Seikkailija Rio Grandesta (The Wonderful Country) on Robert Parrishin ohjaama lännenelokuva vuodelta 1959. Se perustuu Tom Lean saman nimiseen romaaniin vuodelta 1952.
Tarinassa Meksikossa pitkään asunut lainsuojaton Martin Brady (Robert Mitchum) palaa Texasiin asekaupoille, mutta jouduttuaan onnettomuuteen menettää ostoksensa.[1]
Seikkailutarinan ohella elokuva kertoo juurettoman miehen indentiteetinetsinnästä. Siinä on myös viittauksia aikakauden poliittisiin tapahtumiin. Kritiikissä huomautetaan kylmän sodan kireimpään aikaan valmistuneen elokuvan piilevästä asenteellisuudesta. Yhden pääpahiksen nimi on Castro, eikä arvioijan mukaan sattumalta,[1] sillä Fidel Castro oli juuri syrjäyttänyt Kuuban diktaattorin ja välit Yhdysvaltoihin kiristyivät pikku hiljaa.
Robert Mitchumin oli perustanut riippumattoman tuotantoyhtiön DRM Productionsin vuonna 1955, kun sopimus RKO:n kanssa oli päättynyt.[2].
Maineikas baseball-pelaaja Satchel Paige kersantti Tobe Suttonin rooliin oli Mitchumin ehdotus. Paige ei ollut aiemmin näytellyt.[3]
Näyttelijät
Lähteet
- ↑ a b AL: Seikkailija Rio Grandesta, Päivän elokuvia, Tv-maailma, 11/2013 sivu 17.
- ↑ Collins, Thomas W., Jr.: Mitchum, Robert (Robert Mitchumin elämäkerta) American National Biography. 2001. Viitattu 17.3.2013. (englanniksi)
- ↑ The Wonderful Country (1959). Turner Classic Movies – TCM. Arkistoitu 11.3.2016. Viitattu 17.3.2013. (englanniksi)
Aiheesta muualla