Yleinen sairaala oli Suomessa valtion ylläpitämä sairaala, jossa hoidettiin huokeaan hintaan pääasiassa lähiseudulta tulevia potilaita. Yleiset sairaalat sijaitsivat yleensä muualla kuin läänin pääkaupungissa, joissa oli valtion ylläpitämä lääninsairaala. Kaikkia potilaita ei kuitenkaan hoidettu yleisissä sairaaloissa, vaan tuberkuloosia sairastavat ihmiset saivat hoitoa tuberkuloosiparantoloissa, tartuntatauteja sairastavat sijoitettiin kulkutautisairaaloihin ja mielenterveyspotilaat mielisairaaloihin.[1] Yleisten sairaaloiden toiminta lakkasi 1960-luvulla keskussairaaloiden valmistuessa.[2]
Suurimmat yleiset sairaalat sijaitsivat 1930-luvulla Porissa ja Tampereella. Keskikokoisia yleisiä sairaaloita, joissa työskenteli kaksi lääkäriä, oli useissa pienemmissä kaupungeissa, ja pieniä sijaitsi etenkin syrjäseutujen asutuskeskuksissa. Oma tapauksensa oli Helsingin yleinen sairaala, jonka erikoisosastoja käytettiin Helsingin yliopiston opetusklinikoina. Se oli oikeastaan Uudenmaan läänin lääninsairaala.[1]
Jokapäiväisessä puhekielessä yleinen sairaala oli yksityissairaalan vastakohta, jolla tarkoitettiin kaikenlaisia valtion, kaupunkien ja maalaiskuntien ylläpitämiä huokeahintaisia sairaaloita, joille oli tyypillistä, että niiden sairassaleissa makasi useita potilaita samassa tilassa.[1] Myöhemmin sairassaleja on alettu nimittää potilashuoneiksi.[3]
Suomen ensimmäinen yleinen sairaala perustettiin Ahvenanmaalle Godbyhyn 1841. Seuraavana vuonna Sortavala sai luvan perustaa 40-paikkainen yleinen sairaala. Se sai 1863 oman rakennuksen, jossa hoidettiin potilaita yli 30 vuotta. Syksyllä 1893 sairaalalle valmistui yksikerroksinen puutalo, jossa oli 40 sairaansijaa, mutta rakennus paloi 1898. Syksyllä 1901 valmistui kaksikerroksinen kivirakennus, johon sijoitettiin 30 paikkaa yleissairauksia sairastaville ja 20 paikkaa kuppatautisille.[4]
Tampere sai 1847 keisarilta luvan perustaa sairashuone, jonka ylläpidosta huolehti kaupunki ja valtio avusti toimintaa vuosittain tietyllä summalla. Tämä 35 potilaspaikan Tampereen yleinen sairaala sijaitsi Nalkalassa, jossa se toimi kahdessa paikassa vuoteen 1910, jolloin potilaspaikkoja oli 120. Sairaala muutti 1910 Kalevankankaalle valmistuneeseen uuteen omaan rakennukseen.[5] Sairaalatoiminta jatkui siellä vuoteen 1963 ja sen jälkeen rakennukseen muutti Pirkanmaan sairaanhoito-oppilaitos.[6]
Jyväskylässä toiminut 1847 perustettu 30-paikkainen yksityissairaala alkoi 1850 saada valtionapua. Kokonaan valtion haltuun se joutui 1862 ja toimi siitä lähtien Jyväskylän yleisenä sairaalana. Vuonna 1889 tehdyn laajennuksen jälkeen sairaalassa oli 70 potilaspaikkaa. Joensuun yleinen sairaala aloitti toimintansa vuokratiloissa 1864 ja muutti omiin tiloihinsa Sairaalakatu 2:een 1896, jolloin sillä oli 78 paikkaa potilaille. Poriin perustettiin 1878 yleinen sairaala, jossa oli yhteensä 54 sairaansijaa, joista 38 oli tarkoitettu kuppatautisille, 12 yleisiä sairauksia sairastaville ja 4 synnyttäjille. Kajaani sai kansakoulutaloon sijoitetun yleisen sairaalan 1878 ja siinä oli 15 sairaansijaa. Tornion yleisen sairaalan rakentamisesta päätettiin 1878, Nurmeksen yleinen sairaala aloitti toimintansa 1889, Loviisassa toiminta alkoi 1890, Rovaniemellä 1895 ja Savonlinnassa 1896.[7]
Lähteet
- Pesonen, Niilo: Terveyden puolesta – sairautta vastaan : Terveyden- ja sairaanhoito Suomessa 1800- ja 1900-luvulla. Helsinki: WSOY, 1980. ISBN 951-0-09347-5
Viitteet
- ↑ a b c Iso tietosanakirja. (Osa 15, palstat 1197–1198, hakusana yleinen sairaala) Helsinki: Otava, 1939.
- ↑ Otavan iso tietosanakirja. (Osa 10, palsta 414, hakusana yleinen sairaala) Helsinki: Otava, 1965.
- ↑ Nykysuomen sanakirja. (Hakusana sairassali) Helsinki: WSOY, 1951–1961.
- ↑ Pesonen 1980, s. 423–424.
- ↑ Pesonen 1980, s. 424–425.
- ↑ Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt RKY. Tampereen yleinen sairaala 22.12.2009. Museovirasto. Viitattu 13.8.2024.
- ↑ Pesonen 1980, s. 426–428.
