Warren Peters (s. 10. heinäkuuta 1982 Saskatoon, Saskatchewan, Kanada) on kanadalainen jääkiekkoilija, joka pelasi urallansa yli 600 runkosarjaottelua AHL:ssä ja 96 ottelua NHL:ssä. Petersiä ei oltu ikinä varattu NHL:ään, mutta hän teki vuonna 2005 sopimuksen Calgary Flamesin kanssa. Peters edusti viimeisen kautensa 2014–2015 SønderjyskEä, jonka riveissä hän voitti Tanskan-mestaruuden.
Ura
Peters pelasi juniorina vuosina 1997–2003 WHL:ää kotikaupungissaan Saskatoon Bladesin joukkueessa. Kaudella 2000–2001 hän oli 27 maalillaan joukkueen toiseksi paras maalintekijä Garrett Bembridgen jälkeen. Kaudella 2001–2002 Peters oli Saskatoonin kapteeni ja hän oli tehopisteillä 34+26=60 joukkueen toiseksi paras maalintekijä ja pistemies Justin Kellyn jälkeen. Viimeisellä WHL-kaudellaan 2002–2003 Peters teki sarjan yhden kauden piste-ennätyksensä pisteillä 31+44=75 ja oli Saskatoonin toiseksi paras pistemies ja maalintekijä Ryan Kellerin jälkeen. Peters oli sekä kevään 2002 että 2003 pudotuspeleissä Saskatoonin paras syöttäjä. Hän pelasi keväällä 2003 myös yhden AHL-ottelun Portland Piratesissa.[1]
Junioriuransa päätyttyä Peters pelasi kauden 2003–2004 suurimmaksi osaksi AHL-joukkue Utah Grizzliesissä, mutta ison osan kaudesta myös sarjatasoa alempana ECHL-joukkue Idaho Steelheadsissa. Hän pelasi kauden 2004–2005 kokonaan Idahossa. Tuolloin Peters jakoi tehopisteillä 23+23=46 joukkueen sisäisen piste- ja maalipörssin toisen sijan. NHL-seurat eivät koskaan varanneet Petersiä. Hän teki elokuussa 2005 pelaajasopimuksen Calgary Flamesin kanssa.[2] Peters pelasi koko kauden 2005–2006 Calgaryn farmijoukkue Omaha Ak-Sar-Ben Knightsissa. Hänet nimettiin Omahan varakapteeniksi kaudella 2006–2007, jolloin hän oli 17 maalilla Omahan sisäisen maalipörssin kolmas.[1]
Kesäkuussa 2007 Peters solmi vuoden mittaisen pelaajasopimuksen SM-liigajoukkue Rauman Lukon kanssa,[3] mutta teki jo samassa kuussa uuden sopimuksen Calgaryn kanssa ja jatkoi Pohjois-Amerikassa kaudella 2007–2008.[4] Calgaryn uudeksi farmijoukkueeksi Omaha Ak-Sar-Ben Knightsin tilalle tuli Quad City Flames, jonka kapteeniksi Peters nimettiin.[1] Kaudella 2008–2009 Peters pelasi ensimmäisen NHL-ottelunsa 7. joulukuuta New York Rangersia vastaan. Yhteensä hän pelasi kauden aikana Calgaryssä 16 runkosarja- ja neljä pudotuspeliottelua.[2] Hän teki ensimmäisen NHL-maalinsa 3. maaliskuuta 2009 Ottawa Senatorsia vastaan.[5]
Peters teki heinäkuussa 2009 vuoden mittaisen, kaksisuuntaisen pelaajasopimuksella Dallas Starsin kanssa.[6] Hän pelasi suurimman osan kaudesta Dallasin farmijoukkue Texas Starsissa, jonka kolmanneksi paras maalintekijä hän oli 20 maalillaan. Peters pelasi kauden aikana Dallasin NHL-joukkueessa 11 runkosarjaottelua ja teki niissä yhden maalin. Peters solmi heinäkuussa 2010 kaksivuotisen sopimuksen Minnesota Wildin kanssa.[7] Sopimuksen arvo on 550 000 dollaria kaudessa.[8] Harjoitusleirin päätteeksi Minnesota lähetti Petersin farmijoukkue Houston Aerosiin,[9] jossa Peters pelasi suurimman osan kaudesta. Minnesotaa hän edusti 11 NHL:n runkosarjaottelussa ja teki niissä yhden maalin. Myös kauden 2011–2012 Peters aloitti farmijoukkueessa,[10] mutta pelasi kauden aikana lopulta 58 ottelua Wildissa ja teki niissä viisi pistettä. Kauden jälkeen hän teki vuoden sopimuksen Pittsburgh Penguinsin kanssa.[11] Kauden 2013–2014 Peters edusti Iowa Wildia.[1]
Peters pelasi viimeisen kautensa 2014–2015 Tanskan pääsarjan SønderjyskEssä.[1] Hän oli kyseisellä kaudella alkukauden pelaamatta ja pelasi ensimmäisen ottelunsa tammikuussa 2015 tehtyään joulukuussa sopimuksen SønderjyskEn kanssa.[12] SønderjyskE voitti kauden päätteeksi Tanskan-mestaruuden.[1] Peters pystyi pelaamaan finaalisarjassa Esbergiä vastaan vain ensimmäisen ottelun. Hän sai sen jälkeen päähän kohdistuneesta taklauksesta kuuden ottelun pelikiellon.[13]
Pelityyli
Peters oli keskushyökkääjä mutta osasi pelata myös laidassa. Hän oli kolmos- tai nelosketjun ”energiahyökkääjä”, jonka vahvuuksia olivat asenne ja työmoraali. Hän osasi tarvittaeessa myös tapella, mutta hän oli NHL-tasolle huono hyökkäämään.[8][1]
Tilastot
|
|
Runkosarja
|
|
Pudotuspelit
|
Kausi
|
Joukkue
|
Liiga
|
O
|
M
|
S
|
Pist.
