Fashodan selkkaus

Sudanin kartta vuodelta 1912. Kodok (Fashoda) on merkitty Niilin rannalle 10. leveysasteen tuntumaan.

Fashodan selkkaus oli Ranskan ja Britannian välinen konflikti vuonna 1898. Sen taustalla oli maiden välinen kilpailu siirtomaista Afrikassa. Ranskalaisten tavoitteena oli luoda yhteys mantereen poikki Ranskan Länsi-Afrikasta Ranskan Somalimaahan. Britannia puolestaan vaati itselleen Niilin laaksoa.[1]

Konfliktin seurauksena maat joutuivat sodan partaalle. Lopulta ranskalaiset antoivat periksi[1] ja vetivät joukkonsa pois marraskuussa 1898.[2]

Tausta

Piirros Marchandin marssista Afrikan halki, joka päättyi Fashodaan Sudanissa.

Herbert Kitchenerin komentama brittiläis-egyptiläinen armeija oli vuonna 1898 edennyt Niilin vartta etelään valloittamaan takaisin Sudania, joka oli joutunut mahdistikapinallisten käsiin. Hän voitti kapinalliset Omdurmanin taistelussa. Kaksi viikkoa voiton jälkeen Kitchener sai ilmoituksen siitä, että Fashodaan ylempänä Niilin varrella oli ilmaantunut eurooppalainen sotajoukko, joka oli tosin hänen armeijaansa pienempi.[3] Kyseessä oli kapteeni Jean-Baptiste Marchandin johtama ranskalainen retkikunta, joka oli vallannut heinäkuussa 1898 nykyisen Etelä-Sudanin Ylä-Niilin osavaltiossa sijainneen Fashodan linnoituksen[2] (nykyinen Kodok[4]). Kitchenerin joukot etenivät samaan aikaan kohti etelää ja kohtasivat ranskalaiset syyskuussa Fashodassa.[1]

Marchand oli paikalla Ranskan ulkoministeri Gabriel Hanotauxin sinne lähettämänä. Hanotauxin tavoitteena oli sopupolitiikka Euroopassa ja Ranskan alueellisen laajentumisen suuntaaminen siirtomaihin. Afrikassa tavoite oli laajentaa Ranskan aluetta Atlantin valtamereltä mantereen itärannikolle. Sinne päästäkseen Ranska pyrki saamaan tukikohtia Niilin varrelta. Hanotaux tiesi tämän johtavan kiistoihin Britannian kanssa, mutta hän halusi tarkoituksellisesti uhmata sitä.[3]

Kriisi

Brittien ja ranskalaisten kohdatessa ranskalaiset olivat nostaneet linnoituksen yläpuolelle trikolorinsa. Kitchener vaati Marchandia laskemaan lippunsa, mihin tämä ei suostunut vaikka Kitchener varoitti ranskalaisten toimien voivan johtaa sotaan maiden välillä. Kiista muuttui lopulta diplomaattiseksi. Hanotauxin jälkeen kesäkuussa 1898 Ranskan ulkoministeriksi oli noussut Théophile Delcassé. Delcassén vaihtoehdot olivat vähissä. Hän joko antaisi periksi brittien vaatimuksille vahingoittaen Ranskan mainetta tai johtaisi maansa sotaan, johon sen sotavoimat olivat valmistautumattomia etenkin laivaston osalta.[5] Parhaillaan käynnissä ollut Dreyfusin tapaus lisäsi lisäksi sisäistä epätasapainoa maassa. Esimerkiksi brittien Pariisin suurlähettiläs pelkäsi tämän voivan johtaa mielettömiin päätöksiin ranskalaisten taholta. Ranskalaiset päättivät lopulta antaa briteille kokonaan periksi. Marchand sai 3. marraskuuta 1898 käskyn laskea lippunsa ja tyhjentää linnoitus.[6] Seuraavana vuonna Ranska ja Britannia tekivät sopimuksen, jolla Britannia tunnusti Ranskan siirtomaavallan Marokossa ja Länsi-Afrikassa, kun taas Ranska luopui tavoitteistaan Egyptissä ja Sudanissa.[1]

