Alisa Zinovjevna Rozenbaum syntyi vuonna 1905 Pietarissa Venäjällä juutalaiseen perheeseen. Hänellä oli kaksi pikkusiskoa. Isä oli apteekkari, ja perhe tuli hyvin toimeen. Kirjailijanurasta haaveilleen nuoren Rozenbaumin suosikkikirjailijoita olivat Victor Hugo ja Fjodor Dostojevski sekä näytelmäkirjailijoista Friedrich Schiller ja Edmond Rostand.[1]
Rozenbaum kannatti vuonna 1917 puhjennutta helmikuun vallankumousta mutta vastusti sitä seurannutta bolševikkivallankaappausta. Kun perheen apteekki kansallistettiin Pietarin kaaoksessa, perhe pakeni etelään Odessaan, jossa Rozenbaum kävi lukion loppuun. Palattuaan Pietariin sisällissodan jälkeen Rozenbaum luki historiaa Pietarin yliopistossa ja kirjautui vuonna 1924 valtion elokuvainstituuttiin opiskelemaan käsikirjoittamista.[1]
Hollywoodissa
Rozenbaum sai vuonna 1925 luvan poistua Neuvostoliitosta tapaamaan sukulaisiaan Yhdysvalloissa. Hän saapui Amerikkaan tammikuussa 1926 ja jäi sille tielleen. Aluksi hän asui sukulaistensa luona Chicagossa ja muutti sitten länsirannikolle Hollywoodiin ryhtyäkseen elokuvakäsikirjoittajaksi.[1]
Jäätyään Yhdysvaltoihin Rozenbaum luopui alkuperäisestä nimestään ja otti käyttöön nimen Ayn Rand.[1] Randin mukaan Ayn-etunimi on osittain keksitty ja osittain oikea, ja se perustuu suomalaiseen Aina-etunimeen, jonka venäläinen kirjoitusasu on ”Aйнa”. Rand kertoi itse ääntävänsä etunimensä ”ain”.[2] Toisaalta Randin isän tiedetään käyttäneen kirkassilmäisestä tyttärestään hellittelynimeä ”Ayinotška”, jonka Ayin-alkuosa tulee hepreasta ja tarkoittaa silmää. Rand-nimen taustaa ei tunneta.[3]
Hollywoodissa Rand tapasi kuuluisan ohjaaja-tuottaja Cecil B. DeMillen, joka antoi Randille työpaikan elokuvastudiollaan. Jo seuraavalla viikolla Rand tapasi Frank O’Connorin, josta tuli hänen aviomiehensä vuosiksi 1929–1979. Yhdysvaltain kansalaisuuden Rand sai vuonna 1931.[1]
Varhaiset näytelmät ja romaanit
Rand teki elokuvakaupungissa vaihtelevia töitä ja myi vuonna 1932 käsikirjoituksensa Red PawnUniversalille. Randin käsikirjoittama näytelmä sai ensiesityksensä Hollywood Playhousessa vuonna 1934 nimellä Woman on Trial ja Broadwaylla 1935 nimellä Night of January Sixteenth. Randin ensimmäinen romaani, osittain omaelämäkerrallinen ja Venäjälle sijoittuva We the Living, ilmestyi vuonna 1936.[1]
The Fountainhead
Rand alkoi 1930-luvun lopulla kirjoittaa romaania The Fountainhead.[1] Romaanin päähenkilö on sinnikäs sankariarkkitehti, oman elämänsä herra Howard Roark, joka taistelee arkkitehtonisen visionsa puolesta häntä kampittavia konformistisia kilpailijoitaan vastaan. 1930-luvulle sijoittuva paksu romaani on kiihkeä individualismin ylistys ja kollektivismin vastainen hyökkäys, jonka hahmot ovat idealisoituja sankareita tai roistoja. Kirjassa on myös amerikkalaiseksi romaaniksi poikkeuksellisen paljon erotiikkaa. Taustatyönä romaanille Rand opiskeli arkkitehtuuria kirjoista ja meni töihin virkailijaksi kuuluisan art deco -arkkitehti Ely Jacques Kahnin arkkitehtitoimistoon.[4]
Knopf oli torjunut romaanin sen jälkeen, kun kirja oli viimeisenkin määräajan ylittyessä edelleen kesken. Rand sai lukuisien torjumisten jälkeen kirjansa kustantajaksi lopulta Bobbs-Merrillin. Rand eli miehensä kanssa tuolloin niukkaa elämää, sillä hänen tulonsa aikaisemmista romaaneista ja näytelmistä olivat jo lähes tyrehtyneet. Saadakseen vasta alkuvaiheessa olevan romaaninsa valmistumaan vuoden 1942 aikana Rand alkoi käyttää Benzedrin-amfetamiinia, jonka avulla hän pystyi kirjoittamaan kellon ympäri ja sai romaanin valmiiksi määräaikaan mennessä.[5]
