Ğabdulla Möxəmmətğərif ulı Tuqay (tat.Габдулла Мөхәммәтгариф улы Тукаев / Тукай, عبد الله محمد عارف اوغلی توقای, ven.Габдулла Мухамедгарифович Тукаев, Gabdulla Muhamedgarifovitš Tukajev - Suomessa misäärimurteellaAbdulla Tukay ; 1886 – 1913) oli tataarien kansallisrunoilija, kriitikko ja julkaisija. Venäjän keisarikunnanKazanin kuvernementissa syntynyt Tuqay kuoli tuberkuloosiin nuorena, mutta ehti elämänsä aikana tehdä merkittävän vaikutuksen työllään. Häntä pidetään modernin tataarikirjallisuuden- sekä kirjallisen kielen perustajana.[1][2][3][4]
Koko nimen lausunta tataariksi; Bulat Şəymi, Kazan 2023.
Ğabdulla Tuqay (suomentataarilaisittain Abdulla Tukay[1]) syntyi Quşlawıçin kylässä, Kazanin kuvernementissä. Hänen isänsä oli kylässä toiminut mullah Möxəmmətğərif Möxəmmətğəlim ulı Tuqayev, joka kuoli Ğabdullan ollessa viiden kuukauden ikäinen. Kun myös Tuqayn isoisä kuoli, hänen äitinsä Məmdüdə joutui lähtemään takaisin isänsä luokse. Äiti-Məmdüdə meni naimisiin Sasna-kylän mullahin kanssa, joka myöhemmin suostui ottamaan Tuqayn mukaan perheeseensä. Tätä ennen Tuqay oli jonkun aikaa oleskellut kotikylässään asuneen vanhemman naisen luona. Kun hänen äitinsä kuoli, Tuqay joutui lähtemään isoisänsä, mullah Zinnətulla Zəynepbəşir ulın luokse. Isoisä oli köyhä eikä pystynyt kunnolla ruokkimaan perhettänsä, minka takia hän lähetti Tukayn vossikan seurassa Kazaniin toivoen heidän löytävän sieltä perheen, joka voisi adoptoida hänet. Kaupungissa sijainneelta Yaña-Bistən alueelta kotoisin oleva nahkuri Möxəmmətwəli sekä hänen vaimonsa Ğəzizə täyttivät isoisän toiveet.[5]
Tuqayn adoptiovanhempien sairastuttua hän joutui kuitenkin palaamaan takaisin isoisänsä luo. Tuqay ei pitkään viipynyt hänen luonaan vaan löysi Zinnətullan eteenpäin lähettämänä uuden adoptioperheen Qırlayn kylästä. Perheen pää, talonpoika Səğdi pisti Tukayn madrasaan opiskelemaan. Tukay kuvaili kyseisen paikan olleen tärkeä tuona aikana hänen ”valaistumisensa” kannalta.[5]
Myöhemmin uralskilaiset kauppiaat Ğəliəsğar Ğosmanov ja hänen vaimonsa Ğəzizə (Tuqayn täti) pyysivät Quşlawıçista kotoisin olevaa talonpoikaa tuomaan Tuqayn heille. Heidän omat lapsensa olivat kuolleet, ja he halusivat adoptoida omia sukulaisiaan. Tuqayn sen aikaista adoptioperhettä uhkailtiin, jotta kyseinen asia onnistuisi.[5]
Taas uuden perheen huoteissa, tällä kertaa Uralskissa, Tuqay aloiti opiskelut Motıyğiya-madrasassa ja samanaikaisesti venäläisessä koulussa. Hän kiinnostui kyseisessä koulussa venäläisestä kirjallisuudesta ja sen inspiroimana alkoi kirjoittaa runoja. Kun Aleksandr Puškinin satavuotisjuhlaa vietettiin kaupungissa, Tuqay innostui hänen töistään.[5]
Tuqayn adoptioisä yritti saada hänet kiinnostumaan kauppiaan työstä, mutta ilman menestystä. Kun hän kuoli, Tuqay muutti madrasan tiloihin. Kyseisessä madrasassa Tuqay opiskeli ahkerasti: hän suoritti viidentoista vuoden ajaksi tarkoitetun jakson kymmenessä. Intohimostaan huolimatta hän eli tuona aikana edelleen köyhyydessä.[5]
Aikuisikää lähestyessään Tuqayn persoona oli muuttunut. Hän ei pitänyt huolta fyysisestä olemuksestaan ja oli aloittanut tupakan polttamisen sekä alkoholin juonnin. Aikaisemmin madrasassa opittuja asioita kohtaan hänestä tuli hyvin kriittinen. Myöskään Koraania hän ei enää ollut kiinnostunut lukemaan. Runous viehätti enemmän ja enemmän.[5]
Kirjallinen ura
Tuqayn kirjojen kansia (1907—1911).
