Aku Louhimies

Aku Louhimies
Aku Louhimies Tuntemattoman sotilaan kuvauksissa elokuussa 2016.
Aku Louhimies Tuntemattoman sotilaan kuvauksissa elokuussa 2016.
Henkilötiedot
Syntynyt3. heinäkuuta 1968 (ikä 56)
Helsinki
Ammatti elokuvaohjaaja, elokuvakäsikirjoittaja
Ohjaaja
Aktiivisena 1987–
Tunnetuimmat ohjaukset Tuntematon sotilas (2017), Rebellion (2016), Valkoinen kaupunki (2006), Paha maa (2005)
Aiheesta muualla
Viralliset kotisivut
IMDb
Elonet

Aku Urban Louhimies (s. 3. heinäkuuta 1968 Helsinki)[1] on suomalainen käsikirjoittaja, tuottaja ja elokuvaohjaaja.[2]

Ura

Aku Louhimies on valmistunut elokuvaohjaajaksi Taideteollisesta korkeakoulusta ja opiskellut myös historiaa Helsingin yliopistossa.

Louhimiehen alkutuotanto 1990-luvulla keskittyi yhtenä harvoista suomalaisohjaajista urbaaniin elämänmuotoon ja kaupungissa asuviin nuoriin ihmisiin. Uransa alkuvaiheessa hän ohjasi lyhytelokuvia, dokumentteja, musiikkivideoita sekä useita jaksoja televisiosarjoihin Kotikatu ja Sydänten akatemia sekä televisiosarjan Isänmaan toivot.[3]

Louhimies on tunnettu vaativana ja autoritäärisenä ohjaajana, joka luottaa tiimiinsä ja antaa kanssaan työskenteleville paljon vastuuta. Kirjassa Aku Louhimies - Elokuvaunelmia (2017) pyritään valottamaan ohjaajan metodeja. ”Minua kiinnostaa totuus”, toistuu Louhimiehen sanomana eri muodoissa halki kirjan. Tärkeä menetelmä sen saavuttamiseksi on improvisaatio. Lukihäiriöiselle Louhimiehelle käsikirjoitukset ovat lähtökohtia, ja näyttelijöitään hän kannustaa irrottelemaan. Ohjaaja on aina halunnut näyttelijöiden tutustuvan toisiinsa ennen kuvauksien aloittamista. Hän kuvaa enemmän ottoja kuin Suomessa yleensä. Tämä tyyli ei ollut mahdollista Louhimiestä edeltäneelle elokuvantekijöiden sukupolvelle, mutta digitaalisuus on mahdollistanut nopeat toistot. Tuntemattoman sotilaan kuvauksia seurattiin mediassa.[4][5]

Louhimies oli Suomen elokuvaohjaajaliitto SELO ry:n puheenjohtaja vuosina 2011–2014.

Joulukuussa 2019 Louhimies ylennettiin reservin yliluutnantiksi. [6]

Vuonna 2023 Louhimies ohjasi kuusiosaisen Konflikti-sarjan, jonka hän on käsikirjoittanut yhdessä Andrei Alénin, Helena Immosen ja Jari Olavi Rantalan kanssa.[7] Konfliktin pääosissa ovat muun muassa Peter Franzén ja Sara Soulié. Mukana on myös useita ulkomaisia tähtiä. Ensi-ilta on syksyllä 2024. Sarja on yksi Suomen televisiohistorian suurimpia, ja sillä on myös kansainvälinen levitys.[8]

Elokuvat

Louhimies on ohjannut yksitoista kokoillan elokuvaa: Levottomat (2000), Kuutamolla (2002), Paha maa (2005), Riisuttu mies (2006), Valkoinen kaupunki (2006), Käsky (2008), Vuosaari (2012), 8-pallo (2013), Tuntematon sotilas (2017), Omerta 6/12 (2021) ja Odotus (2022).

