Ankeriaan ruumis on hyvin pitkänomainen ja muodoltaan käärmemäinen. Sen selkä-, pyrstö- ja peräevä kuuluvat samaan yhteen eväreunukseen, ja vatsaevät puuttuvat kokonaan. Alaleuka on selvästi yläleukaa pidempi.
Kasvuvaiheessa ankeriaan selkäpuoli on tasaisen oliivinvihreä ja vatsapuoli kellertävän vaalea, jolloin ankeriasta kutsutaan kelta-ankeriaaksi. Sukukypsässä vaellusvaiheessa selän väri tummuu lähes mustanruskeaksi, kun taas vatsasta tulee puolestaan lähes valkoinen ja kyljet alkavat hohtaa metallimaisesti. Tuolloin ankeriasta kutsutaan hopea-ankeriaaksi.
Ankerias on pituudeltaan tavallisesti 30–100 senttimetriä, koiraiden pituus on 30–50 ja naaraiden 50–100 senttimetriä.[4] Painoltaan ankerias on tavallisesti 200–1 500 grammaa, mutta suurin julkaistu painolukema on jopa lähes seitsemän kilogrammaa.[5]
Ankerias muuttaa muotoaan useita kertoja elämänsä aikana. Se kutee Länsi-Atlantin Sargassomerellä noin parin sadan metrin syvyydessä. Mätimunat jäävät Golfvirran kuljetettaviksi ja niistä kehittyy läpikuultavia Leptocephalus-toukkia. Lähestyessään Eurooppaa toukat kehittyvät lasiankeriaiksi, jotka muistuttavat muodoltaan aikuista ankeriasta, mutta ovat edelleen läpinäkyviä. Suomeen saapuvat ankeriaat ovat yleensä 3–6-vuotiaita lasiankeriasvaiheen alusta laskettuna ja 20–35 senttimetrin pituisia. Tuolloin ne ovat jo saaneet tumman ja kellertävän pigmentoinnin, joten niistä on kehittynyt kelta-ankeriaita. Kelta-ankeriaat yrittävät nousta jokia pitkin sisävesiin.[6]
Ankeriaan lopullinen sukupuoli määräytyy vasta kalan ollessa 20–30 senttimetrin kokoinen. Sukupuoleen vaikuttaa perintötekijöiden lisäksi ympäristö. Paremmin ravintoa saaneet kehittyvät naaraiksi. Mikäli ravintoa on niukasti tai kanta on hyvin tiheä, kehittyy enemmän koiraita. Suomen olosuhteissa koiraiden osuus jää yleensä vain muutamaan prosenttiin.[6]
Ankerias kehittyy sukukypsäksi hopea-ankeriaaksi 45–65 senttimetrin mittaisena.[5] Naaraat tulevat sukukypsiksi 9–20-vuotiaina ja koiraat 6–12-vuotiaina. Tässä vaiheessa ankeriaat lopettavat syömisen. Niiden ruuansulatuselimistö surkastuu ja silmät suurenevat. Sukukypsät ankeriaat vaeltavat takaisin lisääntymisalueelleen Sargassomerelle kutemaan. Pitkä ja raskas vaellusmatka ja kuteminen kuluttavat kaloilta voimat ja rasvavarannot. Kudun jälkeen ankeriaat kuolevat.[6][7] Jälkeläisiä on kahdesta kymmeneen miljoonaa.
Ankerias voi elää hyvin vanhaksi: vanhin tunnettu yksilö saavutti akvaariossa 88 vuoden iän[8], ja elokuussa 2014 kuolleen Brantevikin ankeriaan on väitetty olleen 155-vuotias.[9] Luonnossakin ne voivat elää 30-vuotiaiksi.[8] Ankeriaan Suomen ennätys on vuodelta 2009, jolloin HämeenlinnanKatumajärvestä saatiin 41-vuotias, 4,666 kilogramman painoinen naaras.[6]
Ankeriaita ja lasiankeriaita luultiin aiemmin eri lajeiksi. Ankeriaiden epäiltiin syntyvän aikuisina, ja niiden lisääntymisestä kerrottiin mitä kummallisimpia tarinoita.lähde?
