Vironruotsalaiset eli rantaruotsalaiset (viroksirannarootslased, ruots.estlandssvenskar) ovat Viron historiallinen ruotsalaisvähemmistö, joka käytännössä kokonaan siirtyi Ruotsiin ennen toista neuvostomiehitystä vuonna 1944. Omanlaistansa historiallista vironruotsin eli rantaruotsin murretta puhuneella vähemmistöllä oli itsenäisessä Viron tasavallassa kulttuuriautonomia. Nykyisin vironruotsalaisilla on myös kulttuuriautonomia[4].
Ensimmäinen maininta Virossa asuvista ruotsalaisista on vuodelta 1294Haapsalun kaupungin lakikirjassa. Vähemmistöryhmän rantaruotsalaisia tarkoittava vironkielinen nimitys juontuu siitä, että ruotsalaiset asuivat Viron saarilla ja länsirannikolla Haapsalun ympäristössä. Vironruotsalaisten asuttamaa rannikkoa kutsutaan nimellä Aiboland.
Ruotsalaisia on asunut Viron alueella ainakin 1200-luvulta lähtien. 1210- ja 1220-luvulla saksalaiset ja tanskalaiset valloittivat virolaisten alueet. Virolaisia ei ollut perinteisesti asunut paljon rannikoilla. Tästä syystä paikalliset kartanonherrat alkoivat houkutella ruotsalaisia siirtolaisia mailleen. Ruotsalaisia pidettiin myös ehkä luotettavampina kuin hiljattain käännytettyjä virolaisia.[5] Siitä, mistä Viroon muuttaneet ruotsalaiset tulivat, ei ole tarkkaa tietoa, eikä muuttoliikettä mainita ruotsalaisissa aikalaislähteissä. Siirtolaisia tuli ilmeisesti Gotlannista, Ruotsin itärannikolta ja Suomen ruotsalaisyhteisöistä. Varhaisin kirjallinen lähde ruotsalaisista Virossa on vuodelta 1294 Haapsalusta. Lähteessä mainittiin ruotsalaisia elävän paitsi Haapsalussa myös Saarenmaan alueella. 1200-luvun siirtolaisten määrä lienee ollut pieni. Siirtolaisia tuli enemmän 1340-luvulla, kun virolaisten epäonnistunut yrjönyön kapina tyhjensi kyliä ja maatiloja.[5] Ruotsalaisten muuttoaalto Viroon oli huipussaan 1400- ja 1500-luvulla. Siirtolaiset saivat niin sanotun ruotsalaisoikeuden, joka takasi heille paremman oikeudellisen aseman ja lievemmän verotuksen kuin virolaisille.[6] Samaan aikaan virolaisista tuli käytännössä maaorjia.[5] 1560-luvulla ruotsalaisia oli Virossa noin 1 000.[7] Ruotsalaisten maahanmuutto loppui 1500-luvun aikana, ja heidän määräänsä vähensivät sodat, joita käytiin alueella 1560-luvulta 1640-luvulle saakka. Sodat ja taudit tappoivat luultavasti yli puolet ruotsalaisväestöstä, ja heidän määränsä palautui 1560-luvun lukemiin vasta 1600-luvun puolivälissä.[5]
Uusi aika
1620-lukuun mennessä Ruotsi oli valloittanut Pohjois- ja Keski-Baltian. Suuri osa ruotsalaisten asuinalueesta läänitettiin Jacob de la Gardielle. Ruotsalaisten maanviljelijöiden asemaa yritettiin heikentää virolaisten tasolle, mistä seurasi useita vuosikymmeniä oikeustaisteluita kartanonherrojen ja viljelijöiden välillä. Kartanonherrat voittivat suuren osan näistä oikeustaisteluista. 1600-luvun lopussa Viroa koetteli ensin nälänhätä ja 1700-luvun alussa influenssaepidemia. Tämän lisäksi Venäjän keisarikunta valloitti Ruotsin Baltian alueet suuressa Pohjan sodassa 1710-luvulla. Ruotsalaisten ja maanomistajien välille syntyi jälleen kiistoja. Kiistat johtivat esimerkiksi siihen, että Hiidenmaalta karkotettiin 1 200 ruotsalaista Ukrainaan, jonne he perustivat Gammalsvenskbyn kylän. Hiidenmaalle jääneet noin 400 ruotsalaista sulautuivat alueen virolaisiin. 1850-luvulla lakiuudistukset antoivat talonpojille oikeuden koulutukseen ja maan lunastamiseen kartanonherroilta.[5]