Louhimiehen sekä ohjaama, käsikirjoittama että tuottama Tuntematon sotilas oli Suomi 100 vuotta -juhlavuoden 2017 katsotuin kotimainen elokuva, keräten yli miljoona katsojaa.[9] Elokuvassa Rokan roolissa Louhimiehen esiintyy luottonäyttelijä Eero Aho. Louhimiehen ohjaama Tuntematon sotilas on edelleen katsotuin suomalainen elokuva sitten vuoden 1955.[10][11] Elokuva julkaistiin dvd:nä ja blu-rayna 26. maaliskuuta 2018. Kuukauden myynnin jälkeen elokuva ylsi platina-myyntiin eli sitä oli myyty 60 000 kappaletta.[12] Elokuva perustuu Väinö Linnan romaaniin Tuntematon sotilas (1954) ja on teoksen kolmas filmatisointi.[1][13][14]

Vuonna 2019 Louhimies aloitti valmistelut kansainväliselle elokuvalle Ilkka Remeksen vuoden 2015 myydyimmästä kaunokirjallisesta kirjasta Jäätyvä helvetti.[15] 2019 Aku Louhimies nimettiin myös ohjaajaksi Timo Polarin kirjan Murhenäytelmä Grönlannissa pohjalta suunnitteilla olevalle elokuvalle.[16] 2019 Louhimies aloitti käsikirjoituksen teon Antti Tuurin kanssa Lapin sotaan sijoittuvalle elokuvalle.[17]

Alkukesästä 2020 Louhimies kuvasi Juhani Ahon romaanista Papin rouva innoituksensa saaneen elokuvan. Papin rouvaa pidetään psykologisen kuvauksen klassikkona suomalaisessa kirjallisuudessa. Tarinan hahmot ja ajattomat teemat rakkaudesta, rehellisyydestä ja onnellisuuden kaipuusta tuodaan nykyaikaan, keskelle poikkeustilan ympäröimää Suomen kesäistä saaristomaisemaa. Odotus kuvattiin vuonna 2020 Turun saaristossa, ja sen pääosassa Ellinä on Inka Kallén. Käsikirjoituksesta vastasivat sekä Louhimies että Kallén, jonka ideasta elokuva sai alkunsa. Louhimies kertoi, että elokuvan teossa kiinnitettiin erityistä huomiota ympäristöön. Tuotannossa pyrittiin vastuullisiin valintoihin tuotannon kaikilla osa-alueilla, ja se on maailman ensimmäinen hiilinegatiivinen elokuva. Osarahoittajan C Moren suoratoistopalvelussa Odotus julkaistiin ensimmäisenä elokuvateatterilevityksensä jälkeen loppuvuodesta 2021.[18][19]

Syksyllä 2020 Louhimies pyydettiin ohjaamaan Suomen historian kallein elokuva, Ilkka Remeksen romaaniin perustuva Omerta: 6/12. Aikaisempi ohjaaja Antti J. Jokinen jouduttiin vaihtamaan Aku Louhimieheen näyttelijöiden fyysisen ja henkisen turvallisuuden takaamiseksi. Pääosan esittäjä Jasper Pääkkönen, Jokisen bestman, sanoi Louhimiehen pelastaneen elokuvan. Myös IS:n lähteiden mukaan Louhimies teki surkeasta elokuvasta loistavan. Pääkkösen mukaan Louhimies on vaativa mutta erittäin antoisa ohjaaja.[20][21] Elokuvan ensi-ilta oli 19.11. 2021[22].

Kansainvälinen tuotanto

Vuonna 2016 Aku Louhimies teki kansainvälisen läpimurtonsa Irlannin yleisradio RTÉ:lle ja Netflixille tekemällään ohjaustyöllä Rebellion-minisarjalla, jonka aiheena on Irlannin vuoden 1916 pääsiäiskapina.[23] Louhimies ohjasi toisen tuotantokauden öljynporauslautalle sijoittuvaan Rig 45 -sarjaan, joka on Viaplayssä esitettävä trilleri. Trilleriä kuvattiin studiossa mutta myös aidoilla paikoilla merellä. Sarjan toinen kausi on ollut katsottavissa Viaplayssa maaliskuusta 2020 lähtien.[24][17] Louhimies pyydettiin vuonna 2023 Irlantiin ohjaamaan Channel 5:n tilaamaa The Inheritance -sarjaa. lähde?