Uralskin aikakausi
Ğabdulla Tuqay oli opiskeluvuosinaan kiinnostunut kansanperinteistä ja runoudesta. Hän luki arabian-, persian-, turkin- ja vanhan tataarinkielistä runoutta sekä keräsi häntä kiinnostaneita lauluja, eepoksia ja satuja.[6]
Tuqayn ollessa teini-iässä hän tapasi opiskelemassaan madrasassa vierailleen runoilijan, Mirxəydər Çulpanin. Hän oli ensimmäinen elävä runoilija, joka teki vaikutuksen Tukayhin. Çulpanin kirjoitustyyli oli vanhaa tataarinkieltä aruz-runousrytmillä kirjoitettuna.[6]
Tuqay pääsi vuonna 1904 töihin rehtorin pojan, Kamil Motıyğin perustamaan kustantamoon. Samaan aikaan Tuqay opetti nuorempia oppilaita madrasassa käyttäen venäläisessä koulussa opittuja menetelmiä. Motıyği oli aikaisemmin julkaissut Tuqayn oodeja hänen organisoimassaan käsinkirjoitetussa lehtisessä, jossa Tuqayta kuvailtiin nimikkeellä ”madrasan ensimmäinen runoilija”.[6]
Ennen Lokakuun manifestia tataarinkielisten sanomalehtien julkaisu oli kiellettyä. Kun siitä tuli sallittua, Motıyği alkoi ostamaan venäjänkielistä lehteä nimeltään Uralets, johon hän painoi lisäksi oman kansansa kielisiä julkaisuja, koska hän ei ollut tarpeeksi varakas perustaakseen omaa sanomalehtiyritystä. Tuqay hoiti tekstin latomisen kyseiseen lehteen, jonka nimeksi tuli Fiker.[6]
Motıyğin seuraava lehti oli nimeltään Əlğəsrəlcadid, johon Tuqayn ensimmäisiä varsinaisia runoja julkaistiin. Tuqay oli myös samoihin aikoihin mukana monen eri tataarilehden julkaisuissa, joista yhteen hän kirjoitti itse. Hänen vuorokautensa jakautuivat kahteen osaan: päiväsaikaan hän työskenteli typografian parissa sekä oikolukijana ja illalla/yöllä hän keskittyi omiin kirjoituksiinsa. Eri lehtien parissa työskentelyn lisäksi Tuqay jakoi sosiaalidemokraattisia esitteitä sekä käänsi niitä myös tataarin kielelle. Kyseisten aikojen huomattavampia Tukayn tekeleitä oli runo Millətə ja artikkeli Bezneñ millət, ülgənme, əllə yoqlağan ğınamı?[6]
Ğabdulla Tuqaysta oli muodostunut satiristi, jonka kohteena oli usein liberaalisuutta vastustava muslimipapisto. Kielenä oli edelleen vanha tataarin kieli paitsi silloin, kun Tuqay kirjoitti talonpojille, jolloin hän käytti tataarirunoudelle uutta modernia tataaria.[6]
Vuonna 1906 Tuqayn teokset käsittelivät muun muassa isänmaallisuutta. Joitain teoksien nimiä olivat esimerkiksi Gosudarstvennaya Dumağa, Sorıqortlarğa ja Kitmibez!, joista jälkimmäisessä hän kuvaili tataarien olevan venäläisten veljeskansaa ja mainitsi Turkkiin maahanmuuttamisen olevan mahdoton idea.[6]
Tuqaysta tuli seuraavana vuonna kaikkien Motıyğin aikakausilehtien johtava runoilija sekä julkaisija. Hän oli lähtenyt madrasasta pois ja muuttanut hotelliin saatuaan kerättyä itselleen tarpeeksi rahaa. Ultrakonservatiiviksi kuvailtu Bayan al-Xaq -niminen henkilö ja Tuqay lehtineen joutuivat kiistaan toistensa kanssa näinä aikoina. Al-Xaq usutti joukkovainoa liberaalisten lehtien kimppuun. Helmikuussa Motıyği menetti julkaisuoikeutensa.[6]
Näiden aikojen jälkeen Tuqay oli eristänyt itsensä politiikasta ja keskittyi lähinnä omiin runoihinsa. Tukay kirjoitti vuoden 1906 kesän ja vuoden 1907 syksyn aikavälillä yli 50 runoa sekä 40 artikkelia. Hän oli siirtynyt moderniin tataarin kieleen, jonka ensimmäinen runo oli Puškinin inspiroima Şürəle.[6]
Motıyği yritti vielä perustaa uutta lehteä ja kutsui Tuqayn mukaan projektiin, mutta suosionsa takia tämä oli saanut jo työtarjouksen Kazanista.[6]
Kazanin aikakausi
Ğabdulla Tuqay tapasi pian kaupunkiin saapumisensa jälkeen tataarikirjallisuuden intellektuelleja. Joitain kyseisiä hahmoja olivat muiden muassa näytelmäkirjailija Ğəliəsğar Kamal ja runoilija Səğit Rəmiev, joista molemmat myös työskentelivät lehdissä. Joitakin päiviä myöhemmin Tukay meni armeijan kutsuntoihin, joissa hänet kuitenkin vapautettiin heikon terveydentilansa vuoksi.[6]
Tuqay (ensimmäinen oikealta) Əl-İslax -lehden toimittajien kanssa.
