Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.
Dagerman nousi viiden vuoden (1945–1949) aikana ilmiömäiseen suosioon lukuisilla teoksillaan: neljällä romaanilla, novellikokoelmalla, sodanjälkeistä Saksaa käsittelevällä teoksella, viidellä näytelmällä, sadoilla runoilla ja satiireilla, useilla esseillä ja lukuisilla journalistisilla artikkeleilla. Sen jälkeen hän lopetti kirjoittamisen yllättäen. Vuoden 1954 syksyllä ruotsalaisia järkytti tieto, että Stig Dagerman – kirjailija, jossa koko aikakauden kirjallisuus ruumiillistui – oli löydetty kuolleena autostaan. Hän oli sulkenut autotallinsa ovet ja antanut moottorin käydä.
Dagermanin teokset käsittelevät universaaleja teemoja, kuten moraalia, omaatuntoa, seksuaalisuutta, yhteiskuntafilosofiaa, rakkautta, myötätuntoa ja oikeudenmukaisuutta. Hän sukeltaa ihmiselämän tuskalliseen todellisuuteen ja käsittelee pelon, häpeän ja yksinäisyyden tunteita. Synkästä sisällöstään huolimatta hänen teksteissään on myös viekasta huumoria, joka muuttaa kirjoituksen ajoittain humoristiseksi tai satiiriseksi.
Britannialainen kirjailija Graham Greene sanoi hänestä: ”Dagerman kirjoitti kauniin objektiivisesti. Tunnepitoisten fraasien sijaan hän käyttää tosiasioita kuin tiiliskiviä ja rakentaa tunteen.” Tätä kirjoitustyyliä kuvaa seuraava otos ”Yön leikit” -tarinasta, jossa nuori Håkan poika odottaa juopuneen isänsä palaavan kotiin:
»Yöllä kaikki harhailevat ajatukset pyörivät yhden asian, yhden hetken ympärillä. Håkanin sikeinkin uni on aivan liian hauras pitääkseen sen poissa mielestä. On totta, ettei hän ole kuullut auton parkkeeraavan talon eteen. Hän ei ole kuullut valokatkaisijan napsahdusta eikä askeleita rappukäytävässä. Mutta avaimenreikään liukuva avain puhkaisee reiän myös Håkanin uneen. Hetkessä hän on hereillä, ja mielihyvän aalto pyhkäisee hänen kehonsa läpi kihelmöiden varpaista päälakeen asti. Mielihyvä katoaa kuitenkin yhtä nopeasti kuin ilmeistyikin hautautuen epävarmuuden pilveen.”»
Dagermanin tekstejä on käännetty lukuisille kielille, ja hänen teoksensa innoittavat lukijoita, kirjoilijoita, muusikoita ja elokuvantekijöitä edelleen. Hänen kootut teoksensa ovat saatavilla yksitoistaosaisena laitoksena. Tutkijat ovat tarkastelleet hänen kirjoituksiaan kaikista mahdollisista näkökulmista: filosofisuutta, poliittisuutta, psykologisuutta ja journalistisuutta, teosten suhdetta elokuvaan, ja kysymystä, miksi ne ovat vedonneet erityisesti ranskalaisiin ja italialaisiin lukijoihin. Muusikot ovat tehneet säveltäneet hänen tekstejään, ja niistä on tehty myös elokuvia.
Ruotsalainen Stig Dagerman -seura jakaa vuosittaisen Stig Dagerman -palkinnon kirjailijoille, jotka Dagermanin tapaan levittävät empatiaa ja ymmärrystä.
Elämä ja teokset
Dagerman syntyi vuonna 1923 ja vietti lapsuutensa pienellä maatilalla Älvkarlebyssä, jossa hän eli isovanhempiensa luona. Hänen naimaton äitinsä lähti pian synnytyksen jälkeen tiehensä eikä ikinä palannut. Hän tapasi äitinsä uudestaan vasta aikuisiällä. Hänen isänsä oli kiertelevä päivätyöläinen, joka asettui lopulta Tukholmaan. Stig muutti isänsä luokse yhdentoista ikäisenä.