Tunnustukset ja palkinnot

Louhimiehen tuotantoa on palkittu runsaasti. Kansainvälisiä palkintoja ovat keränneet Odotus (2020) musiikista, jonka on säveltänyt Esa-Pekka Salonen,[25] Kuutamolla (2002), Paha maa (2005), Valkoinen kaupunki (2006), Vuosaari (2012) ja Tuntematon sotilas (2017). Suomessa Louhimies on saanut Parhaan ohjauksen Jussit elokuvistaan Paha maa ja Valkoinen kaupunki sekä yhtenä kolmesta kirjoittajasta Parhaan käsikirjoituksen Jussin elokuvasta Paha maa. Vuoden 2003 televisiosarjasta Irtiottoja Louhimies voitti Venla-palkinnon parhaasta ohjauksesta. Vuonna 2004 Suomen elokuvaohjaajaliitto SELO valitsi hänet vuoden 2003 parhaaksi ohjaajaksi. Vuonna 2005 hänet palkittiin Irtiottoja-televisiosarjan ja Paha maa -elokuvan työryhmän jäsenenä elokuvataiteen valtionpalkinnolla. Tuntematon sotilas sai vuoden 2017 Yleisön suosikki -Jussin sekä Jussit parhaasta leikkauksesta, äänityksestä, maskeerauksesta ja miespääosasta.

Vuonna 2017 Louhimiehelle myönnettiin Pro Finlandia -mitali.[26]

Työskentelytapoihin kohdistetut syytökset

Maaliskuussa 2018 elokuva-alan häirintätapauksista käynnistyneeseen #metoo-liikkeeseen viitaten kahdeksan suomalaista naisnäyttelijää kertoi Ylen uutisessa negatiivisista kokemuksistaan Louhimiehen alaisena. Näyttelijät kertoivat muun muassa tulleensa alistetuiksi ja nöyryytetyiksi.[27] [28] Sekä Facebook-kirjoituksessaan että vuoden 2018 Jussi-gaalassa Louhimies pyysi anteeksi ja kertoi tuntevansa surua siitä, että näyttelijät ovat kokeneet työskentelyn hänen kanssaan ahdistavana.[29] Myöhemmin hän kertoi, ettei koe tehneensä mitään väärää. Louhimies kertoi, että Ylen juttu sisältää useita selkeitä asiavirheitä.[30] Aiheen käsittely julkisuudessa on herättänyt paljon yleistä keskustelua puolesta ja vastaan.[31][32][33][34] Toukokuussa 2018 Ilta-Sanomille antamassaan haastattelussa Louhimies kutsui Ylen alkuperäisessä uutisessa esitettyjä syytöksiä vääristeleviksi ja liioitelluiksi. Yle puolestaan kiisti syyllistyneensä vääristelyyn. Syytökset johtivat myös työhyvinvointitutkintaan Tuntemattoman sotilaan kuvauksiin liittyen, mutta mitään vakavaa tai laitonta ei Elokuvaosakeyhtiö Suomi 2017:n Mehiläisen kanssa teettämän selvityksen perusteella ilmennyt.[35][36]

Louhimies jätti joulukuussa 2018 poliisille tutkintapyynnön. Tutkintapyyntö koski Ylen opintovapaalla ollutta toimittajaa Sara Rigatellia ja Ylen päätoimittajaa Jouko Jokista.[37] Kesäkuussa 2019 Ilta-Sanomat uutisoi, että jutun esitutkintakynnys täyttyi keväällä ja toimittajaa epäillään Louhimiehen törkeästä kunnianloukkauksesta.[38] Esitutkinta lopetettiin lokakuussa 2020, koska rikoksesta oli vaikeaa saada näyttöä.[39]