Bobbs-Merrill julkaisi The Fountainheadin vuonna 1943. Romaani sai aluksi nihkeitä arvosteluja, joissa sen individualismin teemaa ei tunnistettu, ja se myös myi huonosti. Kirjan myynti kuitenkin kiihtyi, kun lukijat alkoivat kertoa siitä tuttavilleen, ja kesällä 1945 sitä oli myyty jo 150 000 kappaletta. Vaurastunut Rand sai Warner Brosilta sopimuksen romaanin filmatisoimisesta ja muutti miehensä kanssa Kaliforniaan Chatsworthista ostamalleen suurelle tilalle.[6][7]
Kirjasta valmistui vuonna 1949 Hollywood-elokuva Pilvenpiirtäjä, jonka käsikirjoituksen Rand teki itse. Ennen The Fountainheadin julkaisua Rand oli julkaissut dystooppisen pienoisromaanin Hymni, joka sijoittuu teknologisesti alikehittyneeseen ja totalitaristiseen kommunistiseen yhteiskuntaan.[1]
Vuonna 1940 Rand tuki suomalaisia talvisodassa lahjoittamalla 25 dollaria (noin 490 dollaria vuoden 2022 rahassa[8]) Fighting Funds for Finland -keräykseen.[9][10]
Kun maailma järkkyi ja objektivismi
Randin pääteos on Kun maailma järkkyi, jota hän alkoi kirjoittaa jo 1940-luvulla ja joka julkaistiin vuonna 1957. Teollisuuden maailmaan sijoittuva laaja romaani havainnollistaa Randin filosofiaa, jonka hän nimesi objektivismiksi. Romaanin jälkeen Rand ei enää julkaissut kaunokirjallisuutta vaan keskittyi objektivismin kehittämiseen. Objektivismi perustuu käsitykseen, jonka mukaan luonto on täysin erillinen ihmisen käsityksistä, tunteista, toiveista ja peloista. Objektivismin mukaan järki on ainoa keino saada tietoa maailmasta, eivätkä intuitio, mystiikka tai uskonto pysty siihen. Etiikan tulee perustua rationaaliseenoman edun tavoitteluun, jonka päämäärä on yksilön oma onnellisuus. Ihmisten välisten suhteiden tulee perustua tuotteiden ja palvelujen vaihtamiseen, ja valtion roolin pitää rajoittua ihmisten oikeuksien ja turvallisuuden suojelemiseen.[1]
Randin aatteellinen oppilas Nathaniel Branden perusti 1950-luvun lopulla Randin luvalla yrityksen nimeltä Nathaniel Branden Institute (NBI), joka alkoi tarjota New Yorkissa kursseja objektivismissa. Vuonna 1962 Rand ja Branden perustivat kuukausittaisen uutislehden Objectivist Newsletter, myöhemmin nimeltään The Objectivist.[11]
Randin romaaneja myytiin 1960-luvulla hyvin, ja hän oli haluttu puhuja yliopistoissa ja televisiossa. Hän alkoikin julkaista ajatuksistaan kokoelmia, joista ensimmäinen, For the New Intellectual ilmestyi 1961.[11]
Rand lakkautti NBI:n vuoden 1968 jälkeen, ja Brandenin paikan otti Leonard Peikoff, joka on siitä lähtien varjellut objektivismin oppia. Rand lakkautti The Objectivistin vuonna 1971 ja alkoi julkaista Ayn Rand Letter -uutiskirjettä vuoteen 1976 saakka.[11]
Rand oli tupakoitsija, ja hän sairastui keuhkosyöpään.[12] Keuhkosyöpäleikkauksen jälkeen vuonna 1974 hän vähensi kirjallista tuotantoaan.[11] Amfetamiinia Rand käytti vuodesta 1942 aina 1970-luvulle asti.[13][7]