Seuraukset

Ranskalaisille diplomaattinen tappio oli suuri nöyryytys ja se johti maassa voimakkaaseen brittiläisvihamielisyyteen. Maata vihattiin seuraavien vuosien ajan jopa enemmän kuin Saksaa. Kansallismieliset piirit puhuivat sodasta Britanniaa vastaan, mutta Delcassén onnistui ulkoministeriön johdossa estää tällainen kehitys.[6] Hän halusi hyvät suhteet Britanniaan luodakseen tämän ja Venäjän kanssa liittouman Saksaa vastaan. Poliittinen kehitys johtikin lopulta Entente cordialen syntyyn.

Lähteet

  • Grimberg, Carl: Kansojen Historia - 21 - Imperialismi ja demokratia. (Suomennos Eero Ahmavaara) Werner Söderström oy, 1966.

Viitteet

  1. a b c d Encyclopedia of African History and Culture, volume IV, s. 143. New York: Facts on File, 2005. ISBN 0-8160-5200-X
  2. a b Afrika: entsiklopeditšeski slovar, tom 2, s. 511. Moskva: Sovetskaja entsiklopedija, 1987.
  3. a b Grimberg 1966, s. 296
  4. Encyclopedia of African History and Culture, volume IV, s. 216. New York: Facts on File, 2005. ISBN 0-8160-5200-X
  5. Grimberg 1966, s. 297
  6. a b Grimberg 1966, s. 298

Aiheesta muualla

Read other articles:

Walter Mazzarri (بالإيطالية: Walter Mazzarri)‏  معلومات شخصية الاسم الكامل Walter Mazzarri الميلاد 1 أكتوبر 1961 (العمر 62 سنة)سان فينسينزو، إيطاليا الطول 1.80 م (5 قدم 11 بوصة) مركز اللعب وسط الجنسية إيطاليا  معلومات النادي النادي الحالي كالياري (مدرب) المسيرة الاحترافية1 سنوات فريق م. (هـ.)...

 

島根原子力発電所 Shimane Nuclear Power Station 島根原子力館より望む 種類 原子力発電所電気事業者 中国電力所在地 日本 〒690-0393島根県松江市鹿島町片句654番地1 北緯35度32分18秒 東経132度59分57秒 / 北緯35.53833度 東経132.99917度 / 35.53833; 132.99917座標: 北緯35度32分18秒 東経132度59分57秒 / 北緯35.53833度 東経132.99917度 / 35.53833; 132.99917 1号機 出力 46.0...

 

Oonagh ist eine Weiterleitung auf diesen Artikel. Zum gleichnamigen Album siehe Oonagh (Album), zum Vornamen siehe Oona. Auftritt als Oonagh (2015) Oonagh-Konzert in Freiburg Oonagh-Konzert in Freiburg Senta-Sofia Delliponti (* 16. April 1990 in Wolfsburg) ist eine deutsche Sängerin, Musicaldarstellerin und Schauspielerin. Von Januar 2014 bis April 2022[1][2] war sie unter dem Künstlernamen Oonagh (ˈuːna[3]) aktiv. Inhaltsverzeichnis 1 Leben 1.1 Karriere 2 Diskogra...

مناوشات بين أفغانستان وباكستان جزء من تمرد حركة طالبان والإرهاب في باكستان خط دوراند يفصل بين أفغانستان وباكستان ويظهر بالخريطة باللون الأحمر معلومات عامة التاريخ 2007–حتي الان الموقع شرق أفغانستان وشمال غرب باكستان على طول الحدود النتيجة مستمرة المتحاربون أفغانستان (2007-...

 

United States protected area in Arizona Coconino National ForestSan Francisco Peaks, winterLocation in the United StatesShow map of ArizonaCoconino National Forest (the United States)Show map of the United StatesLocationCoconino, Yavapai, and Gila counties, Arizona, USNearest cityFlagstaff, ArizonaCoordinates34°45′27″N 111°45′52″W / 34.75750°N 111.76444°W / 34.75750; -111.76444 (Red Rock Ranger District & Visitor Center)Area1,856,038 acres ...