Isänsä kautta Dagerman tutustui anarkismiin sekä sen ideologiseen jälkeläiseen syndikalismiin, ja liittyi Syndikalistiseen nuorisoliittoon (Syndikalistiska Ungdomsförbundet, SUF). 19-vuotiaana hänestä tuli Storm-lehden (”Myrsky”) toimittaja, ja 22-vuotiaana hänestä tuli kulttuuritoimittaja Arbetaren-lehteen, joka oli ammattiyhdistysliikkeen päivälehti. Sanomalehtipiireissä hän tutustui muihin kirjailijatovereihin ja kehitti poleemista kirjoitustyyliään. Pääkirjoitusten ja artikkeleiden lisäksi Dagerman kirjoitti yli tuhat päivittäin ilmestynyttä runoa, jotka kommentoivat ajankohtaisia tapahtumia usein satiiriseen sävyyn. Hän kutsui Arbetaren-lehteä ”hengelliseksi syntykodikseen”.
Dagermanin näkemykset syvenivät edelleen, kun hän avioitui 18-vuotiaan saksalaisen pakolaisen Annemaria Götzen kanssa vuonna 1943. Götzen vanhemmat Ferdinand ja Elly olivat tunnettuja anarkosyndikalisteja, jotka pakenivat natsi-Saksasta anarkistisen liikkeen keskukseen Barcelonaan. Kun espanjalaiset fasistit tuhosivat Katalonian anarkosyndikalistisen yhteiskuntakokeilun, he pakenivat Ranskan ja Norjan läpi Ruotsiin väistellen Hitlerin armeijaa. Dagerman ja hänen nuori vaimonsa asuivat hänen sukulaistensa luona, ja juuri täällä Dagerman katsoi ”eurooppalaistuneensa” kodin läpi kulkeneen pakolaisvirran ansiosta.
Stig Dagerman julkaisi ensimmäisen romaaninsa Ormen (suom. Käärme) 22-vuotiaana vuonna 1945. Se on antimilitaristinen ajankuva, jonka pääteema on pelko. Kehuvat kritiikit toivat hänelle nerokkaan nuoren lupauksen maineen, ja hän jätti Arbetaren-lehden kirjoittaakseen päätoimisesti. Seuraavana vuonna Dagerman julkaisi romaanin De dömdas ö ("Tuomittujen saari"). Hän kirjoitti sen muutamassa viikossa, ja sanoi että se kävi ”kuin hän olisi antanut jumalan kirjoittaa”. Allegorinen kertomus on painajaismainen kuvaus seitsemästä haaksirikkoutuneesta, jotka kaikki olivat kuolemaan tuomittuja ja jotka kaikki etsivät pelastusta.
Kriitikot ovat verranneet Dagermania Franz Kafkaan, William Faulkneriin ja Albert Camusiin. Monet pitävät häntä tärkeimpänä kirjailijoista, joista käytetään nimitystä ”Fyrtiolisterna” – ”1940-luvun kirjailijat”. He käsittelivät teoksissaan eksistentiaalista pelkoa, vieraantuneisuutta, ja merkityksettömyyttä, jotka olivat yleisiä toisen maailmansodan kauhujen jälkeen ja kylmän sodan kynnyksellä.
Vuonna 1946 hän tuli tunnetuksi matkakertomuksellaan sodan runtelemasta Saksasta, joka julkaistiin myöhemmin nimellä Tysk Höst ("Saksalainen syksy"). Siinä hän kuvasi tavallisten ihmisten selviytymistaistelua sodan kurimuksessa sen sijaan, että olisi syyttänyt sodan kauhuista saksalaisia tai esittänyt heitä hulluina tai pahoina. Hänelle tuhon perimmäinen syy oli jättiorganisaatioiden kasvottumuus, joka tuhosi empatian ja henkilökohtaisen vastuun. Nämä molemmat olivat hänelle ominaisuuksia, joita ilman ihmiskunta on tuomittu kuolemaan sukupuuttoon.
