1918 – mies ja hänen omatuntonsa on vuonna 1957 ensi-iltansa saanut suomalainen elokuva, jonka on ohjannut Toivo Särkkä. Elokuva perustuu Jarl Hemmerin näytelmään Gehenna och ljusstrålen (1928), jonka pohjalta Hemmer kirjoitti romaanin En man och hans samvete (1931). Käsikirjoituksen teki entinen IKL-aktiivi Ilmari Unho, joskin hänen nimensä jäi pois, kuten salainen sopimus edellytti[1].
Elokuva sijoittuu Suomen sisällissotaan. Papin virkansa menettänyt Samuel Bro (Åke Lindman) kohtaa uuden ristiriidan tavatessaan kaupunkiin ilotytöksi tulleen Essin (Anneli Sauli). Bro koittaa pelastaa tytön ottamalla tämän luokseen asumaan. Hänen omatuntonsa ei anna rauhaa, himot nuoreen tyttöön kasvavat ja johtavat lankeamiseen, ja hän pyytää Essiä odottamaan parempaa elämää ja avioliittoa kanssaan. Essi päätyy vankilaan ja Samuel papiksi Suomenlinnan vankileirille.
Samuelin pappisystävä joutuu ristiriitaan kutsumuksensa kanssa saarnatessaan teloitettaville punavangeille ja poistuu lopulta leiriltä. Samuel tekeytyy punavangiksi päästäkseen lähelle vankeja ja menee lopulta ammuttavaksi toisen vangin puolesta.
Lähteet
↑Uusitalo, Petri: Sotaa ei ole – Miten vuoden 1918 tapahtumat on kuvattu suomalaisissa historiallisissa elokuvissa, s. 64. (Suomen historian pro gradu) Tampere: Tampereen yliopisto, lokakuu 2006. Teoksen verkkoversio (viitattu 15.6.2012).
