Viron ilmavoimat (vir.Eesti õhuvägi) on Viron puolustusvoimien puolustushaara, jonka tehtävänä on valvoa maan ilmatilaa. Ilmavoimien historia juontaa juurensa vuoteen 1918. Se perustettiin uudelleen vuonna 1991.
Vuonna 2016 Viron ilmavoimien vahvuus oli 1 570 henkilöä. Sillä on käytössään aseistamattomia lentokoneita ja useita tutkajärjestelmiä. Sen päätehtävät ovat Viron ilmatilan valvonta ja maavoimien tukeminen. Lisäksi ilmavoimat isännöi Naton yksiköitä ainoassa operatiivisessa lentotukikohdassaan Ämärissä.
Viron ilmavoimat (tuolloin Ilmatorjunta) perustettiin 21. marraskuuta 1918, jolloin vapaussodan pioneeripataljoona perusti ilmatorjuntajoukkueen. Viron ilmavoimat aloittivat toimintansa aluksi ilman lentokoneita.[2]
Joukkueesta muodostettiin 15. joulukuuta lentolaivue, johon kuului neljä lentäjää, lentotarkkailija ja muutama autonkuljettaja. Luutnantti Arnold Under sai olla laivueen komentajana vain 24 tuntia, minkä jälkeen komento siirtyi alikapteeni Jüri Otsille. Yksiköllä ei ollut lentokoneita. Lentopaikka koostui neljästä puisesta hangaarista, kolmesta pienemmästä talosta, kahdesta tallista, kahdesta varastosta, ladosta, työpajasta ja huonokuntoisesta keittiöstä. Tartossa oli saksalaisten rakentama lentokenttä. Kaikki rakennukset oltiin aikaisemmin tuhottu, ja niiden kunnostaminen vaati paljon työtä.[2]
Narvan vapauduttua tammikuussa 1919 Viron ilmavoimat sai puna-armeijalta sotasaaliina[3]Farman HF-30 -lentokoneen, jonka Viron ilmavoimat korjasi lentokuntoon 30. tammikuuta 1919. Samana päivänä lentäjä Karl Haas, joka palkittiin kahdella Pyhän Yrjön ristillä, ja insinööri Johann Kelk suorittivat koneella koelennon Narvan yllä.[2] Helmikuussa 1919 tehtiin kuitenkin myös taistelulentoja Narvan rintamalla (lentäjä Karl Haas, lentotarkkailija Jakob Tillo). Kun pommit ja bensiini oli kulutettu loppuun, kone purettiin ja kuljetettiin rautateitse Tallinnaan. Puna-armeijan 10. hävittäjälentodivisioonan 31. lentolaivueen komentaja Rudolf Piir joutui 1. helmikuuta tekemään hätälaskun VõõpsuunSopwith 1½ Strutter -tiedustelukoneella,, joka liitettiin Viron ilmavoimiin. Konetta käytettiin samana kesänä Viron ilmavoimien ensimmäisenä harjoituskoneena.[2]
Helmikuun 15. päivänä lentotarkkailija Jakob Tillo ja lentäjä Karl Haas pudottivat lentolehtisiä ja seitsemän pommia, joiden yhteispaino oli 31 kiloa, puna-armeijan hallussa oleviin kyliin Narvan takana.[2]
Maaliskuun 1. päivänä muodostettiin ilmavoimien lentolaivue, jota johti esikuntakapteeni Jüri Ots. Laivueessa oli viisi lentäjää, kaksi lentotarkkailijaa ja kaksi insinööriä. Lentokoneita oli asiakirjojen mukaan neljä, joista lentokelpoinen oli vain Farman HF-30.[2]
Farman HF-30 (lentäjä Karl Haas, lentotarkkailija Jaan Schultz) lensi Narvan rintamalle 11. kesäkuuta 1919, onnistui suorittamaan muutaman lennon, mutta sitten se päätettiin luovuttaa Luoteis-Venäjän armeijalle. Haas ja Schultz siirtyivät Narvan rintamalta eteläiselle rintamalle. Lokakuussa 1919 heihin liittyivät lentäjä Ernst Damm ja lentotarkkailija Friedrich Bergmann B.E.2E-harjoituskoneella, jota käytettiin myös tiedustelulentoihin. Luutnantti Arnold Underin kone ammuttiin 18. kesäkuuta alas neljällä Valgan yllä, mikä myöhemmin osoittautui virolaisen sotilaan vahingonlaukauksiksi. Kolme päivää myöhemmin saksalainen tiedustelukone ilmestyi virolaisten sotilaiden asemiin Võnnun tiellä. Monien yritysten jälkeen se ammuttiin alas ja otettiin sotasaaliiksi.[2]
Elokuun 15. päivänä 1919 luutnantti Karl Haas ja yliluutnantti Jaan Schultz tekivät ensimmäisen taistelulentonsa kaakkoisrintamalla. He tiputtivat 17. elokuuta Ostrovnoin linnakkeeseen ja siltaan 13 pommia, jotka painoivat yhteensä 62 kiloa. Seuraavana päivänä he tiputtivat linnakkeeseen ja siltaan neljä pommia, joiden yhteispaino oli 53 kiloa.[2]