 

AngeltownCover for Angeltown #1 (January 2005), art by Shawn Martinbrough.Publication informationPublisherVertigo ComicsScheduleMonthlyFormatLimited seriesGenre Crime Publication dateJanuary – May 2005No. of issues5Main character(s)Nate HollisCreative teamCreated byGary PhillipsShawn MartinbroughWritten byGary PhillipsArtist(s)Shawn MartinbroughLetterer(s)Jared K. FletcherColorist(s)Lee LoughridgeEditor(s)Will DennisCasey Seijas (assistant) Angeltown is a 5-issue comic book limited ser...

داريو دياز   معلومات شخصية اسم الولادة (بالإسبانية: Darío Raúl Antonio Díaz)‏  الميلاد 13 يوليو 1981 (42 سنة)  سان فرناندو ديل فالي دي كاتاماركا  الجنسية الأرجنتين  الحياة العملية الفرق سينديكاتو دي إمبليدوس بوبليكوس دي سان خوان  [لغات أخرى]‏ (2015–2016)ترانسبورتيس بويرت...

 

Association football club in Najran, Saudi Arabia This article needs additional citations for verification. Please help improve this article by adding citations to reliable sources. Unsourced material may be challenged and removed.Find sources: Najran SC – news · newspapers · books · scholar · JSTOR (July 2017) (Learn how and when to remove this template message) Football clubNajran SCFull nameNajran Sport ClubNickname(s)Mared Al-Janoub (Giant of the S...

 

For the Russian monthly magazine, see Znamya. For the organ of the Union of the Russian People established in 1905, see Russkoye Znamya (newspaper). This article needs additional citations for verification. Please help improve this article by adding citations to reliable sources. Unsourced material may be challenged and removed.Find sources: Znamya newspaper – news · newspapers · books · scholar · JSTOR (May 2015) (Learn how and when to remove thi...

Lyes Imam StadiumFull nameOPOW Stade Imam Lyes de MédéaLocationBoulevard de l' ALNMédéaAlgeriaCoordinates36°15′42″N 2°46′11″E / 36.26167°N 2.76972°E / 36.26167; 2.76972OwnerOPOW de MédéaCapacity12,000 seatedSurfaceGrassOpenedMay 28, 1983TenantsOlympique de Médéa Lyes Imam Stadium (Arabic: ملعب إلياس إمام), is a multi-use stadium in Médéa, Algeria. It is currently used mostly for football matches and is the home ground of Olympique de ...

 

CCTV-7 军事 农业CCTV-7 Militer dan PertanianDiluncurkan1 Januari 1994PemilikChina Central TelevisionNegara Republik Rakyat TiongkokSitus webCCTV-7Televisi InternetCNTV Ai BuguCCTV-7 CCTV-7 adalah saluran militer-pertanian di jaringan televisi, CCTV di Republik Rakyat Tiongkok. Saluran ini mulai mengudara pada 1 Januari 1994. Pranala luar (Tionghoa) Situs web resmi CCTV-7 lbsChina Central Television (CCTV)CCTV CCTV-1 (Umum) · CCTV-2 (Keuangan) · CCTV-3 (Seni dan Hiburan) ...

 

Grande synagogue allemande (néerlandaise) de Neve Shalom de Keizerstraat à Paramaribo (1892) Les débuts de l'histoire des Juifs au Suriname remontent au milieu du XVIIe siècle. À cette époque, les Anglais commencent à coloniser cette portion de la côte guyanaise et à en exploiter les potentialités agricoles. Ils font venir à cet effet un grand nombre d’esclaves africains servant de main-d’œuvre et quelques colons européens. Parmi ceux-ci, de nombreux Juifs sépharades, d...

