Yleensä konstruktio käsitti kaksi 60° – 75° kulmassa eteenpäin yläviistoon asennettua, joko 20 tai 30 millimetristä lentokonetykkiä. Tavanomaisin sijoitus oli eturungossa heti ohjaamon takana. Olennainen osa taktiikkaa oli lentokonetutkien käyttö, kuten FuG 212/220 Liechtenstein SN-2.
Taistelutaktiikkaa käyttävä yöhävittäjä paikansi kohteensa tutkan avulla, sekä suoritti hyökkäyksensä takaa alhaalta lähestyen.
Sekä Saksa että Japani käyttivät lähinnä raskaita kaksimoottorisia torjuntahävittäjiäSchräge Musikin toiminta-alustoina. Japanin eräs yleisimmistä yöhävittäjätyypeistä oli Kawasaki Ki-45Toryu "Nick". Saksassa palvelivat lähinnä Messerschmitt Me-110 Bf, Junkers Ju 88, ja Dornier Do 17:n muunnosversiot.[4][5][6] Myös Saksan menestyksekkäimässä yöhävittäjässä Heinkel He 219 useissa versioissa käytettiin Schräge Musik-aseistusta.[7][8]
Lähteet
Nowarra, Heinz J.: Die deutsche Luftrüstung 1933–1945. Bonn: Bernard & Graefe. kovakantinen, 26 x 22 cm, 3127 grammaa ISBN 3-8289-5315-8(saksaksi)
Richard Humble: Toisen Maailmansodan lentokoneet, s. 31-32. Suomentanut Helge Seppälä. Porvoo: WSOY, 1976. ISBN 951-0-07838-7
↑Jockwer, Axel: Unterhaltungsmusik im Dritten Reich (PDF) (väitöskirja) syksy 2004. Universität Konstanz. Viitattu 2.2.2019. (saksaksi) Schräge Musik mainitaan musiikkia merkitsevässä tarkoituksessa väitöskirjan sivuilla 425, 430 ja 535.
↑Gustin, 1999. Lainaus: "A word-by-word translation of the German term Schräge Musik, would be slanted music, but it actually means jazz. It is more known, however, as the name for an arrangement of upward-firing guns, installed in German nightfighters and used with great effect against British night bombers. There was some irony in the choice of this name, because jazz was officially forbidden in Nazi Germany, rejected as a "degenerate" art."