Sándor Wekerle (14. marraskuuta1848Mór – 26. elokuuta1921Budapest)[1][2] oli unkarilainen poliitikko, joka toimi Unkarin pääministerinä vuosina 1892–1895, 1906–1910 ja 1917–1918. Hän oli myös useasti valtiovarainministerinä. Wekerlen hallitus julisti Itävalta-Unkariin kuuluneen Unkarin itsenäiseksi lokakuussa 1918.
Ura
Wekerle väitteli oikeustieteen tohtoriksi Budapestin yliopistosta vuonna 1870 ja työskenteli sen jälkeen virkamiehenä Unkarin valtiovarainministeriössä, vuodesta 1884 ministerineuvoksena ja vuodesta 1886 valtiosihteerinä. Hänet valittiin 1886 Unkarin parlamenttiin ja nimitettiin 1889 Kálmán Tiszan hallituksen valtiovarainministeriksi. Seuraavana vuonna hän esitteli parlamentille ensimmäisen alijäämättömän budjettiesityksen ja onnistui muutenkin parantamaan valtiovarain tilaa uudistamalla alkoholin verotusta ja valtion monopoleja sekä ottamalla käyttöön yhtenäisen valuuttasäännöstelyn Itävallan kanssa.[1]
Wekerle tuli ensimmäisen kerran Unkarin pääministeriksi 14. marraskuuta 1892, säilyttäen samalla myös valtiovarainministerin salkun. Hänen hallituksensa toteutti vastustuksesta huolimatta kirkon aseman muutoksen, jolla otettiin käyttöön pakolliset siviiliavioliitot sekä siviilirekisteri. Wekerle joutui jättämään tehtävänsä 22. joulukuuta 1894 ja vetäytyi sen jälkeen joksikin aikaa politiikasta. Hänet nimitettiin vuonna 1897 vastaperustetun korkeimman hallinto-oikeuden presidentiksi. Kun Unkarin politiikan niin sanottu ex-lex-kausi päättyi keisarin ja oppositiopuolueiden sovintoon, Wekerle kutsuttiin 9. huhtikuuta 1906 uudelleen pääministeriksi, ja hän otti jälleen itselleen myös valtiovarainministerin tehtävät. Hänen toinen hallituksensa jatkoi 17. tammikuuta 1910 saakka.[1]
Kolmannen kerran Wekerlestä tuli Unkarin pääministeri ensimmäisen maailmansodan aikana 20. elokuuta 1917 kreivi Moritz Esterházyn erottua kesken merkittävän äänioikeusuudistuksen käsittelyn. Perustuslainmuutoksiin penseästi suhtautuneena konservatiivina Wekerle puolusti reformiesitystä haluttomasti, kunnes Unkarin parlamentti odotetusti hylkäsi sen vuoden 1917 lopussa. Koottuaan hallituksensa uudelleen tammikuussa 1918 hän yritti ratkaista äänioikeuskysymyksen kompromissilla vanhoillisen oppositiojohtajan István Tiszan kanssa. Wekerle ehdotti myös keskellä sotaa Unkarin armeijan täydellistä erottamista Itävallan armeijasta vanhan kansallisuuskiistan ratkaisemiseksi.[1][3]
Wekerle pysyi pitkään keisari Kaarle I:n suosiossa, mutta kaksoismonarkian murentuessa syksyllä 1918 Wekerle omaksui vähitellen yhä selvemmin kansallismielisen linjan. Hän torjui Kaarlen 16. lokakuuta antaman niin sanotun lokakuun manifestin, jonka tarkoituksena oli pelastaa monikansainen valtakunta antamalla myönnytyksiä vähemmistökansallisuuksille. Sen sijaan Wekerle taivutteli keisarin hyväksymään Unkarin täydellisen itsenäisyyden personaaliunionissa Itävallan kanssa. Wekerle julisti näillä ehdoilla Unkarin itsenäiseksi 19. lokakuuta 1918. Kaarle käytti vielä valtaoikeuksiaan Unkarin kuninkaana erottamalla Wekerlen neljä päivää myöhemmin ja nimittämällä 30. lokakuuta hänen seuraajakseen Mihály Károlyin, jolloin krysanteemivallankumous Unkarissa käynnistyi.[1][3]
Unkarin neuvostotasavallan aikana maaliskuusta elokuuhun 1919 Wekerle oli vangittuna. Vapauduttuaan hän ei enää osallistunut politiikkaan.[1]
.svg){kind=small}
