Siuron rautatieasema kuuluu Porin radan alkuperäisiin liikennepaikkoihin. Asema sijoitettiin silloisen Pirkkalan pitäjän rajalla sijainneen Siuronkosken tuntumaan sen itäpuolelle. Kosken länsiranta kuului Suoniemen kuntaan ja koskea myöten kulki myös Turun ja Porin läänin sekä Hämeen läänin raja. Sijainti oli aluksi melko syrjäinen, mutta liikenteellisesti hyvä, sillä kosken pohjoispuolelta kulki vesireitti Hämeenkyröön. Siuron asemarakennus rakennettiin Oulun radan pysäkin tyyppipiirustusten mukaan vuonna 1895 – samanlaisena kuin esimerkiksi Nokian, Karkun, Kauvatsan ja Nakkilan rautatieasemat samalla rataosalla – ja sitä laajennettiin poikkipäädyllä vuonna 1900. Vuosina 1920–1922 rakennuksen kumpaankin päähän lisättiin siipiosa. Vuonna 1905 ratapihan pääraiteen viereen rakennettiin vesiviskuri ja seuraavana vuonna hirsinen yksipaikkainen veturitalli. Valtionrautatiet rakensi ratapihan kaakkoispuolelle vuonna 1905 rautateiden puutavaratarpeen tyydyttämiseksi sahalaitoksen, joka oli toiminnassa vuoteen 1928 saakka.[1]
Siurosta muodostui tärkeä liikenteen solmukohta. Siuronkosken yläpuolella Jokisjärven rannassa sijaitsi Siuron yläsatama, johon liikennöitiin höyrylaivoinKyröskoskelta. Rautatieasemalta rakennettiin sivuraiteet sekä yläsatamaan että kosken alapuolelle Kuloveden rantaan. Yläsataman raide kaartui ratapihan länsipäästä alun perin niin jyrkästi, että vaihteen jälkeen radalla oli kääntöpöytä, jolla vaunuja käännettiin noin 80 astetta. Tästä erikoisesta ratkaisusta luovuttiin vuonna 1920, kun yläsataman raide johdettiin pääraiteen poikki sen eteläpuolelle, jossa se kaartui ratapihalle Kuloveden puolelta. Yläsataman raidetta jatkettiin sota-aikana vuosina 1943–1944Valmetin lentokonetehtaalle Linnavuoreen. Yläsataman raiteen viereistä kalliota louhittiin 1950-luvulla niin, että raide voitiin johtaa suoraan ratapihalle.[1]
Porin rata ylittää Siuronkosken Siuron ratapihan länsipuolella. Rautatiesilta räjäytettiin sisällissodan aikana 27. maaliskuuta 1918, mutta korjattiin uudelleen käyttöön vielä saman vuoden aikana. Sillan länsipuolelta erkani vielä sivuraide Elvingin sahalle Kuloveden rantaan. Saha oli toiminnassa vuodesta 1912 1940-luvulle saakka.[1]
Liikenteellisesti edullisen sijaintinsa ansiosta Siuronkosken ympäristöstä muodostui tiivis yhdyskunta. Kosken länsipuoliseen Kuljun taajamaan syntyi Suoniemen kunnan hallintokeskus ja Linnavuoren tehtaan ympärille oma asutustaajamansa. Pirkkalan pitäjä jaettiin vuoden 1922 alussa siten, että Siuro tuli kuulumaan Pohjois-Pirkkalaan kuntaan. Pohjois-Pirkkala muuttui kauppalaksi vuoden 1937 alussa ja sen nimeksi vaihtui Nokia vuoden 1938 alussa. Suoniemen kunta liitettiin Nokian kauppalaan vuoden 1973 alussa.[1]
Siuron ja Linnavuoren taajamien asukasluku alkoi laskea voimakkaasti 1900-luvun loppupuolella. Vuonna 1960 asukkaita oli yli 3 000, mutta 2000-luvun taitteessa enää runsaat 2 000. Henkilöliikenne Siuron asemalla lopetettiin vuonna 1989 ja tavaraliikenne vuonna 2002. Tarpeettomaksi jäänyt Linnavuoren rata purettiin vuosina 1986–1988. Vuonna 1985 asemarakennuksesta poistettiin siihen 1920-luvun alussa lisätyt päätyosat rakennuksen ulkonäköön sopimattomina. Siuron aseman ympäristöä on 2000-luvun alussa kunnostettu kulttuurikeskukseksi muistomerkkivetureineen. Museovirasto on luokitellut Siuron asema-alueen valtakunnallisesti merkittäväksi suojelukohteeksi.[1]
Lähteet
Jussi Iltanen: Radan varrella: Suomen rautatieliikennepaikat (2. painos), s. 120–121. Helsinki: Karttakeskus, 2010. ISBN 978-952-593-214-3.
