Coz I Luv You on brittiläisenSlade-yhtyeen esittämä kappale vuodelta 1971. Noddy Holderin ja Jim Lean kirjoittama singleraita muodostui Sladen ensimmäiseksi Britanniassa listaykköseksi nousseeksi kappaleeksi. Se on musiikillisesti hieman pop-tyylinen.[1]
”Coz I Luv You” oli Noddy Holderin ja Jim Lean ensimmäinen sellainen kappale, jonka he tekivät tositarkoituksella laulunkirjoitus mielessään. Se sai alkunsa riffistä, joka heillä oli ollut jo pidemmän aikaa. Sitä oltiin soitettu ennen keikkoja pukuhuoneessa Jim Lean viulun virittämisen helpottamiseksi. Riffin päälle Holder ja Lea lisäsivät sointukulun. He soittivat kitaroita Holderin laulaessa melodiaa. Kappale edistyi yllättävän hyvin ja inspiraation vallassa Holder kirjoitti sanoituksen. ”Because I Love You” -niminen kappale oli käytännössä valmis noin 20 minuutissa.[1]
Slade ei tehnyt tuolloin demoja, joten Holder ja Lea esittivät kappaleen tuottaja Chas Chandlerille kitaroilla tämän toimistossa. Chandler oli vakuuttunut kuulemastaan ja uskoi yhtyeen saavuttavan kappaleella ensimmäisen ykköshittinsä.[1]
Studiossa Jim Lea soitti kappaleeseen viulua saadakseen siihen lisäväriä. Yhtye ei pitänyt kappaletta ja sen nimeä tarpeeksi Sladen tyylisenä, joten se ehdotti tuottaja Chandlerille, että siihen lisättäisin edellissingle ”Get Down and Get with Itin” tapaan taputuksia ja tömistyksiä. Holder vaihtoi vielä kappaleen nimen muotoon ”Coz I Luv You”, joka kuvasti foneettisesti kirjoitettuna enemmän puhekieltä, eikä näyttänyt kirjoitettuna liian siloitellulta.[1]
Julkaisu ja vastaanotto
Single ilmestyi 8. lokakuuta 1971.[2] ”Coz I Luv You” nousi Britannian listaykköseksi kolmen viikon ajaksi, minkä lisäksi se nousi kärkeen myös Irlannissa sekä top 10:een Alankomaissa, Belgiassa ja Länsi-Saksassa.[3][4][5][6] Menestyksen myötä Holder ja Lea ryhtyivät Sladen pääasialliseksi laulunkirjoituspariksi. Kappaleen suosio toi mukanaan enemmän keikkoja, radio- ja tv-esiintymisiä, haastatteluja ja lehtiartikkeleja. Monet teini-ikäisille suunnatut lehdet kiinnostuivat yhtyeestä, ja fanipohjaansa laajentaakseen Slade luopui lopullisesti aiemmasta skinhead-imagostaan.[1]
Singlen b-puolella julkaistiin ”My Life Is Natural”, joka on tyylillisesti aggressiivista rockia. Sitä on verrattu yhtyeen edellisen Play It Loud -albumin musiikkiin.[1]
Kappaleesta ovat tehneet cover-version muun muassa James Blunt ja Böhse Onkelz. Lisäksi rap-artisti Evidence käytti samplea kappaleessaan ”Things You Do”.[8]Arto Sotavalta levytti kappaleesta vuonna 1972 suomenkielisen version ”En syytä nää”, jonka sanoitus oli hänen itse kääntämä. Pate Mustajärvi julkaisi niin ikään itse kääntämänsä versionsa, ”Painilaulu”, vuonna 1995 albumilla Ikurin turbiini.[1]
Lähteet
↑ abcdefgPerttunen, Jukka & Väistö, Keijo: Slade – Hämmästyttävä rock'n'roll syndrooma, s. 43–45. Tampere: POP-lehti, 2004. ISBN 952-5546-03-9