Yhtyeen solisti Alex Turner ja kitaristi Jamie Cook aloittivat musiikkiuransa vuonna 2001, kun he aloittivat kitaran soittamisen.[3] Kaksi vuotta myöhemmin he aloittivat esiintymisen kotikaupungissaan Sheffieldissä rumpali Matt Heldersin ja basisti Andy Nicholsonin kanssa.[3] Arctic Monkeys soitti ensimmäisen kerran julkisesti 13. kesäkuuta 2003 The Grapes -pubissa, Sheffieldissä.[12] Sen jälkeen he julkaisivat 18 kappaletta sisältäneen demoalbumin Beneath the Boardwalk. Demokappaleita jaettiin internetissä nopeaan tahtiin, ja täten Arctic Monkeys oli ehtinyt jo kasvattaa faniryhmän ilman levy-yhtiön apua.[3]
Kun yhtyeeltä kysyttiin heidän MySpace-sivun suosiostaan Prefix Magazinessa, he eivät tienneet siitä, ja sivun olivat alun perin luoneet yhtyeen fanit.[13]
Yhtyeen suosio alkoi kasvaa Pohjois-Englannissa[14] ja se sai huomiota BBC Radiolta ja Britannian tabloidilehdistöltä. Paikallinen amatöörivalokuvaaja Mark Bull kuvasi yhtyeen esiintymisiä ja teki musiikkivideon kappaleelle ”Fake Tales of San Francisco”, jonka hän julkaisi nettisivullaan.[13] Toukokuussa 2005 Arctic Monkeys julkaisi ensimmäisen singlensä, Five Minutes with Arctic Monkeys heidän omalla 'Bang Bang' -levy-yhtiöllään. Se sisälsi kappaleet ”Fake Tales of San Francisco” ja ”From the Ritz to the Rubble”. Tämä julkaisu oli rajoitettu 500:n CD-levyyn ja 1 000:n 7 tuuman vinyyliin, mutta se oli myös saatavilla iTunes-kaupasta. Pian sen jälkeen Arctic Monkeys esiintyi Reading and Leeds Festivals -tapahtumassa, jossa heitä oli katsomassa poikkeuksellisen suuri yleisö.
Arctic Monkeys teki sopimuksen brittiläisen Domino Records -levy-yhtiön kanssa kesäkuussa 2005. He kertoivat olleensa kiinnostuneita Dominon perustaja Laurence Bellin tee se itse -periaatteesta. Britannian Daily Star -lehti kertoi, että tätä seurasi miljoonan punnan kustannussopimus EMI:n kanssa ja 725 000 punnan sopimus Epic Recordsin kanssa Yhdysvaltoihin.[15] Yhtye kiisti tämän omalla nettisivullaan, ja kutsui lehteä nimellä ”The Daily Stir” (suom.Päivittäinen hämmennys). Domino oli kuitenkin lisensoinut Australian ja Uuden-Seelannin kustannusoikeudet EMI:lle ja Japanin oikeudet itsenäiselle levy-yhtiö Hostessille.[14] Yhtyeen ensimmäinen single Dominon kanssa ”I Bet You Look Good on the Dancefloor”, joka oli äänitetty Chapel Studiosilla Lincolnshiressa, julkaistiin 17. lokakuuta 2005, ja se nousi suoraan ykköseksi Britannian singlelistalla[3] Kaksi viikkoa aiemmin se oli tehnyt ensimmäisen esiintymisensä NME -lehden kannessa. Toinen single ”When the Sun Goes Down” julkaistiin 16. tammikuuta 2006, ja se nousi myös listaykköseksi.[3] Yhtyeen alkuaikojen suosiota on pidetty esimerkkinä siitä, kuinka uusia artisteja voidaan nykyisin promotoida ja markkinoida.[10]
Whatever People Say I Am, That’s What I’m Not (2006)
Kun yhtyeen debyyttialbumi Whatever People Say I Am, That’s What I’m Not julkaistiin tammikuussa 2006, siitä tuli Englannin nopeiten myyty debyyttialbumi (ennätystä oli aiemmin pitänyt hallussaan OasiksenDefinitely Maybe)[3]Whatever People Say I Am, That’s What I’m Not myi jo ensimmäisen viikon aikana Britanniassa yli 360 000 kappaletta ja nosti Arctic Monkeysin laajaan julkisuuteen.[3] Albumi sai tunnustusta myös kriitikoilta, ja se voitti vuoden 2005 Mercury Prize -musiikkipalkinnon[16] sekä BRIT Awardsin parhaan albumin palkinnon. Lisäksi albumi oli ehdolla Grammyn saajaksi.[17] Vuonna 2013 musiikkilehti NME julkaisi listan kautta aikojen 500 parhaasta albumista, jossa Whatever People Say I Am, That’s What I’m Not oli sijalla 19.[18]
Yhtyeen toinen albumi Favourite Worst Nightmare julkaistiin huhtikuussa 2007.[19] Edeltäjänsä tapaan se nousi nopeasti listaykköseksi Britanniassa.[20] Se myi jo ensimmäisenä päivänä 85 000 kappaletta ja sen kaikki 12 kappaletta ylsivät Britannian singlelistan top 200:n.[3] Arctic Monkeys voitti parhaan brittiläisen yhtyeen ja albumin palkinnot vuoden 2008 BRIT Awardsissa.[21]Favourite Worst Nightmare oli myös ehdolla Mercury Prize -palkinnon saajaksi.[22] Albumin ensimmäinen single ”Brianstorm” ylsi Britannian singlelistalla parhaimmillaan toiselle sijalle.[20] Toisen singlen ”Fluorescent Adolescentin” paras sijoitus oli 5.[20]Favourite Worst Nightmarelta julkaistiin singlenä kappaleet ”Brianstorm”, ”Fluorescent Adolescent” ja ”Teddy Picker”.[23]
Kolmas albumi Humbug julkaistiin elokuussa 2009[19] ja se erosi tyyliltään kahdesta ensimmäisestä albumista ollen synkempi ja kokeilevampi. Se myi Britanniassa platinaa ja nousi listaykköseksi[20] mutta sillä ei ollut yhtään top 10-singleä.[24] ”Crying Lightning” ylsi singlelistalla parhaimmillaan sijalle 12.[24]Suomen virallisella listallaHumbugin paras sijoitus oli 11.[25]Humbugilta julkaistiin niin ikään kolme singleä, ”Crying Lightning”, ”Cornerstone”, ”My Propeller”.[23]
Helsingin Sanomien Mikko Aaltonen kuvailee yhtyettä ”alkujaan peri-brittiläiseksi, näsäviisastelevaksi ja vähän räkänokkaiseksi indiebändiksi”, joka on myöhemmin muuttunut ”miehekkääksi amerikkalaistyyliseksi rockyhtyeeksi”.[32]
»Harva yhtye osaa laajentaa identiteettiään näin radikaalisti musiikin käyttökelpoisuuden ja uskottavuuden kärsimättä.» (Mikko Aaltonen, Nyt (HS))
»Toisin kuin yksioikoiset genrebändit, Arctic Monkeys venyy vaivattomasti ”I Bet You Look Good on the Dancefloorin” kiihkeästä räpellyksestä ”Arabellan” Black Sabbath -riffittelyyn ja ”Knee Socksin” dramaattiseen diskorockiin.» (Ilkka Mattila, Helsingin Sanomat)