Rand oli tinkimätön kapitalismin puolestapuhuja. Kapitalismilla Rand sanoi tarkoittavansa täydellistä, puhdasta, rajoittamatonta ja säätelemätöntä laissez-faire-kapitalismia, jossa valtio ja talouselämä erotetaan toisistaan. Rand puolusti kapitalismia myös moraalisin perustein, koska täysin vapaa talous takaa hänen mukaansa oikeudenmukaisuuden ja yksilönoikeudet. Randin mukaan vain kapitalismissa ihmisten väliset suhteet perustuvat vapaaehtoisuuteen ja molemminpuoliseen suostumukseen, ja kaikki tapahtuu rationaalisesti keskustelun, suostuttelun ja sopimusten kautta kummankin osapuolen hyödyksi. Valtion sekaantuminen sen sijaan perustuu vastentahtoisuuteen, sillä veronmaksaja on pakotettu maksamaan veronsa ja liikemies noudattamaan säännöksiä. Hallituksen tehtäväksi Rand näki vain ihmisten itsepuolustuksen turvaamisen.[19]
Randin mielestä laissez-faire-kapitalismissa menestyneitä tulisi ylistää saavutuksistaan, sillä he ovat luoneet vaurautta ottamatta sitä keneltäkään pois. Randin mukaan kapitalismi ei luonut köyhyyttä vaan peri sen teollista vallankumousta edeltäneiltä ajoilta. Hän uskoi, että menestyminen vaatii kykyjä ja älyä, ja epäonnistujat saavat syyttää vain itseään.[19]
Rand rinnasti marxilaisen moraalin kristilliseen moraaliin ja tuomitsi niiden altruismin, jonka mukaan vaurautta pitäisi siirtää varakkailta puutteenalaisille. Vapailla markkinoilla syntyviä monopoleja Rand ei vastustanut, vaan piti niitä merkkinä yhden yhtiön paremmuudesta.[19]
Randin romaanien keskiössä on ”randilaisen sankarin” arkkityyppi, henkilö, jonka kyvyt ja riippumattomuus aiheuttavat konfliktin enemmistön kanssa mutta joka silti sitkeästi pitää kiinni arvoistaan.[20]
Rand uskoi, että ihmisen tulee valita arvonsa ja toimintansa järkeen nojautuen ja ihmisellä on oikeus olla olemassa itsensä vuoksi, vailla pakkoa uhrata itsensä toisille tai oikeutta uhrata toisia itsensä vuoksi. Hänen mukaansa kenelläkään ei ole oikeutta ottaa arvoja toisista (hyväksikäyttää toisia) fyysisen voiman avulla.[21][22]
Yksi Randin keskeisistä ajatuksista on omistuksen koskemattomuus: yksilön valta omaan kehoonsa ja omaisuuteensa. Rand asettaa tälle kuitenkin joitakin rajoitteita, joista Ayn Rand -instituutin perustaja Leonard Peikoff käyttää nimitystä ”omistusoikeuden kontekstuaalisuus”.[23] Rand esittää, että omistusoikeudet voivat olla olemassa vain riittävän sivistyksen piirissä. Hänen mukaansa eurooppalaisilla oli aikoinaan täysi oikeus ottaa Pohjois-Amerikka itselleen intiaaneilta, koska Amerikan alkuperäiskansa eli alkeellisessa heimokulttuurissa eikä heillä ollut riittävää sivistystä omistusoikeuden käsitteen ymmärtämiseen eikä kunnioittamiseen.[24][25]
Rand väitti, että sotaan osallistumattomien siviilien surmaaminen on moraalisesti oikeutettua sodan nopean voittamisen vuoksi. Ja jos syyttömät siviilit eivät kykene syrjäyttämään sotaisaa hallitustaan, joutaisivat he Randin mukaan tuhottavaksi syyllisten mukana.[26]
Rand piti Aristotelesta filosofeista kaikkein suurimpana. Nietzschen kanssa hän oli jyrkästi eri mieltä esimerkiksi rationaalisuudesta, vapaasta tahdosta ja yksilönoikeuksista.[29]Immanuel Kantia Rand piti oman filosofiansa täydellisenä vastakohtana.[30]
Tuotantoa
Kaunokirjallisuutta
Night of January 16th (1934)
We The Living (1936)
Hymni (Anthem, 1938), suom. Jyrki Iivonen, julkaistu Portti-lehdessä 16 (1997) : 3, s. 84–110
Return of the Primitive: The Anti-Industrial Revolution (laajennettu painos kirjasta The New Left – Peter Schwartzin julkaisema sekä hänen novellejaan lisätty) (1999)
↑ abcdefghijkFeller, Thomas R. (toim. Gorman, Robert F.): ”Ayn Rand”, Great Lives from History: The 20th Century 1901–2000, s. 3367–3369. Salem Press, 2008. ISBN 978-1-58765-345-2. (englanniksi)
↑Rand, Ayn: Letter 041Ayn Rand Archives. 30.1.1937. Viitattu 23.3.2021. (englanniksi)