Equestrian event performed by the Royal Canadian Mounted Police Musical RideLe Carrousel (French)Members of the Musical Ride during the State Funeral of Queen Elizabeth IINicknameMountiesFormation1887 (1887)TypeCavalryHeadquartersRCMP Stables (Musical Ride Centre), Ottawa, OntarioLocationCanadaParent organizationRoyal Canadian Mounted PoliceVolunteers 32 ridersWebsitercmp-grc.gc.ca/en/musical-ride The Musical Ride of the Royal Canadian Mounted Police is a special unit showcasing the...

 

River in France ThouaretShow map of FranceShow map of Nouvelle-AquitaineLocationCountryFrancePhysical characteristicsMouth  • locationThouet • coordinates46°55′44″N 0°9′28″E / 46.92889°N 0.15778°E / 46.92889; 0.15778Length52 km (32 mi)Basin featuresProgressionThouet→ Loire→ Atlantic Ocean The Thouaret (French pronunciation: [twaʁɛ]) is a 52 km (32 mi) river in the Nouvelle-Aqui...

 

Artikel ini sebatang kara, artinya tidak ada artikel lain yang memiliki pranala balik ke halaman ini.Bantulah menambah pranala ke artikel ini dari artikel yang berhubungan atau coba peralatan pencari pranala.Tag ini diberikan pada Oktober 2022. Dosa Kita Semua adalah roman yang dikarang oleh Motinggo Boesje dan diterbitkan tahun 1986 oleh Balai Pustaka. Roman ini mengisahkan kehancuran rumah tangga dan usaha seorang pelaut untuk mempertahankan keutuhan keluarganya. Latar tempat cerita di Pela...

2019 single by Billie Eilish Bad GuyCassette single coverSingle by Billie Eilishfrom the album When We All Fall Asleep, Where Do We Go? ReleasedMarch 29, 2019 (2019-03-29)GenreElectropopdance-poptrap-popLength3:14LabelDarkroomInterscopeSongwriter(s)Billie EilishFinneas O'ConnellProducer(s)Finneas O'ConnellBillie Eilish singles chronology Wish You Were Gay (2019) Bad Guy (2019) All the Good Girls Go to Hell (2019) Music videoBad Guy on YouTube Bad Guy is a song by the American s...

 

Artikel ini sebatang kara, artinya tidak ada artikel lain yang memiliki pranala balik ke halaman ini.Bantulah menambah pranala ke artikel ini dari artikel yang berhubungan atau coba peralatan pencari pranala.Tag ini diberikan pada November 2022. Edward KeaneLahir(1884-05-28)28 Mei 1884New York City, Amerika SerikatMeninggal12 Oktober 1959(1959-10-12) (umur 75)Los Angeles, California, Amerika SerikatPekerjaanPemeranTahun aktif1921–1955 Edward Keane (28 Mei 1884 – 12...

 

A gold solidus coin of Theodosius I, minted c. 388 – c. 392 found in the south of the civil parish, close to the River Ock in 2016[1] Kingston Bagpuize with Southmoor is a civil parish in the English county of Oxfordshire, England. The two principal settlements in the parish are the adjacent villages of Kingston Bagpuize and Southmoor. The parish extends north of the villages to the River Thames and south to the River Ock. The parish was formed on 1 April 1971[...

Pour les articles homonymes, voir Bruyère (homonymie). Denis Bruyère Denis Bruyère dans l'Atelier de Sassor Données clés Naissance 27 octobre 1957 (66 ans) Liège Belgique Nationalité belge Profession Ébéniste créateur,sculpteur ornemaniste, conservateur et restaurateur de meubles anciens et objets d'art de grand patrimoine Formation Faculté de droit de l'université de Liège (un an d'études),design industriel à l'École supérieure des arts Saint-Luc à Liège,élève libr...

 

Сараевское убийство Гаврило Принцип убивает Франца Фердинанда.Рисунок из австрийской газеты 1914 43°51′29″ с. ш. 18°25′44″ в. д.HGЯO Место нападения близ Латинского моста Цель нападения убийство эрцгерцога Франца Фердинанда и Оскара Потиорека Дата 28 июня 1914 года Спо...

 

Strategi Solo vs Squad di Free Fire: Cara Menang Mudah!