Vuonna 1961 yhtyeeseen liittyi siinä loppuun asti rumpuja soittanut Brian Bennett ja seuraavana vuonna Jet Harrisin korvasi basson varressa Brian 'Licorice' Locking, jonka puolestaan korvasi noin vuoden kuluttua John Rostill. The Shadows pääsi kotimaassaan viisi kertaa singlelistan ykköspaikalle kappaleilla Apache (1960), Kon-Tiki (1961), Wonderful Land (1962), Dance On (1962) ja Foot Tapper (1963). Yhtyeellä oli myös toistakymmentä top ten -hittiä ja albumitkin myivät erinomaisesti, mutta vuosikymmenen edetessä listasuosio hiipui hiljalleen. Vuonna 1969 The Shadows lopetti toimintansa.
Hajoamisen jälkeen Hank Marvin ja Bruce Welch perustivat australialaisen John Farrarin kanssa yhtyeen Marvin, Welch & Farrar. Vuonna 1973 sama kolmikko vahvistettuna Brian Bennettillä järjestäytyi jälleen yhtyeeksi The Shadows. Tällä kokoonpanolla ja vaihtelevilla basisteilla tehtiin muutamia levyjä sekä kiertueita ja vuonna 1975 The Shadows edusti Englantia Eurovision laulukilpailuissa kappaleella Let Me Be the One. Vuonna 1977 julkaistiin listaykköseksi mennyt kokoelma-albumi 20 Golden Greats ja samoihin aikoihin kokoonpanoksi vakiintui Hank Marvin (soolokitara), Bruce Welch (komppikitara), Brian Bennett (rummut), Alan Jones (basso) ja Cliff Hall (kosketinsoittimet).
Vuonna 1980 yhtye vaihtoi levy-yhtiötä siirtyen EMI:ltä Polydorille. Vuonna 1988 basistiksi vaihtui Mark Griffiths. Vuonna 1990 The Shadows hajosi, josta lähtien Hank Marvin keskittyi soolouraansa. The Shadows palasi vuonna 2004 jäähyväiskiertueelle Englantiin ja jatkoi jäähyväiskiertuetta kiertämällä Eurooppaa vuonna 2005. Yhtye kiertää yhä ajoittain ja se esiintyi viimeksi Suomessa Cliff Richardin kanssa marraskuussa 2009.