannan lailliseksi perijäksi, kruununprinsessaksi ja Filipin kanssahallitsijaksi.[9][10] Veli Juan ja tämän pieni tytär olivat kuolleet, samoin Johannan vanhempi sisar Isabella Aragonialainen ja tämän poika Miguel La Paz. Tällä matkalla Johanna synnytti Madridissa poikansa Ferdinandin.
Vaikka Johanna oli syvästi rakastunut Filipiin, heidän avioelämänsä teki hänestä äärimmäisen onnettoman aviomiehen uskottomuuden ja poliittisen epävarmuuden vuoksi. Filip yritti jatkuvasti anastaa puolisonsa laillisen perimysoikeuden. Tämä johti suurelta osin huhuihin Johannan mielenvikaisuudesta, mihin vaikuttivat tiedot masennuksesta tai neuroottisista teoista, joita Johanna oli tehnyt ollessaan vangittuna tai aviomiehensä pakottamana. Huhut hyödyttivät Filipiä poliittisesti. Useimmat historioitsijat ovat nykyisin samaa mieltä siitä, että Johanna oli tuolloin vain kliinisesti masentunut, eikä mielipuoli, kuten yleisesti uskotaan.[11][12][13]
Ennen Johannan äidin kuolemaa vuonna 1504 aviomies ja vaimo asuivat jo erillään.
Burgundin maitten jako Ranskan ja Habsburgien kesken 1477-1493
Kastilian kanssahallitsija ja kuningas
Filip I Komea, Juan de Flandes (attr.) n. 1496–1500
Vuonna 1504 Johanna peri äidiltään Kastilian kruunun ja Filip tunnustettiin hänen kanssahallitsijakseen.[1] Marraskuussa he purjehtivat hovinsa ja taloutensa sekä lapsiensa kanssa Flanderista Espanjaan, jossa Filipin oli määrä ottaa vastaan kuninkaan asema Johannan puolisona. Laivat kuitenkin haaksirikkoutuivat Englannin rannikolla ja pari päätyi Englannin Henrik VII:n vieraiksi Windsorin linnaan. He pääsivät viimein jatkamaan matkaa Espanjaan vuonna 1506. Johannan isä Ferdinand väitti Filipin pitävän tytärtään vankina ja vaati itselleen valtionhoitajan asemaa, mikä johti maan lähes sisällissotaan.
Johannan isä Ferdinand Katolilainen toimi aluksi sijaishallitsijana, ja Filip nousi häntä vastaan. Ferdinand luopui vaateistaan vasta vuonna 1506. Samaan aikaan Johannan mielenterveyden tila oli käynyt vakavaksi ja Filip julistettiin yksinhallitsijaksi. Filip kuoli kuumeeseen, todennäköisesti lavantautiin, 25. syyskuuta 1506, ja Johanna mielenterveys romahti lopullisesti. Hän ehti hallita vain kuukauden ennen kuolemaansa.[1][14]
Tieteiden ja taiteiden suosija
Filip oli merkittävä Hieronymus Boschin suojelija. Vuonna 1504 hän tilasi Boschilta suuren triptyykin aiheena Viimeinen tuomio. Teos ei ole säilynyt, mutta se on todennäköisesti liitetty Wienissä olevaan pienempään, samaa aihetta käsittelevään Boschin triptyykkiin, koska oikean ulkosiiven pyhimyksen kasvot näyttävät olevan Filipin kasvot.[15]
Hän oli myös Erasmus Rotterdamilaisen suojelija, joka ylisti tätä rauhan solmimisesta Ranskan kanssa ja neuvoi Filipiä, että Jumalan jälkeen ruhtinaan velvollisuus oli ensin patria (kansakunta) eikä pater (isä, tässä tapauksessa Maksimilian I).[17]
Lapset
Filipillä ja Johannalla oli kuusi lasta, jotka ajalle poikkeuksellisesti kaikki elivät aikuisiksi asti.
↑Nämä historioitsijat ovat julkaiseet asiasta tutkimuksia: Poeta, Salvatore: "The Hispanic and Luso-Brazilian World: From Mad Queen to Martyred Saint: The Case of Juana La Loca Revisited in History and Art on the Occasion of the 450th Anniversary of Her Death". Hispania maaliskuu 2007. 90 (1): 165–172. JSTOR 20063477. Gómez, María A. Santiago, Juan-Navarro; Zatlin, Phyllis: Juana of Castile: history and myth of the mad queen (illustrated ed.), Associated University Presse 2008, ss. 9, 12–13, 85, ISBN 9780838757048
↑Wilkinson, Greg: Juana la Loca/‘Joanna the Mad’ (1479–1555): Queen of Castile and of Aragon – and necrophiliac? – psychiatry in history. The British Journal of Psychiatry, 2020-08, nro 2, s. 449–449. doi:10.1192/bjp.2020.71. ISSN 0007-1250. Artikkelin verkkoversio (englanniksi)Malline:Selvennnä
↑Aram, Bethany: "Juana 'the Mad's' Signature: The Problem of Invoking Royal Authority, 1505–1507" Sixteenth Century Journal 1998, 29(2), 331–358. doi:10.2307/2544520 Aram, Bethany: (käänn. Susana Jákfalvi-Leiva; tieteellinen tarkastus: Santiago Cantera Montenegro) La reina Juana: gobierno, piedad y dinastía. Marcial Pons Historia, 2001. ISBN 9788495379313. Teos Google Booksissa.
.PNG)
,_,_Kunsthistorisches_Museum_Wien,_Gem%C3%A4ldegalerie_-_Philipp_der_Sch%C3%B6ne_(1478-1506)_-_GG_3872_-_Kunsthistorisches_Museum.jpg)
