Suomen ja Unkarin suhteet ovat perinteisesti olleet ystävälliset. Suomen itsenäistyttyä maat solmivat diplomaattiset suhteet vuonna 1920. Unkari avasi lähetystön Suomessa vuonna 1928.[1]
Suomen ja Unkarin välinen erityissuhde juontaa juurensa 1800-luvun lopun kansalliseen heräämiseen,[2] ja varsinkin 1920- ja 30-luvuilla kielisukulaisuuteen perustuva veljeskansa-ajatus oli vahva taustatekijä kahdenvälisten suhteiden kehittymisessä.[1]
Suomen historian käänneköhdista talvisota oli merkittävä Suomen ja Unkarin suhteiden kannalta. Unkarilainen vapaaehtoispataljoona matkusti Suomen avuksi, Unkarin hallitus lähetti Suomeen ammuksia ja sotatarvikkeita ja unkarilaiset järjestivät kansalaiskeräyksen Suomen Punaisen Ristin hyväksi.[1]
Maiden diplomaattiset suhteet katkesivat hetkellisesti syyskuussa 1944 Suomen ja Neuvostoliiton välisen aseleposopimuksen myötä. Suhteet solmittiin uudelleen lokakuussa 1949. Syksyllä 1956 monet suomalaiset avustivat Unkarin kansannousua: Suomessa järjestettiin verenluovutusta, kerättiin rahaa ja sidontatarvikkeita sekä julkaistiin runoja – ainoa Unkarin vuoden 1956 kansannoususta kertova ooppera on suomalaisen Einojuhani Rautavaaran teos.[1]
Kansannousun jälkeen, varsinkin 1960- ja 70-luvuilla, nousi vallitsevaksi käsitys, ettei Suomi ole Unkarille sellainen ”ikkuna länteen”, joka olisi vaaraksi Neuvostoliitolle. Täten Unkarin kommunistinen puolue sai luoda Suomeen selvästi tiiviimmät yhteydet kuin muihin länsimaihin. Suomen ja Unkarin välille tuli viisumivapaus vuonna 1970, ja Suomi oli pitkään ainoa länsimaa, johon unkarilaiset saivat matkustaa ilman viisumia.[1]
Viimeisin valtiovierailu oli tasavallan presidentti János Áderin käynti Suomessa kesäkuussa 2016, jolloin hän osallistui Suomalais-ugrilaisten kansojen VII Maailmankongressiin ja kävi kahdenvälisiä keskusteluja tasavallan presidentti Sauli Niinistön kanssa. Presidentti Niinistö vieraili Unkarissa edellisen maailmankongressin aikaan syyskuussa 2012.[3]