Viron ilmavoimat muodostettiin 1. syyskuuta virolaisista ilmavoimien yksiköistä. Se koostui kahdesta divisioonan lentolaivueesta, merivoimien lentolaivueesta sekä tekniikka- ja koulutusosastosta eli lentokoulusta. Syyskuun alussa divisioonan lentolaivueilla oli kuusi lentokonetta, merivoimien lentolaivueella kaksi ja koulutusosastolla yhdeksän. Ilmavoimien päällikkönä jatkoi kapteeni Jüri Ots.[2]
Lokakuun 11. päivänä kenraali Judenitš aloitti hyökkäyksen kohti Pietaria kello 5.50 aamulla tekemällä kahden koneen ilmahyökkäyksen Jamburgiin. Koneista tiputettiin kahdeksan pommia. Tämän operaation aikana virolaiset yksiköt saivat sotasaaliiksi täysin toimintakykyisen vesilentokoneen, kahdeksan tykkiä ja yli kymmenen konekivääriä.[2]
Marraskuun 6. päivänä lentäjä Karl Haas ja tarkkailija Jaan Schultz tekivät tiedustelulennon Vana Nursin lentokentältä Pihkovan alueelle. Tämä lento oli vapaussodan viimeinen. Kaikkiaan virolaiset lentäjät tekivät vapaussodassa 24 rintamalentoa. Karl Haasin osuus niistä oli 22. Kuusi kertaa hänen seuranaan oli Jakob Tillo lentotarkkailijana, 16 kertaa Jaan Schultz.[2]
Vuoden 1919 loppuun mennessä Viron ilmavoimilla oli käytössä 40 lentokonetta.
Viron ja neuvosto-Venäjän 2. helmikuuta 1920 solmimasta Tarton rauhansopimuksesta alkaen Viro kotiutti armeijaansa. Elokuun 1. päivänä 1920 ilmavoimat organisoitiin uudelleen lentorykmentiksi, jolla oli maalentolaivue, vesilentoalaivue, lentokoulu ja korjaamot. Lisää maalentotukikohtia ja vesilentoasemia rakennettiin.
Jotkut lentorykmentin lentäjistä osallistuivat kommunistien vallankaappausyritykseen Virossa 1. joulukuuta 1924, mutta yritys kukistettiin muutamissa tunneissa. Vuodesta 1925 alkaen alettiin ensimmäisen maailmansodan aikaisia lentokoneita ajanmukaistaa ja 1928 lentorykmentistä kasvoi Viron ilmavoimat, kun samaan kokonaisuuteen liitettiin ilmatorjuntatykistö. 1930-luvulla sillä oli 130 lentokonetta, jotka olivat Espanjan sisällissodan vauhdittaman kehityksen vuoksi jo vuonna 1940 vanhentuneita tyyppejä. 1930-luvun lopulla Viron tarkoituksena oli hankkia Spitfireja ja Westland Lysandereita, mutta Yhdistyneen kuningaskunnan liittyminen toiseen maailmansotaanPuolalle antamansa turvallisuustakuun vuoksi esti kaupat, koska koneet menivät vientikieltoon. Kesällä 1940 Viron ilmavoimat liitettiin Neuvostoliiton ilmavoimiin 22. armeijakunnan laivueeksi. Kun kesäkuussa 1941 puna-armeija alkoi Saksanpohjoisen armeijaryhmän hyökkäyksen vuoksi vetäytyä Viron sosialistisesta neuvostotasavallasta, osa Viron ilmavoimiin kuuluneista ei seurannut mukana, vaan ryhtyi taistelemaan saksalaisten tukena perääntyviä neuvostojoukkoja vastaan.
12. helmikuuta 1942 ryhmä virolaisia vapaaehtoisia muodosti Sonderstaffel Buschmannin, joka suoritti 40–50 lentokoneen voimin merivalvontaa. Joukon henkilömäärä kasvoi 200:aan.
Vasta 1. huhtikuuta 1943 yksikkö organisoitiin uudelleen 127. tiedustelulentoryhmäksi (Aufklärungsgruppe 127:ksi) ja pysyväksi osaksi Luftwaffen 1. ilma-armeijaa. Tämä vaihe päättyi, kun neuvostojoukot valtasivat Viron syyskyyssa 1944 saksalaisten sekä virolaisten ja alankomaalaisten Waffen-SS:n vapaaehtoisten vetäytyessä.
Viro hankki yhteishankintana Suomen kanssa yhteensä kaksi Thales GroundMaster 403 -keskivalvontatutkaa vuonna 2009.[7]
Viron ilmavoimien vastuulle kuuluu lisäksi Baltian ilmavalvonta, jossa ilmapuolustuksen toteuttavat ovat Naton Baltic Air Policing -ohjelmaan kuuluvat neljä valvontalentoja suorittavaa torjuntahävittäjää (pääosin F-16-hävittäjiä). Koneet ja valvontalentoja suorittavat maat vaihtuvat kerran neljässä kuukaudessa. Toisin sanoen Virolla ei ole lainkaan taistelulentokoneita, vaan sen ilmapuolustus lepää ilmatorjuntaohjusten ja -tykkien sekä Nato-liittolaisten varassa.