Yle uutisoi syksyllä 2023 ongelmista Louhimiehen ohjaaman Konflikti-televisiosarjan kuvauksista. Ylen uutisessa kerrottiin tuotannon huonoista työolosuhteista ja ongelmista työsopimusten ja -ehtojen kanssa. Louhimies ja sarjan tuottajat kiistivät syytökset.[40]

Yksityiselämä

Louhimiehellä on viisi lasta.[41] Hänen sisarpuolensa on feministisen puolueen entinen puheenjohtaja Katju Aro.[30]

Louhimies asuu avoliitossa stylisti ja muotitoimittaja Sofia Oksasen kanssa. Heille syntyi lapsi tammikuussa 2022. [42]

Louhimies oli aikaisemmin naimisissa näyttelijä Laura Malmivaaran kanssa. He avioituivat vuonna 2003, päätyivät asumuseroon vuonna 2010 ja erosivat vuonna 2012.[43]

Louhimiehellä diagnosoitiin vuonna 2009 nielurisasyöpä.[44]

Filmografia ja palkinnot

Elokuva Palkinto
Levottomat (2000)
Kuutamolla (2002) Durango Film Festival 2003: Jury Award, Best Narrative Feature
Cinequest San Jose Film Festival 2003: Best Feature
Paha maa (2005) Athens International Film Festival 2005: Best Screenplay
Bergen International Film Festival 2005: Jury Award
Göteborg Film Festival 2005: Church of Sweden Film Award, FIPRESCI Prize & Nordic Film Prize
Jussi-palkinto 2006: Paras käsikirjoitus ja paras ohjaus
Leeds International Film Festival 2005: Golden Owl Award
Lübeck Nordic Film Days 2005: NDR Promotion Prize – Honorable Mention
Moscow International Film Festival 2005: Special Jury Prize
Riisuttu mies (2006) Jussi-palkinto 2007: Miessivuosa
Valkoinen kaupunki (2006) Jussi-palkinto 2007: Paras ohjaus
Ghent International Film Festival 2006 Best Director
Karlovy Vary International Film Festival 2006: Don Quijote Award – Special Mention, FIPRESCI Prize & Label Europa Cinemas
Lübeck Nordic Film Days 2006: Prize of the Ecumenical Jury – Honorable Mention
Käsky (2008) Jussi-palkinto 2009: Paras kuvaus.
Vuosaari (2012) Festroia International Film Festival 2012: CICAE Award
Nordische Filmtage Lübeck 2012: The Interfilm Church Prize
8-pallo (2013) Jussi-palkinnot 2014: Paras miespääosa, paras maskeeraussuunnittelu
Tuntematon sotilas (2017) Jussi-palkinnot 2018: Yleisöäänestyksen paras elokuva, paras leikkaus, äänitys, maskeeraus ja miespääosa
Subtitle European Film Festival: Paras tuottaja
The Angela Awards: Eero Aho
Omerta 6/12 (2021)
Odotus (2022) Tallinan pimeiden öiden festivaali: Paras musiikki
Televisiosarjat Palkinto
Sydänten akatemia (1998)
Isänmaan toivot (1998)
Elämä on näytelmä, jakso Jatkoaika (1999)
Irtiottoja (2003) Venla-palkinto 2004: Paras ohjaus
Suomen elokuvaohjaajaliitto SELO 2004: Vuoden elokuvaohjaaja
Rebellion (2016)
Rig 45 (2022)
The Inheritance (2023)
Konflikti (2024)
Lyhytelokuvat Palkinto
Juna (1995)
Urpon ja Turpon salaisuus (1996)
Sirpaleita (1996)
Ensi tiistaina Brahmsia (1998)
Metron kauneimmat saippuakuplat (2005)
Talolliset.fi (2007)
Late fragments (2009)