”Uskon että ihmisen luontainen vihollinen on jättiorganisaatio, koska se riistää ihmiseltä kyvyn tuntea vastuuta kanssaihmisiään kohtaan ja rajoittaa hänen mahdollisuuksiaan osoittaa solidaarisuutta ja rakkautta. Sen sijaan se tekee ihmisestä vallan kätyrin, joka toimii hetkellisesti toisia ihmisiä vastaan, mutta tuhoaa lopulta myös itsensä.”
Vuonna 1947 julkaistu novellikokoelma Nattens lekar (”Yön leikit”) sai paljon kehuja. Monet tarinoista on kuvattu lapsen näkökulmasta ja sijoittuvat hänen isovanhempiensa maatilalle. Dagerman käyttää maltillista naturalistista tyyliä, joka vetoaa suureen yleisöön. Samana vuonna sai ensi-iltansa myös hänen ensimmäinen näytelmänsä Den dödsdömde (”Kuolemaantuomittu”).
Hänen kuuluisin novellinsa Att döda ett barn (”Lapsen tappaminen”) kuvasti elokuvan suurta vaikutusta hänen kirjoituksilleen. Siinä hän esittää piinaavan yksityiskohtaisesti, kuinka sarja täysin tavallisia tapahtumia voi johtaa suoranaiseen kauhutarinaan.
Vuonna 1948 hän julkaisi kolme näytelmää ja kolmannen romaaninsa Bränt barn (”Palanut lapsi”). Naturalistiseen tyyliin kirjoitettu teos on psykologinen kuvaus nuoren miehen ihastumisesta isänsä rakastajattareen.
Dagerman kirjoitti viimeisen romaaninsa Bröllopsbesvär (”Häähuolia”) vuonna 1949. Jotkut pitävät sitä hänen parhaimpana teoksenaan. Romaanissa hän palasi jälleen isovanhempiensa maatilan miljööseen ja kuvasi ihmiselämää ja anteeksiannon ja pelastuksen etsintää. Dagerman kokeili koko uransa ajan uusia kirjallisia tyylejä ja käytti tässä teoksessaan tajunnanvirtatekniikkaa.
Dagermanin varhaisen ja nopean menestyksen seurauksena odotukset kasvoivat suuriksi, ja hän kamppaili masennuksen ja kirjoitusblokin kanssa. Keskiluokkaistunut Götzen perhe teki hänet levottomaksi, ja hän hakeutui teatterin pariin. Näytelmäkirjailijana hän sai uusia ystäviä ja rakastajia teatterimaailmasta ja jätti perheensä aika ajoin. Lopulta Dagerman erosi lopullisesti vaimostaan elääkseen kuuluisan näyttelijän Anita Björkin kanssa. He avioituivat myöhemmin ja saivat lapsen. Dagerman tunsi syyllisyyttä jätettyään nuoret poikansa ja nosti suuren lainan tukeakseen entistä perhettään. Hän ilmeisesti ajatteli, että maksaisi velan pois seuraavan romaanin tuotoilla.
Kamppaillessaan masennusta vastaan Dagermanin kirjoitti omaelämänkerrallisen esseen "Vårt behov av tröst är omättligt" kamppailuistaan ja selviytymiskeinojen etsimisestään. Hän kirjoitti myös "Tusen år hos gud'" osana suunnittelemaansa uutta romaania, mikä merkitsi hänen tuotannossaan käännettä mystisismiin. Vaikeuksistaan huolimatta Dagerman jatkoi päivittäisten satiiristen runojensa kirjoittamista Arbetaren-lehteen. Viimeinen niistä julkaistiin 5.11.1954, hänen kuolemansa jälkeisenä päivänä.
Suomennetut teokset
Käärme. Suomentanut Väinö Kirstinä. Helsinki: Weilin+Göös, 1968
Äidin varjossa. Suomentanut Arvi Kivimaa. Helsinki: Otava, 1984
