PROFILBARU.COM

Fashodan selkkaus oli Ranskan ja Britannian välinen konflikti vuonna 1898. Sen taustalla oli maiden välinen kilpailu siirtomaista Afrikassa. Ranskalaisten tavoitteena oli luoda yhteys mantereen poikki Ranskan Länsi-Afrikasta Ranskan Somalimaahan. Britannia puolestaan vaati itselleen Niilin laaksoa.^[1]

Konfliktin seurauksena maat joutuivat sodan partaalle. Lopulta ranskalaiset antoivat periksi^[1] ja vetivät joukkonsa pois marraskuussa 1898.^[2]

Tausta

Piirros Marchandin marssista Afrikan halki, joka päättyi Fashodaan Sudanissa.

Herbert Kitchenerin komentama brittiläis-egyptiläinen armeija oli vuonna 1898 edennyt Niilin vartta etelään valloittamaan takaisin Sudania, joka oli joutunut mahdistikapinallisten käsiin. Hän voitti kapinalliset Omdurmanin taistelussa. Kaksi viikkoa voiton jälkeen Kitchener sai ilmoituksen siitä, että Fashodaan ylempänä Niilin varrella oli ilmaantunut eurooppalainen sotajoukko, joka oli tosin hänen armeijaansa pienempi.^[3] Kyseessä oli kapteeni Jean-Baptiste Marchandin johtama ranskalainen retkikunta, joka oli vallannut heinäkuussa 1898 nykyisen Etelä-Sudanin Ylä-Niilin osavaltiossa sijainneen Fashodan linnoituksen^[2] (nykyinen Kodok^[4]). Kitchenerin joukot etenivät samaan aikaan kohti etelää ja kohtasivat ranskalaiset syyskuussa Fashodassa.^[1]

Marchand oli paikalla Ranskan ulkoministeri Gabriel Hanotauxin sinne lähettämänä. Hanotauxin tavoitteena oli sopupolitiikka Euroopassa ja Ranskan alueellisen laajentumisen suuntaaminen siirtomaihin. Afrikassa tavoite oli laajentaa Ranskan aluetta Atlantin valtamereltä mantereen itärannikolle. Sinne päästäkseen Ranska pyrki saamaan tukikohtia Niilin varrelta. Hanotaux tiesi tämän johtavan kiistoihin Britannian kanssa, mutta hän halusi tarkoituksellisesti uhmata sitä.^[3]

Kriisi

Brittien ja ranskalaisten kohdatessa ranskalaiset olivat nostaneet linnoituksen yläpuolelle trikolorinsa. Kitchener vaati Marchandia laskemaan lippunsa, mihin tämä ei suostunut vaikka Kitchener varoitti ranskalaisten toimien voivan johtaa sotaan maiden välillä. Kiista muuttui lopulta diplomaattiseksi. Hanotauxin jälkeen kesäkuussa 1898 Ranskan ulkoministeriksi oli noussut Théophile Delcassé. Delcassén vaihtoehdot olivat vähissä. Hän joko antaisi periksi brittien vaatimuksille vahingoittaen Ranskan mainetta tai johtaisi maansa sotaan, johon sen sotavoimat olivat valmistautumattomia etenkin laivaston osalta.^[5] Parhaillaan käynnissä ollut Dreyfusin tapaus lisäsi lisäksi sisäistä epätasapainoa maassa. Esimerkiksi brittien Pariisin suurlähettiläs pelkäsi tämän voivan johtaa mielettömiin päätöksiin ranskalaisten taholta. Ranskalaiset päättivät lopulta antaa briteille kokonaan periksi. Marchand sai 3. marraskuuta 1898 käskyn laskea lippunsa ja tyhjentää linnoitus.^[6] Seuraavana vuonna Ranska ja Britannia tekivät sopimuksen, jolla Britannia tunnusti Ranskan siirtomaavallan Marokossa ja Länsi-Afrikassa, kun taas Ranska luopui tavoitteistaan Egyptissä ja Sudanissa.^[1]

Seuraukset

Ranskalaisille diplomaattinen tappio oli suuri nöyryytys ja se johti maassa voimakkaaseen brittiläisvihamielisyyteen. Maata vihattiin seuraavien vuosien ajan jopa enemmän kuin Saksaa. Kansallismieliset piirit puhuivat sodasta Britanniaa vastaan, mutta Delcassén onnistui ulkoministeriön johdossa estää tällainen kehitys.^[6] Hän halusi hyvät suhteet Britanniaan luodakseen tämän ja Venäjän kanssa liittouman Saksaa vastaan. Poliittinen kehitys johtikin lopulta Entente cordialen syntyyn.

Lähteet

Grimberg, Carl: Kansojen Historia - 21 - Imperialismi ja demokratia. (Suomennos Eero Ahmavaara) Werner Söderström oy, 1966.

Viitteet

↑ ^a ^b ^c ^d Encyclopedia of African History and Culture, volume IV, s. 143. New York: Facts on File, 2005. ISBN 0-8160-5200-X
↑ ^a ^b Afrika: entsiklopeditšeski slovar, tom 2, s. 511. Moskva: Sovetskaja entsiklopedija, 1987.
↑ ^a ^b Grimberg 1966, s. 296
↑ Encyclopedia of African History and Culture, volume IV, s. 216. New York: Facts on File, 2005. ISBN 0-8160-5200-X
↑ Grimberg 1966, s. 297
↑ ^a ^b Grimberg 1966, s. 298