|
RM
|
O
|
M
|
S
|
Pist.
|
RM
|
1997–1998 |
Saskatoon Blades |
WHL |
1 |
0 |
0 |
0 |
0 |
– |
– |
– |
– |
–
|
1998–1999 |
Saskatoon Blades |
WHL |
53 |
8 |
6 |
14 |
111 |
– |
– |
– |
– |
–
|
1999–2000 |
Saskatoon Blades |
WHL |
70 |
11 |
17 |
28 |
97 |
10 |
1 |
2 |
3 |
13
|
2000–2001 |
Saskatoon Blades |
WHL |
63 |
24 |
17 |
41 |
111 |
– |
– |
– |
– |
–
|
2001–2002 |
Saskatoon Blades |
WHL |
72 |
34 |
26 |
60 |
115 |
7 |
1 |
4 |
5 |
13
|
2002–2003 |
Saskatoon Blades |
WHL |
71 |
31 |
44 |
75 |
108 |
6 |
1 |
6 |
7 |
6
|
|
Portland Pirates |
AHL |
1 |
0 |
0 |
0 |
0 |
– |
– |
– |
– |
–
|
2003–2004 |
Idaho Steelheads |
ECHL |
21 |
6 |
7 |
13 |
33 |
– |
– |
– |
– |
–
|
|
Utah Grizzlies |
AHL |
55 |
4 |
4 |
8 |
63 |
– |
– |
– |
– |
–
|
2004–2005 |
Idaho Steelheads |
ECHL |
69 |
23 |
23 |
46 |
131 |
4 |
0 |
1 |
1 |
12
|
2005–2006 |
Omaha Ak-Sar-Ben Knights |
AHL |
77 |
15 |
10 |
25 |
133 |
– |
– |
– |
– |
–
|
2006–2007 |
Omaha Ak-Sar-Ben Knights |
AHL |
79 |
17 |
16 |
33 |
95 |
6 |
2 |
1 |
3 |
4
|
2007–2008 |
Quad City Flames |
AHL |
75 |
11 |
13 |
24 |
74 |
– |
– |
– |
– |
–
|
2008–2009 |
Quad City Flames |
AHL |
62 |
11 |
6 |
17 |
51 |
– |
– |
– |
– |
–
|
|
Calgary Flames |
NHL |
16 |
1 |
0 |
1 |
12 |
4 |
0 |
0 |
0 |
0
|
2009–2010 |
Texas Stars |
AHL |
61 |
20 |
14 |
34 |
52 |
23 |
4 |
4 |
8 |
56
|
|
Dallas Stars |
NHL |
11 |
1 |
0 |
1 |
2 |
– |
– |
– |
– |
–
|
2010–2011 |
Houston Aeros |
AHL |
62 |
15 |
17 |
32 |
47 |
24 |
4 |
8 |
12 |
16
|
|
Minnesota Wild |
NHL |
11 |
1 |
0 |
1 |
4 |
– |
– |
– |
– |
–
|
2011–2012 |
Minnesota Wild |
NHL |
58 |
1 |
4 |
5 |
54 |
– |
– |
– |
– |
–
|
|
Houston Aeros |
AHL |
21 |
6 |
3 |
9 |
46 |
– |
– |
– |
– |
–
|
2012–2013 |
Wilkes-Barre/Scranton |
AHL |
73 |
11 |
8 |
19 |
76 |
15 |
4 |
1 |
5 |
16
|
2013–2014 |
Iowa Wild |
AHL |
69 |
8 |
12 |
20 |
86 |
– |
– |
– |
– |
–
|
2014–2015 |
SønderjyskE |
DEN |
11 |
7 |
6 |
13 |
6 |
11 |
7 |
3 |
10 |
37
|
11 kautta |
yhteensä |
AHL |
634 |
119 |
104 |
223 |
723 |
68 |
14 |
14 |
28 |
92
|
4 kautta |
yhteensä |
NHL |
96 |
4 |
4 |
8 |
72 |
4 |
0 |
0 |
0 |
0
|
2 kautta |
yhteensä |
ECHL |
90 |
29 |
30 |
59 |
164 |
4 |
0 |
1 |
1 |
12
|
1 kausi |
yhteensä |
Tanska |
11 |
7 |
6 |
13 |
6 |
11 |
7 |
3 |
10 |
37
|
Lähteet
Viitteet