Yle Urheilu on Yleisradion urheilutoimitus, joka tuottaa urheilu-uutisia ja urheilulähetyksiä Yleisradion televisiokanaville, radioasemille ja verkkosivuille. Yle Urheilun tuottamia ohjelmia ovat muun muassa Urheiluruutu, Yle Uutisten yhteydessä lähetettävät urheiluosuudet ja radiossa esimerkiksi Yle Radio Suomessa ja Yle Puheella lähetettävä Urheiluradio. Lisäksi Yle Urheilu tuottaa lähes kaikki Yleisradion välittämät urheilutapahtumat.
Vuoden 1998 loppuun asti TV1:llä ja TV2:lla oli omat urheilutoimituksensa, mutta vuoden 1999 alussa ne yhdistettiin YLE TV-urheilu -nimiseksi kokonaisuudeksi.[3] Jo vuodesta 1996 Markku Vainikka oli toiminut Ylen televisiotoimialan yhteisenä urheilupäällikkönä vastuualueenaan suurimmat urheilutapahtumat (yleisurheilun ja jalkapallon MM- ja EM-kisat, kesä- ja talviolympialaiset sekä hiihdon ja jääkiekon MM-kisat).