Baltian venäläistäminen aloitettiin 1880-luvulla ja asukkaita muun muassa painostettiin kääntymään ortodoksiseen uskoon. Ruotsalaisalueilla kääntymisiä tapahtui huomattavasti vain Vormsissa, jossa noin 500 asukasta kääntyi ortodoksisuuteen. Heistäkin suuri osa kääntyi takaisin luterilaisuuteen 1900-lukuun mennessä. Venäläistäminen johti vironruotsalaisten kansallisuusaatteen nousuun. 1900-luvun alussa perustettiin ensimmäiset ruotsalaiset yhdistykset Virossa ja ensimmäinen ruotsinkielinen sanomalehti. Kansallisuusaate johti vironruotsalaisen identiteetin syntymiseen. Sitä ennen ruotsalaiset olivat omaksuneet identiteettinsä asuinalueen mukaan. Viron itsenäistyttyä vuonna 1918 perustettiin vironruotsalaisten ensimmäinen puolue nimeltä Det Svenska Folkförbundet i Östersjöprovinserna. Ruotsalaisvaltaisille alueille annettiin osittainen itsehallinto. Vuonna 1925 tuli voimaan laki vähemmistöjen kulttuuriautonomiasta. Kulttuuriautonomiaa saattoivat hakea kansalliset vähemmistöt, joihin kuului yli 3 000 jäsentä. Vironruotsalaisia oli enemmän kuin tarvittava määrä, mutta taloudellisista syistä kulttuuriautonomiaa ei vielä haettu.[5] Lisäksi vironruotsalaisilla oli suhteessa paljon valtaa alueillaan ilman kulttuuriautonomiaakin, sillä he muodostivat alueidensa väestön enemmistön ja pystyivät näin vaikuttamaan kunnallispolitiikassa.[8] 1920-luvulla Noarootsiin avattiin ruotsalainen koulu ja vuonna 1931 Ruotsista tulleiden avustusten avulla avattiin ruotsalainen lukio Haapsaluun.[5] Vuoden 1934 väestönlaskennan mukaan Virossa asui 7 641 ruotsalaista.[6]
Toinen maailmansota
Toinen maailmansota osoittautui kohtalokkaaksi Viron ruotsalaisvähemmistölle. Neuvostoliitto miehitti Viron vuonna 1940 ja Pakrin saaret, Naissaari ja Osmussaar tyhjennettiin ruotsalaisasukkaista Neuvostoliiton sotilastukikohtien tieltä. Vuoden 1941 karkotuksissa karkotettiin virolaisten ohella monia vironruotsalaisia. Saksalaisten hyökätessä samana vuonna Neuvostoliitto mobilisoi 300 vironruotsalaista, joista noin kolmannes säilyi hengissä sodan jälkeen. Saksalaisten valloitettua Viron ruotsalaiset pääsivät takaisin saarille, joilta heidät oli siirretty pois. Saksan sotaonnen kääntyessä vironruotsalaisia alkoi paeta Virosta neuvostojoukkojen tieltä. Pakeneminen alkoi vuonna 1943 ja tapahtui veneillä. Suuri osa pakeni Suomenlahden yli Suomeen, josta he jatkoivat matkaansa Ruotsiin. Vormsi oli ainut alue, josta monet ruotsalaiset lähtivät suoraan Ruotsiin. Vuonna 1943 Ruotsi sopi Saksan kanssa 780 sairaan vironruotsalaisen siirtämisestä Ruotsiin, ja vuonna 1944 sovittiin kaikkien vielä jäljelle jääneiden vironruotsalaisten siirtämisestä. Viimeisessä vaiheessa Ruotsiin tuli vielä 3 335 ruotsalaista.[5] Yhteensä vironruotsalaisia lähti Ruotsiin noin 7 000, ja heidän mukanaan lähti myös virolaisia.[1]
Nykyaika
Viroon neuvostomiehityksen ajaksi jäänyt vironruotsalainen Maria Murman vuonna 1993.
