Thure Olavi Bahne (8. toukokuuta 1909 Turku – 29. tammikuuta 1956 Helsinki[1]) oli Suomalaisen Oopperan laulaja ja ohjaaja, operettilaulaja, elokuvanäyttelijä ja elokuvaohjaaja.[2]
Elämäkerta
Bahnen teatteriura alkoi Turun Maakuntateatterissa vuonna 1926. Operettitehtäviin Turun Teatterissa siirtynyt Bahne sijoitettiin useisiin romanttisiin sankarirooleihin. Hän näytteli myös Turun Työväen Teatterissa, Porin Teatterissa ja Viipurin Kaupunginteatterissa.lähde?[3] Teatterissa hänellä oli operettisankarin rooli.[4] Hän toimi vierailevana ohjaajana ja ohjasi esimerkiksi Lohjan Työväenteatteriin 1950-luvulla operetin Erämaan laulu, joka on mainittu teatterin parhaaksi 1950-luvun saavutukseksi.[5] Hän työskenteli laulajana 1933—1936 ja laulaja-ohjaajana Suomalaisessa Oopperassa 1939—1950.[3]
Bahnen ura kotimaisessa elokuvassa alkoi vuonna 1933[2] ja katkesi äkilliseen kuolemaan tammikuussa 1956.
Viimeinen elokuvarooli Bahnella oli elokuvassa Risti ja liekki, joka tuli ensi-iltaan vasta Bahnen kuoleman jälkeen. Toisin kuin teatterissa, elokuvissa Bahnella oli yleensä herrasmiestä esittävän konnan rooli.[4] Hän näytteli myös Pekka Puupää -filmeissä.
Bahne ohjasi 1950-luvulla kolme elokuvaa. Esikoiselokuva oli On lautalla pienoinen kahvila (1952),[2] jota seurasi Se alkoi sateessa (1953) Eddie Stenbergin kanssa. Kolmannen ohjauksen Onni etsii asuntoa (1955) hän sai tehtäväkseen tavallaan lohdutukseksi, sillä hänelle jo luvattu Majuri maantieltä oli annettu Ossi Elstelälle.[6]
Filmografia
Näyttelijänä
Ohjaajana
Lähteet
|
---|
| Kansainväliset | |
---|
| Kansalliset | |
---|
| Henkilöt | |
---|
|