Tiny Tim (muusikko)

Tiny Tim

Tiny Tim, oikealta nimeltään Herbert Buckingham Khaury (12. huhtikuuta 193230. marraskuuta 1996) oli amerikkalainen laulaja, ukulelen soittaja ja musiikin arkistoija. Hänet tunnetaan parhaiten omasta versiostaan kappaleesta "Tiptoe Through the Tulips" sekä omalaatuisesta falsetti-/vibrato-lauluäänestään.

Ura ja elämänvaiheet

Tiny Tim nousi kuuluisaksi 1960-luvun lopulla esiintyessään useasti televisiossa. Hänen kuuluisimmat televisioesiintymisensä olivat Rowan & Martin’s Laugh-In -show’ssa ja The Tonight Show Starring Johnny Carson -show’ssa. Vuonna 1968, hän julkaisi ensimmäisen albuminsa God Bless Tiny Tim. Se sisälsi orkesteriversion "Tiptoe Through the Tulips" -kappaleesta, joka oli aiemmin singlenä julkaistuna noussut suureksi hitiksi. For All My Little Friends (v. 1969) oli lastenalbumi ja ehdokkaana Grammy-palkinnon saajaksi.

Hänen ensimmäiset häänsä järjestettiin The Tonight Show’ssa vuonna 1969, jossa hän meni naimisiin Victoria Budingerin (alias "Miss Vicki") kanssa. Parilla oli yksi tytär. He kuitenkin erosivat vuonna 1977. Vuonna 1984 hän meni naimisiin Jan Alweissin ("Miss Jan") kanssa, ja Susan Marie Gardnerin ("Miss Sue") kanssa vuonna 1995.

Tiny Timin uran hiipuessa hän esiintyi pienissä yökerhoissa. Hän esiintyi myös sirkuksen kanssa 80-luvulla.

28. syyskuuta 1996, Tiny Tim sai sydänkohtauksen juuri ennen esiintymistään ukulelefestivaaleilla Montague Grange Hallissa Montaguen kaupungissa Massachusettsissa. Hän vietti kolme viikkoa sairaalassa, jonka jälkeen häntä kiellettiin esiintymästä. Hän kuitenkin sivuutti neuvon, ja sai taas sydänkohtauksen lavalla 30. marraskuuta 1996, johon hän kuoli myöhemmin sairaalassa 64-vuotiaana.

Strategi Solo vs Squad di Free Fire: Cara Menang Mudah!