Kun Niemi aloitti elokuvan kuvaamisen, hänen samassa aihepiirissä liikkuva edellinen elokuvansa Kissan kuolema ei ollut vielä ehtinyt ensi-iltaan. Käsikirjoittaja Risto Hyppönen oli tehnyt tarinasta eri versioita jo vuonna 1991, mutta Elokuvasäätiö ei ollut kiinnostunut tukemaan toteutusta. Filminor kuitenkin ryhtyi toteuttamaan sitä, ja ohjaajaksi tuli Niemi. Käsikirjoitusta kehitettiin edelleen, Niemen toivomuksesta pehmeämpään suuntaan.[1]
Tarina kertoo koulukotimaailmasta ja varhaisteinistä Tomaksesta, joka vanhempien erotessa jää alkoholisoituneen isän luokse. Hän sortuu näpistelyyn ja joutuu koulukotiin, jossa ovat vallalla väkivallan lait.[2]
Arviot
Aikalaisarvioissa elokuva saa ylitsevuotavaa kiitosta: "parasta [nuortenelokuvaa] mitä meille on koskaan tehty" mutta myös kritiikkiä piinaavasta tunnelmastaan.[3]
Erään myöhemmän kriitikon mielestä kurjuutta tarjoava tarina lähenee paikoin sosiaalipornoa, mutta kritiikissä kiitetään kuitenkin Niemen henkilöohjausta ja Arttu Kapulaisen hienoa roolisuoritusta, josta hänet palkittiin tulokas-Jussilla. Elokuva on rankkanakin kuvaus toivosta, siitä kuinka koskaan ei ole liian myöhäistä kääntää suuntaa.[2]