Viroon jäi Neuvostoliiton valtauksen jälkeen noin 1 000 ruotsalaista. Suurimmalla osalla jääneistä oli virolaisia läheisiä, jotka eivät voineet itse lähteä pakoon. Myös osa sodasta selvinneistä rintamapalvelusmiehistä palasi kotiseuduilleen. Ruotsalaisia oli kuitenkin niin vähän, että he sulautuivat nopeasti virolaisiin koulun ja avioliittojen kautta. Vuonna 1940 lakkautettu vironruotsalainen järjestö Svenska Odlingens Vänner perustettiin uudelleen Ruotsissa vuonna 1945. Alkuinnostuksen jälkeen järjestötoiminta alkoi kuitenkin hiipua vironruotsalaisten hiljalleen kuollessa.[5] Järjestö perustettiin kuitenkin taas Viroonkin vuonna 1988 ensimmäisenä etnisenä järjestönä Virossa.[7] Viron itsenäistyttyä uudelleen vuonna 1991 vironruotsalaisille oli jälleen mahdollista vierailla kotiseuduillaan. Useita maatiloja on palautettu ruotsalaisille omistajilleen. Monet vironruotsalaiset ovat lisäksi ostaneet alueelta kesämökkejä.[5] Vuoden 2000 väestönlaskennan mukaan Virossa oli 300 etnistä ruotsalaista, joista 211 oli Viron kansalaisia.[2] Koska arvellaan, että kaikki eivät ilmoita todellista etnistä taustaansa, on vironruotsalaisten määräksi Virossa arvioitu myös noin tuhat. Ruotsissa asuvien vironruotsalaisten määrästä ei ole luotettavia arvioita.[3]
Kulttuuri
Murre
Vironruotsalaiset puhuivat vironruotsin murretta, johon oli tullut vaikutteita viron kielen ääntämyksestä ja kieliopista. Samoin vironruotsalaisten murre vaikutti lähialueiden viron kieleen. Murteessa oli säilynyt myös vanhoja skandinaavisia sanoja.[6] Vanhojen piirteiden säilyminen selittyy kielen puhujien eristäytyneisyydellä muista ruotsin puhujista. Vanhojen piirteiden takia riikinruotsin puhujat eivät ymmärrä sitä täysin. Vironruotsissa oli Ruhnun, Vormsi-Noarootsi-Riguldin ja Pakri-Vihterpalun murteet. Hiidenmaan murre hävisi Hiidenmaalta, mutta se säilyi Ukrainan Gammalsvenskbyssä, jonne Hiidenmaan ruotsinpuhujat siirrettiin. Naissaaren murre hävisi 1800-luvun aikana. Nykyisin vironruotsin puhujia on Virossa muutamasta tusinasta sataan ja Ruotsissa muutamasta sadasta tuhanteen. Riikinruotsi on korvaamassa vironruotsia käytössä niin Ruotsissa kuin Virossakin.[7]
Elinkeinot
Vironruotsalaiset elivät virolaisten tapaan lähinnä maataloudesta, eikä heillä ollut baltiansaksalaisten kaltaista erityisasemaa. Tärkeimmät yksittäiset alat olivat karjanhoito ja kalastus. Erityisesti Ruhnun saarella harjoitettiin myös hylkeenpyyntiä. Maatalouden ohella toimittiin myös merenkulussa.[9]
Asuminen
Vironruotsalaisten tyypilliset asumukset poikkesivat virolaisten vastaavista. Ruotsalaisilla yleensä kolme huonetta käsittänyt asuinrakennus ja riihi olivat erillisiä, kun taas virolaisilla ne sijaitsivat useimmiten samassa rakennuksessa. Virolaistyylinen riihiasumus oli ruotsalaisilla käytössä vain Ruhnun saarella. Vironruotsalainen asuinrakennus muodostui yleensä avonaisella tulisijalla varustetusta eteisestä, suuresta tuvasta ja kamarista. Talojen sisustus ja kalustus oli usein koristeellisempaa kuin virolaisilla.[9] Vironruotsalainen kylä oli tyypillisesti 30–50 pihapiiriä käsittävä ryhmäkylä, jossa oli haarautuvia katuja. Erot vironruotsalaisten ja virolaisten asutusten välillä olivat nähtävissä myös alueilla, joilla oli seka-asutusta.[6]
Kuvia
Hullon kylä Vormsissa (ruotsiksi Ormsö) vuonna 1934
Kersleti (ruotsiksi Kärrslett) Vormsissa (ruotsiksi Ormsö) vuonna 1934. Asutus tuli alun perin Suomesta Kirkkonummelta (ruotsiksi Kyrkslätt)
Väike küla (ruotsiksi Lillbyn) Väike Pakrisaaressa (ruotsiksi Lilla Rågö) vuonna 1934
Ilmakuva Kursesta (ruotsiksi Korkis) vuonna 1934
Ilmakuva Alliklepasta (ruotsiksi Aklop) vuonna 1934
,_Vormsi_saar_(Orms%C3%B6)_SLS_443_26_-_1934.jpg)
,_Vormsi_saar_(Orms%C3%B6)_SLS_443_24_-_1934.jpg)
_SLS_443_1_-_1934.jpg)
_SLS_443_15_-_1934.jpg)
_SLS_443_17_-_1934.jpg)