Ei ole tiedossa, miten ankeriaat osaavat palata juuri Sargassomerelle, ei myöskään ole varmuutta niiden parittelusta eikä niiden mahdollisesta kuolemasta parittelun jälkeen.[10]
Elintavat ja ravinto
Ankerias on erittäin vahva ja sitkeähenkinen kala, ja se osaa myös kiemurrella taaksepäin. Se on pohjakala ja elää tavallisesti alle kolmen metrin syvyydessä. Päivisin se lymyilee usein suojapaikoissa, esimerkiksi hiekan seassa. Se liikkuu ja saalistaa lähinnä öisin. Ankeriaan värinäkö on heikohko ja kuuloaisti muita kaloja huonompi, mutta sen hajuaisti on erittäin hyvä, mitä se hyödyntää saalistuksessa.[6]
Ankeriaan leptocephalus-toukka nauttii pian kuoriutumisensa jälkeen ensiateriansa ruskuaispussistaan. Sitten se siirtyy syömään mikroskooppisen pientä planktonia. Toden teolla ankerias alkaa kuitenkin syödä ja kasvaa vasta Euroopan makeissa vesissä. Petoja välttääkseen se aterioi yöllä. Suurehkot ankeriaat saalistavat äyriäisiä, hyönteisiä ja jopa toisia kaloja. Erityisesti ne pitävät kuolleista tai kuolevista eläimistä.
Sukukypsät hopea-ankeriaat eivät enää syö. Akvaario-olosuhteissa on todettu, että hopea-ankeriasmuoto pystyy olemaan yli kuusi vuotta ilman ravintoa.[4]
Uhat ja suojelu
Uusien, jokivesiin vaeltavien ankeriaiden määrä on pudonnut yhteen prosenttiin 1980-lukua edeltävältä tasolta. Suomen sisävesissä ankeriaita esiintyi aiemmin luontaisesti, mutta nykyisin kanta on käytännössä täysin riippuvainen istutuksista. Koko Euroopan ankeriaskanta on romahtanut ilman yksittäistä selvää syytä. Mahdollisiksi tekijöiksi on arvioitu ylikalastusta, sisämaan elinympäristöjen katoamista, vesivoimaloiden rakentamista[3], ilmastonmuutosta ja merivirtojen muutosta, tauteja ja saasteita.
Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto IUCN on määritellyt ankeriaan äärimmäisen uhanalaiseksi lajiksi. Uhanalaisuutensa vuoksi ankeriaan pyynti on paikoin kiellettyä. Suomessa ankeriaan pyynti on kiellettyä lokakuun alusta tammikuun loppuun.[6]WWF:n kalaoppaassa ankerias on punaisella listalla. Ankerias lisättiin uhanalaisten eläin- ja kasvilajien kauppaa säätelevän kansainvälisen CITES-sopimuksen liitteeseen II kesäkuussa 2007. Ankeriaan uhanalaisuusluokitus astui voimaan maaliskuussa 2009. Tämän jälkeen ankeriaan kansainvälinen kauppa on sopimusvaltioissa erityisluvanvaraista.
Ankeriaan kalastusrajoitukset ovat muuttuneet. Ankerias on rauhoitettu koko vuoden merialueella vapaa-ajankalastuksessa, siis myös heinäkuussa. Sisävesillä kaikessa kalastuksessa ja merialueen kaupallisessa kalastuksessa ankerias on rauhoitettu koko vuoden paitsi heinäkuussa.[11]
Elokuusta kesäkuuhun ankerias on täysin rauhoitettu kaikelta kalastukselta koko Suomessa. Vapaa-ajankalastajat saavat pyytää ankeriasta sisävesillä heinäkuussa, mutta merialueilla eivät silloinkaan. Kaupalliset kalastajat saavat pyytää ankeriasta heinäkuussa niin sisävesillä kuin merialueilla.
Ennen tätä vuotta kalastus merialueella heinäkuussa oli sallittua myös vapaa-ajankalastajille. Muutos ankeriaan rauhoitusajassa merialueen vapaa-ajankalastuksessa perustuu Euroopan unionin neuvoston asetukseen (EU) 2023/194. Asetuksen mukaan ankeriaan vapaa-ajankalastus on Itämerellä kuten EU:n muillakin merialueilla (pl. Mustameri) kielletty koko vuoden. Neuvoston asetus on Suomessa sellaisenaan voimassa ilman sen sisällyttämistä kansalliseen lainsäädäntöön.
