Viljam Pylkäs (28. helmikuuta 1912 Valkjärvi – 6. helmikuuta 1999 Lempäälä) oli suomalainen maanviljelijä, joka oli Väinö Linnan romaanissa Tuntematon sotilas esiintyvän sotilassankari Antero Rokan esikuva. Tämä käy ilmi Väinö Linnan Pylkkäälle lähettämästä kirjeestä[1]:
»Sillä sinä olet Rokan esikuva. Kuten olet huomannut, olen minä muunnellut tapahtumia, sijoittanut niitä toiseen aikajärjestykseen, siirrellyt toisten miesten tekoja toisille, ja niin edespäin. Mutta ne kuuluvat romaanin luonteeseen ja ovat vain sikäli todenmukaisia.»
(Ote Väinö Linnan kirjeestä Viljam Pylkkäälle, päivätty Tampereella 23. toukokuuta 1955)
Pylkkäästä Rokan esikuvana on kertonut kirjassaan Muistissa Väinö Linna (2004) myös Linnan ystävä, kirjailija Jaakko Syrjä. Syrjän mukaan Linna oli sanonut hänelle selkeästi, että Tuntemattoman sotilaan henkilöhahmoista vain kahdella, Rokalla ja Koskelalla on todellinen esikuva. Rokan esikuva oli Viljam Pylkäs ja hämäläisen Koskelan esikuva oli Nilsiästä Savosta kotoisin ollut Einari Kokkonen.[2]
Nuoruus ja talvisota
Viljam Pylkäs syntyi Karjalankannaksen Valkjärvellä, mutta muutti jo lapsena perheensä mukana Sakkolaan, Haparaisten kylään. Hän suoritti asepalveluksen Karjalan Kaartissa 6. syyskuuta 1933 – 21. elokuuta 1934 ja sai koulutuksen konekivääriampujaksi.[3] Talvisodassa hän palveli Er.P 6:n konekiväärikomppaniassa. Pylkäs osallistui konekivääriampujana erittäin raskaisiin taisteluihin joulukuun lopussa 1939 Keljan kylän alueella Vuoksen rannalla.[4] Näin Pylkäs taisteli melkein oman maatilansa alueella. Pataljoona menetti Keljan taisteluun osallistuneista miehistään kolmasosan.
Pataljoonan komentaja majuri Saarelainen joukkoineen siirtyi 14. tammikuuta 1940 Taipaleenjoelle Kirvesmäen lohkolle Suvannon rantaan.[5] Taipaleenjoen maasto oli kovien taisteluiden jälkeen aavemaisen hiiltynyttä ja metsät tykistökeskityksissä silpoutuneet. Neuvostoliittolaiset tekivät lukuisia hyökkäyksiä voimakkaiden tykistökeskitysten ja panssarivaunujen avustamina, mutta hyökkäykset lyötiin takaisin. Konekivääriampuja Viljam Pylkkäällä oli oma tärkeä osa näiden massiivisten hyökkäysten torjumisessa. Pylkkään pataljoona taisteli Taipaleenjoella määrällisesti ylivoimaista vihollista vastaan päivittäin lähes kuukauden ajan. Vihollinen lyötiin takaisin raskaissa lähitaisteluissa ja lopulta Saarelaisen pataljoonan taisteluvahvuus oli enää 341 miestä[6] (alun perin pataljoonan vahvuus noin 750).
Jatkosota
Jatkosodassa Tuntemattoman sotilaan kirjoittaja alikersantti Väinö Linna oli ryhmänjohtajana 11. divisioonan Jalkaväkirykmentti 8:ssa, (rykmentinkomentajana eversti Autti). Väinö Linna teki muistiinpanoja sodan tapahtumista ja suunnitteli romaanin kirjoittamista niistä. Samaan konekiväärikomppaniaan täydennysmiehenä tuli rempseäpuheinen maanviljelijä Karjalankannakselta, Viljam Pylkäs. Pylkäs sinutteli kaikkia pataljoonankomentajasta varusmiehiin. Väinö Linna on merkinnyt muistiin muun muassa tapahtuman, jossa vieraan komppanian kapteeni tiedusteli Pylkkäältä, miksi tämä ei tehnyt hänelle kunniaa. Pylkäs oli vastannut: “En mie oo tult tänne kunniaa tekemää. Tappelemmaa mie oon tullut”.[7] Jatkosodan hyökkäysvaiheessa Pylkäs osallistui lukuisiin taisteluihin, joista Kutismajoen maastossa käydyistä taisteluista korpraali Viljam Pylkäs sai toisen luokan Vapaudenmitalin.[8] Vilgan kylän lähellä Pylkäs tuhosi yksin vihollisen kranaatinheittimen ja otti sen miehet vangiksi. JR 8 oli kiivaissa taisteluissa Petroskoita puolustavien neuvostojoukkojen kanssa ja 4. lokakuuta 1941 suomalaiset marssivat kaupunkiin. 7. lokakuuta 1941 Viljam Pylkäs sai ensimmäisen luokan Vapaudenmitalin ja lisäksi hänet ylennettiin alikersantiksi. 16. lokakuuta 1941 JR8 jatkoi Syvärille Syvärin. 4. tammikuuta 1942 Pylkäs osallistui Goran kylän taisteluihin, joka vallattiin 10. tammikuuta 1942.
