Stănculescu toimi Romanian varapuolustusministerinä 17. joulukuuta 1989 kun puolustusministeri Vasile Milea määräsi hänet tukahduttamaan Timișoarassa puhjenneita mielenosoituksia. Hän palasi Bukarestiin 21.–22. joulukuuta, meni sotilassairaalaan ja pyysi salaa toisen raajansa kipsausta välttääkseen myöhemmän osallisuuden Romanian vallankumoukseksi yltyneiden mielenosoitusten tukahduttamiseen. Stănculescu sai nimityksen puolustusministeriksi Vasile Milean tehtyä itsemurhan 22. joulukuuta 1989. Hän toimi puolustusministerinä vuoteen 1991 saakka.[4] Stănculescu neuvoi Nicolae Ceaușescua ja tämän vaimoa Elena Ceaușescua pakenemaan Bukarestista helikopterilla sinne levinneitä levottomuuksia. Pako ei onnistunut; Stănculescu oli tämän jälkeen järjestämässä oikeudenkäyntiä, jonka tuloksena diktaattoripari teloitettiin 25. joulukuuta 1989.[1]
Oikeudenkäynnit ja myöhemmät vaiheet
Stănculescua päätettiin 29. maaliskuuta 1996 jättää syyttämättä mielenosoitusten tukahduttamisesta Timișoarassa. Päätös kuitenkin kumottiin 28. lokakuuta 1997. Romanian korkein oikeus tuomitsi Stănculescun ja toisen kenraalin, Mihai Chițacin 15 vuoden vankeuteen murhista ja murhien yrityksistä 15. heinäkuuta 1999. Korvauksia määrättiin maksettaviksi 217:lle uhrille. Romanian puolustusministeriö suoritti korvaukset. Stănculescun tuomiostaan tekemä valitus hylättiin 25. helmikuuta 2000.[2]
Uuden valituksen myötä tuomiot keskeytettiin 22. maaliskuuta 2004 jatkokäsittelyjen ajaksi, joten Stănculescu vapautui vankilasta. Tapausta käsittelivät Romanian korkein oikeus ja Romanian perustuslakituomioistuin. Perustuslakituomioistuin hylkäsi valituksen 7. kesäkuuta 2005 ja korkein oikeus 15. helmikuuta 2006. Korkeimmassa oikeudessa Stănculescu todettiin 3. huhtikuuta 2007 jälleen syylliseksi ja tuomittiin 15 vuoden vankeusrangaistukseen. Myös Chițac tuomittiin uudelleen. Viimeinen Romaniassa asiasta tehty valitus hylättiin korkeimmassa oikeudessa 15. lokakuuta 2008.[2] Stănculescu vapautui armahduksella 20. toukokuuta 2014.[4] Hän oli suorittanut tuomiotaan Rahovan vankilassa Bukarestissa.[5]
Stănculescu ja Chițac valittivat tapaustensa oikeuskäsittelyjen kestosta Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen. Vuoden 2015 ratkaisussaan se katsoi, ettei ihmisoikeuksia ollut rikottu; päätöksessä huomioitiin tapauksen monimutkaisuus, joka johtui muun muassa kuolleiden ja haavoittuneiden uhrien suuresta määrästä.[2] Stănculescu kuoli hoitokodissa[1] saatuaan aivohalvauksen viikkoja aiemmin.[4]
Stănculescun vaimo teki itsemurhan hyppäämällä asuntonsa ikkunasta vuonna 2003. Itsemurhaviestissään hän kertoi muun muassa pitäneensä mieheensä kohdistunutta painetta sietämättömänä.[1]