Lähteet

  1. a b Aku Louhimies Elonet.
  2. Kuka kukin on 2007. Otava 2006.
  3. Aku Louhimiehen tuotanto hänen kotisivuillaan 30.3.2018 akulouhimies.com.
  4. Hätkähdyttävä kirja: Näin ohjaajanero Aku Louhimies piiskasi näyttelijöitään yltääkseen huipulle Ilta-Sanomat 26.9.2017. Viitattu 30.3.2018.
  5. Kirja-arvio: Lähemmäs totuutta Keskisuomalainen 9.12.2017. Viitattu 30.3.2018.
  6. Ohjaaja Aku Louhimiehelle luottamuksenosoitus – ylennettiin yliluutnantiksi MTV. 5.12.2019. Viitattu 09.12.2019.
  7. Aku Louhimies ohjaa MTV:n ja C Moren tulevan suursarjan 21.4.2023. mtvuutiset.fi. Viitattu 27.5.2024.
  8. Keshet Int’l snags distribution rights to MTV’s Finnish thriller ‘Conflict’ tbivision.com.
  9. https://www.ses.fi/en/story/the-unknown-soldier-hits-a-historic-1-million-mark-in-admissions-2/
  10. Louhimiehen Tuntematon sotilas on tilastoidun historian katsotuin kotimainen Elokuvauutiset. 05.12.2017. Viitattu 24.3.2018.
  11. Kotimaisten elokuvien katsojaluvut 2018 Suomen elokuvasäätiö. Arkistoitu 5.12.2014. Viitattu 24.3.2018.
  12. Tuntematon möi platinaa yhden kuukauden aikana Talouselämä 27.4.2018. Viitattu 27.5.2018.
  13. Aku Louhimiehen Tuntemattoman elokuvan kuvaukset käynnissä Iltalehti 8.6.2016. Viitattu 30.3.2018.
  14. Tuntemattoman sotilaan kuvauksista Suomenlinnassa ET-lehti 21.10.2016. Viitattu 30.3.2018.
  15. Louhimies valmistelee kansainvälistä elokuvaa Ilkka Remeksen romaanista Yle Uutiset. Viitattu 25.7.2019.
  16. Kohtalokkaasta Grönlannin hiihtomatkasta suunnitellaan elokuvaa, jonka ohjaa Aku Louhimies Yle Uutiset. Viitattu 20.10.2019.
  17. a b Juuti, Mikko: Aku Louhimies kertoo, millaista on ollut työskennellä valtavan kohun jälkeen Ilta-Sanomat. 8.3.2020. Viitattu 13.5.2020.
  18. Lehdistötiedote Backmann & Hoderoff: Aku Louhimiehen uusi elokuva kuvataan elokuussa Turun saaristossa Kauppalehti. 5.6.2020. Viitattu 7.6.2020.
  19. Silander, Iriz: Aku Louhimies kertoo ensimmäisestä suomalaistuotannostaan Tuntemattoman sotilaan jälkeen: "Olen intoa täynnä" MTV Uutiset. 5.6.2020. Viitattu 7.6.2020.
  20. Sisäpiirin rajut väitteet: Antti J. Jokisen toiminta ajoi Remes-jättituotannon katastrofiin – lopulta turvamies joutui estämään ohjaajan pääsyn oman elokuvansa kuvauksiin Iltasanomat. 16.11.2021.
  21. Kaverinpalvelus (SK 45/2021, s. 28-34) Suomen Kuvalehti. 11.11.2021.
  22. Ilkka Remeksen kirjaan perustuva omerta 6/12 tulossa leffateatteriin marraskuussa: pääosassa Jasper Pääkkönen Uutisankka.com. 25.9.2021. Viitattu 16.2.2022.
  23. ‘Rebellion’: what an outsider’s eye brings to RTÉ’s Easter Rising centrepiece The Irish Times. 2.1.2016. Viitattu 17.2.2016.
  24. Juvonen, Anna: Viaplaylle MGM:n uutuuselokuvat suoraan teatterilevityksestä – Aku Louhimies ohjaa jatkokauden palvelun hittisarjaan Talouselämä. 18.3.2019. Viitattu 29.6.2019.
