Boulton Paul Defiant oli brittiläinen kaksipaikkainen hävittäjälentokonetoisessa maailmansodassa.[1] Koneen erikoispiirre oli, että sen aseistus oli keskitetty moottoroituun torniin ja eteenpäin ampuvaa kiinteää aseistusta ei ollut lainkaan. Päivähävittäjäkäytössä se osoittautui alun menestyksestä huolimatta epäonnistuneeksi.
Hawker Demon kaksitasoisesta ja -paikkaisesta hävittäjästä tehtiin muunnos jossa oli Frazer-Nash yhtiön suunnittelema ja valmistama konekivääritorni alkuperäisen avonaisen ampumon paikalla tulen tarkkuuden parantamiseksi. Samalla huomattiin että aseistusta voitaisiin käyttää sekä hyökkäämiseen että puolustautumiseen.
Teoriassa torniin keskitetty aseistus tarjosi etuja jotka olivat lentäjän mahdollisuus keskittyä vain lentämiseen ampujan keskittyessä maalien etsimiseen, tähystämiseen ja itse tulitukseen sekä laaja ampuma-ala.[2] Ilmailuministeriö julkaisi spesifikaation F.9/35 kaksipaikkaisesta hävittäjästä, jossa olisi torni.
Käyttöön otettu Boulton Paul Type A MK II D - torni oli kokonaisuus jossa olivat oma hydrauliikka, ampujan happijärjestelmä, tähtäin sekä aseet patruunoineen. Sen paino oli täysin varustettuna 268 kg. Torni voitiin siirtää kokonaisuutena.[3]
Boulton Paul ja Hawker valmistivat prototyypit. Defiantiksi nimetty kone lensi 11. elokuuta 1937.[2] Hawker Hotspur jäi sivuun sillä tehtaan kapasiteetti ei riittänyt Hawker Hurricanen ollessa etusijalla. Ensimmäinen Defiant F. Mk I tuotantokone lensi 30. heinäkuuta 1939 ja toimitukset laivueisiin alkoivat joulukuussa.
Palvelukseen
Boulton Paul Defiant Mk.I
Defiantin puutteet havaittiin lokakuussa 1939 Hurricaneja vastaan tehdyissä harjoituksissa, mutta Hurricanen ja Spitfiren tuotannon ollessa vielä rajallista sen toivottiin tukevan ja täydentävän niitä.[3]
Defiant-koneella varustettiin laivueet No 141 ja ensimmäisenä koneita saanut No 264,[4] joka osallistui toukokuussa 1940 Dunkerquen taisteluun.[2]
Taktisen yllätyksen ansiosta Defiantilla saatiin hyviä tuloksia. On mahdollista, että koneen ulkonäkö sekoitettiin Hawker Hurricaneen, jolloin tavanomainen hyökkäys takaa ylhäältä oli hyökkääjälle tuhoisa.[5] Defiantilla saavutettiin 12. toukokuuta 35 pudotusta ja kaikkiaan 65 kuukauden loppuun mennessä. Keskitetty aseistus oli tehokas pommittajia vastaan.[2]
Saksalaiset totesivat pian Defiantin heikkoudet. Se oli kömpelö ja aseistusta ei voinut suunnata suoraan eteenpäin. Kääntyvä takatorni alustoineen lisäsi painoa huomattavasti eteenpäin ampuviin kiinteisiin tykkeihin tai konekivääriin verraten.
Defianteilla varustettu 264. hävittäjälaivue tuhottiin lähes täysin taistelussa Britanniasta. Tyypin miehistötappiot kohosivat suureksi, sillä ampumosta oli vaikea pelastautua.[5] Koneet vedettiin pois päivähävittäjätehtävistä elokuussa 1940.
Yöhävittäjänä koneella ammuttiin alas 1940-41 enemmän saksalaisia pommittajia kuin muilla yökäytössä olleilla tyypeillä. Ampumo mahdollisti hyökkäyksen kohteena olleen pommikoneen tulittamisen alapuolelta tai viistosti alhaalta edestä, josta konekiväärien tulitus ohjaamoon oli tuhoisa. Koneen kehittämisen mahdollisuuksia ei ehkä ymmärretty,[6] kun taas Saksassa kehitettiin tehokas "Schräge Musik"-aseistus, jossa tykit asennettiin kiinteästi 60 asteen kulmaan ylöspäin.[7] Toisaalta joulukuussa 1939 torniin kokeiltiin Hispano-Suiza HS 404- tykin asentamista, mutta aseen toiminnan vaatimuksia asennuksessa ei onnistuttu ratkaisemaan tyydyttävällä tavalla, mikä toistui kokeiluissa Avro Lancaster pommittajalla 1942.[8]
1941 Mk I:een asennettiin A.I Mk 4 tutka ja tyyppinimeksi tuli N.F. Mk IA. V. 1941 koneen suorituskyky alkoi jäädä jälkeen Saksan uusimpiin pommittajiin verrattuna erityisesti niiden tehdessä yksittäisiä pistomaisia hyökkäyksiä. Alkuvuonna 1942 koneella saavutettiin vielä menestystä kahden hävittäjän pudottaessa kolme Birminghamiin hyökänneistä pommittajista yöllä 15. tammikuuta. Aluetta puolustaneet Defiantit saavuttivat lisäksi yhdeksän pudotusta myöhemmistä hyökkäyksistä.[9]
Defiant korvattiin Bristol Beaufighter -tyypillä.[10]
1940 hävittäjästä kehitettiin vielä versio II, joka ei osallistunut mainittavissa määrin sotatoimiin. Sen sijaan siitä tehtiin maalinhinausversio. Mk II:ta käytettiin Saksan tutkavalvonnan häirintään pommitushyökkäysten aikana, jolloin ne partioivat miehitettyjen rannikoiden läheisyydessä. 515. laivueen koneisiin asennettiin "Mandrel"- tai "Moonshine"-häirintälaite. Tässä tehtävässä koneita käytettiin 1943 saakka, kunnes ne korvattiin suuremmilla tyypeillä.[10]
Boulton Paul suunnitteli ja valmisti Defiantista yksipaikkaisen version prototyypin nimellä P 94. Sen aseistuksena oli kaksitoista 7,7 millimetrin Browning-konekivääriä siipiin asennettuina kuten Supermarine Spitfire ja Hurricane-hävittäjien konekiväärit. Vaihtoehtona olisi ollut neljä 20 millimetrin tykkiä. P 94:n yleinen suorituskyky oli lähes Spitfiren luokkaa ja se oli vain vähän heikompi kaarrossa. Muiden tyyppien tuotanto oli kuitenkin jo riittävä eikä P 94:ää otettu tuotantoon.[11]
Boulton Paul konekivääritornia käytettiin myös Handley Page Halifax -pommikoneissa sekä samaan konseptiin perustuneessa laivaston Blackburn Roc -hävittäjässä, joka muunnettiin Skua-syöksypommittajasta.
