Valaskallio, alun perin Valakallio on raittikyläMynämäen kunnan Mietoisissa, Varsinais-Suomessa. Se sijaitsee Kustavintien läheisyydessä ja Valaskalliontien varrella, aivan Kaukurlan kylän tuntumassa. Kylä on noin seitsemän kilometrin etäisyydellä Mietoisten keskustasta ja noin kilometrin päässä Pyheen taajamasta. Kylän historiallinen rakenne on hyvin säilynyttä ja yhtenäistä, joten kylä onkin yksi seutukaavan rakennetun ympäristön suojelukohteista.
Varhaisimmat asutuksen merkit Valaskallion kylästä on ajoitettu rautakaudelle, jolloin entisen Paavolan tilan mailla sijaitseva, suojeltu Myllymäen rauniokalmisto on rakennettu. Arkeologi Alfred Hackmanin johdolla vuonna 1909 suoritetuissa kaivauksissa nyt jo pääosin tuhoutuneesta haudasta löydettiin muun muassa miekan kärki ja arabialaisia rahoja. Toisinaan kalmiston sijasta uhriksikin tulkittu löytö on ajoitettu 800-luvulle.[1]
Valaskallion kylä on ollut vuosisatojen ajan yksi Mietoisten suurimmista.[2][3] Ensimmäiset kirjalliset maininnat kylästä ovat 1500-luvun puolivälistä, jolloin kylässä oli todennäköisimmin viisi taloa. Taloista kaksi jaettiin kahtia 1560-luvulla.[2]Saaren kartanon isäntä, Kustaa II Adolfin avioton poika Kustaa Kustaanpoika hankki kaikki seitsemän taloa haltuunsa 1600-luvulla, mutta ne peruutettiin isossa reduktiossa vuosisadan lopulla kaikki kruunulle.[2][3]
Kylän kantatiloiksi vakiintui lopulta kuusi tilaa: Iso- ja Vähähalo eli Iso- ja Vähätalo, Paavola, Vuola, Anttila ja Suutari. Seitsemäs, nimeltään tuntematon tila yhdistettiin 1600-luvun lopulla Paavolaan ja Isotaloon. Vuosisadan lopulla Isohalosta muodostettiin isossa reduktiossa Vehmaan komppanian ratsutila ja Paavola ja Vuola muuttuivat Vehmaan Paukkion aputiloiksi. Myöhemmin Vuola toimi myös Mynämäen Lemmettylän aputilana. Kaikki tilat Vähähaloa lukuun ottamatta lunastettiin perintötiloiksi 1700-luvulla, sen sijaan Vähähalo muuttui perintötilaksi vasta vuonna 1837.[2] Nykyään raittikylän alkuperäisellä alueella on neljätoista taloa.
Kylän maille oli syntynyt 1800-luvun vaihteessa runsaasti torppari- ja mäkitupalaistiloja. Ne sijoittuivat pääasiassa vanhan kyläkeskuksen ulkopuolelle, Laajoen varteen. Kylässä oli myös useita kauppoja ja käsityöläisiä.[2] Vaikka nämä talot kuuluvat Valaskallion kylään, katsotaan ne sijaintinsa vuoksi osaksi Pyheen taajamaa, vaikka varsinainen Pyheen kylä sijaitseekin alueen pohjoispuolella.[4]
Kylämaisema ja luonto
Alkuperäinen maaseutumainen kylärakenne on säilynyt Valaskalliossa hyvin ja pääosa alkuperäisen kylän rakennuksista on valmistunut ennen 1950-lukua. Valaskallion raittikylä on siksi myös yksi seutukaavan rakennetun ympäristön suojelukohteista.[2][3] Kyläkeskuksen nykyinen asutus keskittyy Valaskalliontien varteen, sen molemmille puolille. Kylän talojen pihapiirien puusto on lehtipuuvaltaista ja varsinkin vaahteroita ja tammia kasvaa kylässä runsaasti. Kylän pohjoispuolella sijaitsevan Kallivuoren rinteet ovat tiheän kuusikon peittämiä, vaikka vielä 1950-luvulla mäen rinteet olivat lähes puuttomia.
Käytännössä kylän vanhin rakennuskanta on sijoittunut Kallivuoren eteläpuolen mäkimaastoon ja sitä ympäröivät joka puolelta kylän alavat pellot.[5] Kylän itäpuolen peltoaukealla sijaitsee myös kunnan vedenottamo. Pyheen taajamaan kuuluva kylän itäosan uudempi asutus on puolestaan keskittynyt kylän itärajalla virtaavan Laajoen rannalle sekä kylän etelläpuolella kulkevan Kustavintien ja Pyheentien risteyksen ympärille.
Palvelut
Pyhäntien varressa sijaitsevassa 1909 rakennetussa ja 1930 laajennetussa Pyhän koulussa on ala-aste ja sen yhteydessä päiväkoti.[6][7][8] Kylän eteläpuolella, Lauttanpään puretun höyrylaivalaiturin läheisyydessä eli nykyisen Kustavintien ja Pyhäntien risteyksessä puolestaan sijaitsee kyläkauppa ja talkoovoimin rakennettu Pyheen kylätori.
Lähteet
Sinikka Kauko-Vainio: Mietoisten kulttuurimaisema ja vanha rakennuskanta. Turun maakuntamuseo ja Varsinais-Suomen liitto, 1993. ISBN 951-9125-96-5