  25. Esa-Pekka Salonen palkittiin Odotus-elokuvan musiikista Tallinnassa Suomen elokuvasäätiö. Viitattu 24.5.2024.
  26. Presidentti palkitsi Pirkka-Pekka Peteliuksen Pro Finlandialla iltalehti.fi. Viitattu 1.12.2017.
  27. Sara Rigatelli: Tuntematon ohjaaja – Elokuvatähdet kertovat Aku Louhimiehen poikkeuksellisesta vallankäytöstä: Hän alistaa ja nöyryyttää ihmisiä Yle.fi, uutiset. 19.3.2018. Arkistoitu 19.3.2018. Viitattu 19.3.2018.
  28. Vuosiksi julkisuudesta kadonnut Amanda Pilke kuvaili Aku Louhimiehen metodeja Ylelle: ”Hän haluaa saada aikaan aidon reaktion” www.is.fi. Viitattu 30.5.2020.
  29. Aku Louhimies vastasi A-studiossa naisnäyttelijöiden syytöksiin Ilta-Sanomat. 19.3.2018. Viitattu 25.3.2018.
  30. a b Elina Järvinen: 369 päivää Suomen Kuvalehti. 22.3.2019.
  31. Ulla Appelsin: Suomen kannattaa kuunnella Lenaa Ilta-Sanomat. 25.3.2018. Viitattu 25.3.2018.
  32. Juuso Määttänen: Lynkattiinko Aku Louhimies elokuva-alan palkintotilaisuudessa? (digitilaajille) HS.fi. 28.3.2018. Viitattu 28.3.2018.
  33. Annette Blencove: Aku Louhimiehen anteeksipyyntö ei vakuuttanut 20.3.2018. Yle.fi. Viitattu 29.3.2018.
  34. Renny Harlin kieltäytyy yhteistyöstä kulttuuriministerin kanssa 26.3.2018. MTV.fi. Arkistoitu 30.3.2018. Viitattu 30.3.2018.
  35. Mikko Juuti: Aku Louhimiehen haastattelu 20.5.2018. IS.fi. Viitattu 27.5.2018.
  36. Uutinen Tuntemattoman sotilaan työhyvinvointitutkimuksesta 21.5.2018. Yle.fi. Viitattu 27.5.2018.
  37. Katariina Karjalainen, Miikka Hujanen, Laura Manninen: Aku Louhimies jätti poliisille tutkintapyynnön Ylen päätoimittajasta ja toimittajasta Ilta-Sanomat. 21.12.2018. Viitattu 7.5.2019.
  38. Ranta, Niko & Lapintie, Nelli: IS paljastaa: Ylen toimittajaa epäillään Aku Louhimiehen törkeästä kunnianloukkauksesta Ilta-Sanomat. 14.6.2019. Viitattu 29.6.2019.
  39. Ylen toimittajat eivät syyllistyneet rikokseen – syyttäjä lopetti Aku Louhimiehen tekemän rikosilmoituksen tutkinnan Yle, 2020
  40. Aku Louhimiehen uusi sarja saa kuvausryhmässä työskennelleiltä kritiikkiä: ”Ihmisiä yritetään pelkästään riistää” Yle Uutiset. 15.9.2023. Viitattu 18.12.2024.
  41. Podcast: Aku Louhimies kertoo 2-vuotiaasta tyttärestään – oppi yllättäviä sanoja Ilta-Sanomat. 28.12.2023. Viitattu 18.12.2024.
  42. Aku Louhimiehen ja Sofia Oksasen lapsi syntyi is.fi. Viitattu 23.1.2022.
  43. Laura Malmivaara ja Aku Louhimies erosivat nyt virallisestikin Ilta-Sanomat. 2.1.2013. Viitattu 18.12.2024.
  44. Aku Louhimies avautuu uutuuskirjassa syövästään: "Minun oli parannuttava lasteni takia." mtv.fi. Arkistoitu 26.10.2017. Viitattu 25.10.2017.

Kirjallisuutta

Aiheesta muualla

Strategi Solo vs Squad di Free Fire: Cara Menang Mudah!