Ankerias on lajina äärimmäisen uhanalainen ja sen elinkierto on poikkeuksellinen. Kala kutee Sargassomerellä, josta se vaeltaa eri elinvaiheita läpikäyden makeaan veteen kasvamaan useisiin Euroopan ja Afrikan Pohjois-Atlanttiin laskeviin vesistöihin. Suomen ankeriaat ovat pääosin istutuksista peräisin.
Kansainvälisen merentutkimusneuvoston mukaan ankeriaaseen ei tulisi kohdistua minkäänlaista ihmisen aiheuttamaa kuolleisuutta sen uhanalaisuuden vuoksi. Tästä syystä Euroopan unionin ankeriasta koskevat kalastusrajoitukset ovat tiukentuneet vuosi vuodelta. Suomessa ankeriaan kalastus on tiukasti säänneltyä ja vuodesta 2022 lähtien laji on ollut rauhoitettu miltei kokonaan. Ankerias on Suomessa harvinainen saalislaji, jota on pyydetty lähinnä vapaa-ajankalastuksessa.
Ankeriasta on viime vuosikymmeninä Suomessa istutettu runsaasti myös vesiin, joista sillä ei ole vaellusyhteyttä kudulle. Näiden vaellusesteiden yläpuolelle istutettujen ankeriaiden pyyntiin rauhoitusaikana voi ELY-keskus myöntää poikkeuslupia sisävesille. Tulevaisuudessa Suomessa on kuitenkin pyrittävä edistämään ankeriaan vaellusta merelle ja vältettävä istutuksia vesistöihin, joista ankerias ei pääse kudulle. Maa- ja metsätalousministeriö on vuodeksi 2023 antanut ELY-keskuksille toiminnalliseksi tavoitteeksi edistää ankeriaan alasvaellusratkaisuja rakennetuissa vesistöissä.
Ankeriasta koskevat rauhoitusajat ovat nähtävissä Kalastusrajoitus.fi-karttapalvelussa kesäkuun loppuun mennessä. ELY-keskukset voivat myöntää rauhoitukseen poikkeuksia, mutta eivät kuitenkaan merialueen vapaa-ajankalastukseen.
Ankerias ja ihminen
Ankeriaan veri aiheuttaa monille iho-oireita ja ärsyttää etenkin haavoja. Ärsytystä aiheuttavat proteiinit hajoavat noin 50–70 °C:n lämpötilassa.lähde?
Ankerias on taloudellisesti merkittävä kalalaji, ja sitä syödään paljon esimerkiksi Hollannissa. Ankeriaan liha on erittäin rasvaista: rasvapitoisuus on enimmillään yli 30 prosenttia.[6]
Ankeriaan ei ole todettu lisääntyvän akvaario-oloissa, mutta Suomessa ankeriasnaaras tuotti syksyllä 2019 akvaariossa harvinaista mätiä, ja keväällä 2020 on todettu, että sama on mahdollista. Asia on herättänyt kiinnostusta erityisesti Hollannissa, ja sieltä ja Tanskasta on varauduttu tuomaan Suomeen maitia.[12]
Samankaltaisia lajeja
Atlantilla elää toinenkin ankeriaslaji, amerikanankerias (Anguilla rostrata). Näitä pidettiin ennen saman lajin eri populaatioina, mutta nyttemmin ne on erotettu eri lajeiksi.
Lähteet
↑Jacoby, D. & Gollock, M.: Anguilla anguillaIUCN Red List of Threatened Species. Version 2019-3. 2014. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 16.1.2020. (englanniksi)
↑Esko Hyvärinen, Aino Juslén, Eija Kemppainen, Annika Uddström & Ulla-Maija Liukko (toim.): Suomen lajien uhanalaisuus - Punainen kirja 2019, s. 554. Helsinki: Ympäristöministeriö - Suomen ympäristökeskus, 2019. ISBN 978-952-11-4973-3Teoksen verkkoversio (viitattu 25.7.2021).
↑ abMuus, Bent J; Dahlström, Preben: Suomen ja Euroopan sisävesikalat, s. 108. (Suomeksi toim. Markku Varjo 2008) Tanska: Gummerus, 2005. ISBN 978-951-20-6768-8(suomeksi)
