Uukuniemen kirkonkylä on kylä Parikkalan kunnan Uukuniemen pitäjässä Etelä-Karjalan maakunnassa. Kirkonkylä sijaitsee Pyhäjärven eteläosasta pohjoiseen kuroutuvalla Uukuniemen niemellä, linnuntietä noin kaksi kilometriä Suomen ja Venäjän valtakunnanrajasta länteen. [1][2][3][4] Kirkonkylän länsipuolella on Pyhälampi.[4]
Uukuniemen kirkonkylästä on maanteitse 83 kilometriä Savonlinnaan, 109 km Imatralle ja 127 km Joensuuhun (etäisyydet vuodelta 1985;[3] tieyhteydet voivat sittemmin olla lyhentyneet).
Kirkonkylä oli Parikkalaan vuoden 2005 alussa liitetyn Uukuniemen kunnan aiempi hallintokeskus ja kirkonkylä. Kylällä on vanha kirkko (Uukuniemen puukirkko, 1793; korjattu nykymuotoon 1853; kellotapuli 1853), sankarihautausmaa ja vanha hautausmaa,[3][5] ortodoksinen Pyhän perheen tsasouna (Akkakallion tsasouna; 2016/2017)[6][7].
Kylän luoteispuolella Uukuniemen länsikyljestä Pyhäjärvelle työntyy parin kilometrin mittainen Papinniemenharju.[3] Papinniemen puolivälissä on aiemmin sijainnut ortodoksinen kylä, jonka olemassaoloa on pyritty selvittämään muun muassa arkeologisilla kaivauksilla.[8] Hieman pidemmällä Papinniemellä toimii lomakylä Papinniemi.
Aiempi peruskoulun alakoulu on lopettanut toimintansa;[3] lähin alakoulu ja esikoulu on Saaren koulu, joka sijaitsee Akonpohjassa.[9]
↑ abcdeKalevi Rikkinen (toim.) ja Hannes Sihvo (toim.), Finlandia: Otavan iso maammekirja, Otava, 1985 (ISBN951-1-08133-0, viitattu 29. joulukuuta 2022), Uukuniemi , s. 130-131 (Osa 4 : Kaakkois-Suomi ja Pohjois-Karjala)
↑ abUukuniemen kk Kansalaisen karttapaikka, asiointi.maanmittauslaitos.fi. Viitattu 29.12.2022.