Tuntemattoman sotilaan kuuluisan kohtauksen, jossa Rokka tappaa noin 50 vihollista, esikuva oli Viljam Pylkkään konepistoolilla tuhoamat 83 vihollissotilasta Pertjärvellä. Asemasotavaihe alkoi JR 8:lle 1. helmikuuta 1942 Pertjärvellä Syvärin yläjuoksulla. Rintamalinja oli siellä yksittäisiä vartioasemia ja niiden välissä koskematonta metsää. Naapurirykmentti oli suomenruotsalainen JR 61 jossa palveli myös vapaaehtoisia sotilaita Ruotsista. Huhtikuun alussa neuvostoliittolaiset tekivät kovia hyökkäyksiä suomalaisten rintamalinjaa vastaan. Torjuttuaan konekiväärillään omaan asemaansa kohdistuneen hyökkäyksen Pylkäs sai määräyksen joukkueenjohtaja Einari Kokkoselta mennä auttamaan naapurirykmentin sotilaita.
Pylkäs otti mukaansa sotamies Kärkkäisen. Lumisessa maastossa lyhyillä syöksyillä Pylkäs ja Kärkkäinen etenivät JR 61:sen laitimmaiseen kenttävartioon. Tässä kohdassa hyökkäävät neuvostoliittolaiset joutuivat kahlaamaan rinnettä ylös syvässä lumessa. Pylkäs sai JR 61:sen sotilailta käyttöönsä Suomi-konepistoolin, ja Kärkkäinen useita vaihtolippaita. He syöksyivät ulommaiseen vartioasemaan. Sadat neuvostoliittolaiset hyökkäsivät ylös rinnettä jo aivan lähietäisyydellä. Pylkäs ampui konepistoolin ensimmäisen 40 patruunan lippaan tyhjäksi. Hyökkääjät kuitenkin kävivät raivoisasti eteenpäin. Pylkäs ampui konepistoolillaan lippaan toisensa perään. Pylkkään takana olevat sotilaat alkoivat tuoda ryömien lisää konepistoolin lippaita Kärkkäiselle, joka puolestaan antoi niitä Pylkkäälle.[9]
Sitten Pylkäs sai osuman neuvostoliittolaisen luodista, joka raapaisi pitkän haavan hänen päälakeensa, ja verta vuoti runsaasti. Tästä haavasta jäi hänelle arpi loppuelämäksi. Kärkkäinen aikoi lähteä nyt peräytymään, mutta Pylkäs kehotti häntä vain jatkamaan lippaiden täyttämistä. Konepistooliin tuli myös toimintahäiriö, mutta tällöin neuvostoliittolaiset olivat jo vetäytymässä. Konepistoolin piippu oli kuumentunut liikaa ja aiheutti häiriön, mutta se vaihdettiin ja Pylkäs jatkoi ampumista.
Kaikkiaan Viljam Pylkäs ampui Suomi-konepistoolillaan 17 lippaallista, 680 patruunaa. Taistelun aikana hän ampui 83 vihollista, lukumäärä varmistui kun etumaasto päästiin tutkimaan taistelun jälkeen. Pylkkäälle myönnettiin tästä taistelusta neljännen luokan vapaudenristi miekkojen kera 26. toukokuuta 1942. Saksan armeijan upseerit kuulivat tästä hyvin poikkeuksellisesta suorituksesta, ja niinpä Pylkkäälle myönnettiin myös Saksan armeijan rautaristi. Tämän kunniamerkin vastaanottoon hänet vietiin divisioonan komentaja kenraalimajuri Heiskasen autosaattueessa. Saksalainen kenraali Erfurth jakoi rautaristit, sillä tällöin myös kaksi kenraalia sai rautaristin.[10] Muistellessaan tapausta Kaarlo Nuorvalan vuonna 1955 tekemässä haastattelussa Pylkäs myönsi taistelun järkyttäneen häntä syvästi: ”Minua aivan kammotti enkä voinut olla ajattelematta, että sota on todella kauheata.” Pylkäs muisteli myös Väinö Linnan, joka oli kuullut tapauksesta tilanteen rauhoituttua, sanoneen hänelle: ”Vähältä piti, ettei Selma jäänyt leskeksi.”[11]