Kazanissa Tuqay pääsi pian Fatix Əmirxanin ja Wafa Bəxtiyərevin johtaman Əl-İslax-lehden toimitukseen töihin. Lehti ei kuitenkaan pystynyt pienen budjettinsa vuoksi maksamaan Tuqaylle kunnon palkkaa, minkä takia hän toimi huolitsijana toisessa yrityksessä. Tuqay oli saanut työtarjouksia rikkaammilta lehdiltä, mutta hän kieltäytyi, koska ne olivat poliittisesti eri mieltä hänen kanssaan. Näinä aikoina Tuqay jatkoi itsenäistä opiskeluaan. Hän muun muassa luki venäläistä kirjallisuutta sekä opetteli saksan kieltä. Häntä kiinnosti myös normaalien työläisten elämä, jota hän seurasi viettämällä aikaa pubeissa.[6]
Vuosien 1907–1908 aikana Tuqay kirjoitti noin 60 runoa sekä 20 artikkelia lehteen, jossa hän työskenteli. Osa hänen kirjoituksistaan julkaistiin myös satiirisessa Yəşen-lehdessä, ja hänen runojaan painatettiin kahdeksi kirjaseksi. Kyseisen ajan tunnetuimmassa satiirisessa teoksessaan Peçən Bazarı yaxud Yaña Kisekbaş hän taas kerran pilkkasi muun muassa yhteisön papistoa. Tuqayta ihailleet nuoret kävivät usein tapaamassa häntä Bolğar-hotellissa, jossa hän oleskeli.[6]
Tuqayn yksityiselämästä ei tiedetä juurikaan muuta kuin se, että hän oli ihastunut 15-vuotiaaseen ihailijaansa, tyttöön nimeltään Zəytünə Məwlüdova. Kyseisiä tunteita hän ilmaisi monissa runoissaan. Heidän välilleen ei kuitenkaan kehittynyt varsinaista suhdetta.[6]
"Tukain aukio" - osa Kazanin metroa, avattu vuonna 2005.
Tuqayn kunniaksi on Venäjällä ja etenkin Kazanissa nimetty lukuisia kohteita. Hänen nimeään kantaa muun muassa Kazanin kirjallinen museo, Tatarstanin taidealan palkinto sekä monet kadut ja aukiot. [7][8]
Suomessa tataarilainen kulttuurityöntekijä Ymär Daher yhdessä runoilija Sadri Hamidin ja kielitieteilijä Martti Räsäsen kanssa perusti Tuqayn nimeä kantavan kulttuuriseuran 1960-luvulla. Sen kautta luotiin merkittäviä yhteyksiä Neuvostoliiton tataarien kanssa.[9][10]
Tuğan tel
Tuğan tel ("Äidinkieli") on Tuqayn runoista tunnetuin[11]. (Bulat Şəymi, 2024).
↑ abMuazzez Baibulat: Tampereen Islamilainen Seurakunta: juuret ja historia, s. 173. (nimen muoto suomentataarilaisittain) Gummerus Kirjapaino oy, 2004. ISBN 952-91-6753-9
↑"Тукай, Габдулла". Tatar Encyclopaedia (in Tatar). Kazan: The Republic of Tatarstan Academy of Sciences. Institution of the Tatar Encyclopaedia. 2002.
_(6843089477).jpg)