Alkukesästä 1942 Viljam Pylkkään ryhmä siirtyi Homorovitsaan, Syvärin eteläpuolelle. Käytiin asemasotaa ja Pylkäs teki paljon puhdetöitä, muun muassa valmisti sormuksia sotasaalismetallista myyntiin. Asemasotavaiheen aikana Pylkäs osallistui joihinkin pienempiin hyökkäysten torjuntoihin, mutta rintamalinja oli vakiintunut Syvärillä aina Neuvostoarmeijan suurhyökkäyksen alkuun asti. 9. kesäkuuta 1944 alkoi neuvostoarmeijan suurhyökkäys, jonka painopiste oli Karjalankannaksella. Viljam Pylkäs oli lomalla omalla maatilallaan Sakkolassa peltotöissä hyökkäyksen alkaessa. Hän avusti perheensä jälleen evakkomatkalle kohti Sisä-Suomea ja lähti itse palaamaan omaan joukko-osastoonsa.[12]
Äänislinnan kaupungissa Pylkäs näki, että koko armeija oli vetäytymässä. JR 8 oli jättänyt asemansa Syvärillä ilman taisteluita 18. kesäkuuta 1944 ja vetäytyi kohti länttä Itä-Karjalan metsissä. Pylkkään löydettyä oman ryhmänsä se jatkoi vetäytymistä nopeassa marssitahdissa vihollisen ahdistaessa takaa. Tulemajärvelle saavuttiin 4. heinäkuuta 1944. Vetäytyminen jatkui, ja erään joen ylityksessä Pylkäs haavoittui. Luoti murskasi hänen käsivartensa luita. Hänet siirrettiin Sisä-Suomeen jatkohoitoon.
Pylkkäälle myönnettiin vielä 12. syyskuuta 1944 neljännen luokan Vapaudenristi. Kotiuduttuaan Viljam Pylkäs sai Sakkolassa menettämänsä suuren maatilan sijaan pienen vuokratilan Punkalaitumelta, peltoa joitakin hehtaareita ja metsää 13 hehtaaria. Pylkäs hankki lisätuloja tekemällä metsätöitä. Pylkkäälle ja hänen vaimolleen Selmalle (o.s. Ollikainen) syntyi Karjalassa syntyneiden kaksosten (Tenho ja Terttu) lisäksi vielä kaksi lasta Irma ja Ritva. Vuonna 1968 Pylkäs ylennettiin reservin kersantiksi.
Eläkkeelle jäätyään Viljam Pylkäs muutti Lempäälään ja kuoli 6. helmikuuta 1999. Hänet on haudattu Ristimäen hautausmaalle Lempäälään.[13]
Pylkäksen ystävä ja sotatoveri Toivo Ruuna (Tuntemattoman sotilaan Suen Tassun esikuva) asui myös sodan jälkeen Lempäälässä jossa hänellä oli pienviljelystila Säijän kylässä.
Teokset
- Pylkäs, Viljam & Nuorvala, Kaarlo: Rokka, Kertomus konekiväärimiehen sodasta. Jyväskylä: Pohjola ja kumpp., 1955.
Katso myös
Lähteet
Viitteet
- ↑ Sarjanen 2000, takakansi.
- ↑ Syrjä 2004, s. 333–337.
- ↑ Sarjanen 2000, kuvaliite.
- ↑ Sarjanen 2000, s. 26–28.
- ↑ Sarjanen 2000, s. 36.
- ↑ Sarjanen 2000, s. 46.
- ↑ Sarjanen 2000, s. 52.
- ↑ Sarjanen 2000, s. 65–66.
- ↑ Sarjanen 2000, s. 114–117.
- ↑ Sarjanen 2000, s. 163.
- ↑ Pasi Jaakkonen: Rokka – tuntemattomista aidoin." Tuntematon: Ilta-Sanomien erikoislehti 29. marraskuuta 2012, s. 29–30. Helsinki: Sanoma News.
- ↑ Sarjanen 2000, s. 169–170.
- ↑ Vauhkonen, Pekka: VLS - Sotilaita 13.6.2013. VLS - Viimeiset leposijat. Viitattu 7.12.2023.
Kirjallisuutta
- Kitunen, Hanna: Rokan Antti ei kaihoile Karjalaa. Karjala : puolueista riippumaton karjalaisten lehti, 3.9.1998, nro 36, s. 7. Lappeenranta. ISSN 0782-7024
- Palmunen Einar: Shemenskin – Pertjärven taistelut. Hämeenlinna: Karisto, 1966.
Aiheesta muualla
![]()
Ylennykset ja kunniamerkit 
| Ylennykset
|
|
Kunniamerkit
|
- Konekiväärimies 1933
- alikersantti 7. lokakuuta 1941
- kersantti 1968
|
|
|
|
|---|
| Kansainväliset | |
|---|
| Kansalliset | |
|---|
| Henkilöt | |
|---|
.svg){kind=small}
