San Serriffe

San Serriffe
Groteski
San Serriffen lippu
San Serriffen lippu
Valtiomuoto tasavalta
Hallitsija Antonio Borvari
Pääkaupunki Bodoni
Muut kaupungit Port Clandenron, Arial
Luoja(t) The Guardian
Teokset useita
Ensiesiintyminen aprillipäivä 1977

San Serriffe on kuvitteellinen saarivaltio, joka on luotu aprillipäivän kunniaksi. Valtion yksityiskohtainen kuvaus monine sanaleikkeineen ja typografisine viittauksineen (kuten serif, kirjasimen pääteviiva) esitettiin oikeana uutisena ja tiettävästi useat ihmiset eivät tajunneet vitsiä vaan ottivat jutun todesta.

Huijauksen ensimmäinen versio ilmestyi brittiläisessä sanomalehdessä The Guardianissa 1. huhtikuuta 1977. Sanomalehti julkaisi seitsensivuisen liitteen kuten mistä tahansa esittelemästään valtiosta juhlistaen saarivaltion kymmenettä itsenäisyyspäivää. Uskottavuutta lisäsivät teemaan soveltuneet suuryritysten mainokset. Saari esiintyi uudelleen samankaltaisissa huijauksissa vuosina 1978, 1980 ja 1999.

"San Serriffe" on viime vuosikymmenien kuuluisimpia ja onnistuneimpia huijauksia. Vaikka The Guardian on jutun alkuunpanija, on siitä tullut osa englantilaista huumoriperinnettä ja ympärille on rakentunut uusia tarinoita. Näistä lähteistä on koottu alla oleva artikkeli, jonka pitäisi selvittää mistä oikein on kyse.

San Serriffe

San Serriffe on Etelämeren saari, toiselta nimeltään Huijaus, mutta se tunnetaan Suomessa myös nimellä Groteski. Yleisesti sijainniksi kerrotaan Intian valtameri, mutta erikoisten merivirtojen ja eroosion vuoksi sen tarkka sijainti vaihtelee. Tuorein raportti, joka sijoitti valtion Beringinmereen, oli ilmeisesti erehdys.

Maantiede

San Serriffen saaristo koostuu kahdesta pääsaaresta ja useista pikkusaarista. Suuremmista saarista pohjoisempi (Upper Caisse) tunnetaan suomeksi nimellä Majuskeli ja eteläisempi (Lower Caisse) nimellä Minuskeli. Minuskeli on muodoltaan melko pyöreä kuten Majuskelikin, lukuun ottamatta saaren kaakkoisosasta lähtevää lounaan suuntaista Sediljin niemimaata. Pääsaarten välissä on vaarallinen Adzen matalikko ja riutta (Shoals of Adze), jota hallitsee Cap Em. Pääkaupunki Bodoni on Majuskelin keskellä ja sen lähellä sijaitsee saarivaltion kansainvälinen lentokenttä. Sieltä lähtee myös saaren säteittäinen päätieverkko kaikkiin suuriin satamiin, kuten Port Clarendoniin. Tietotekniikan yleistyttyä Majuskulilla sijaitsevasta Arialista on tullut yhä merkittävämpi.

Etniset ryhmät

San Serriffen alkuperäiset asukkaat ovat anfangeja, mutta enemmistö väestöstä on kuitenkin eurooppalaista syntyperää, siirtomaakaudella muuttaneiden kolonialistien jälkeläisiä, kooloneita. Nyttemmin väestö on aika lailla sekoittunut ja tunnetaan nimellä semikoolonit.

Hallinto

Useita vuosia vuonna 1967 tapahtuneen itsenäistymisen jälkeen kenraali Pica johti San Serriffen varsin kovaotteista ja autoritääristä hallitusta. Maassa pidettiin kuitenkin demokraattiset vaalit ja vuodesta 1997 johdossa on ollut karismaattinen Antonio Borvari.

Kulttuuri

San Serriffen kulttuurielämän kohokohtia ovat:

  • Sointuisan Arvoituksen Kultti
  • Hyvin kirjoitettu näytelmä! -festivaali
  • Tilde-jousikvartetti

Ennen hyvin tiukkoja pornografialakeja on höllennetty Borvarin hallintokaudella. Niinpä joukko serriffeläisiä lehtimiehiä onkin kirjoittanut sarjan varsin uskallettua kirjallisuutta, joka tunnetaan yleisesti englanninkielisellä nimellä "Times Nude Romances".

Keittiö

Kitkerän makeaa swarfegaa käytetään monissa serriffeläisissä kansallisruoissa. Tämän vuoksi paikallisista ruokalajeista puuttuu etelämeren muille keittiöille niin tyypillinen öljyisyys.

Urheilu

Lukuun ottamatta vuoden 1999 sankarillista jalkapallovoittoa Englannista, San Serriffe ei ole usein ylittänyt kansainvälistä urheilu-uutiskynnystä. Rugbymaajoukkueen yritettyä päästä mukaan vuoden 1991 maailmanmestaruuskisoihin yksi Twickenhamin stadionin virkailijoista hylkäsikin haaveen toteamalla: "Hyvä mies, ei stadionin tulostauluun sentään nelinumeroisia tuloksia mahdu". Saaren vuosittainen kestävyyskilpailu, johon kuuluvat juoksu, maastopyöräily ja purjelautailu Cap Emistä Minuskulin Em-nimiseen saksalaiskylään (Kahden Emin Pyrähdys), tunnetaan kansainvälisestikin ja siitä on jo vuosia, kun kisan viimeksi on voittanut serriffeläinen urheilija.

Lähteet

  • Special Report: San Serriffe. (Arkistoitu – Internet Archive) The Guardian, 1. huhtikuuta 1977 (7pp)
  • Bachaus, T. (2001). The Booksellers of San Serriffe. Newtown, PA: Bird & Bull Press. (edited by Henry Morris)

Aiheesta muualla

Englanniksi

Read other articles:

Свободные шрифты ПТ (шрифтовая система «Питер»[1]; англ. PT — аббревиатура от public type[2]) — проект по созданию общенациональных бесплатных шрифтов с открытой лицензией, поддерживающих все языки малых народов РФ (см. список языков). В настоящее время в состав се

 

Este artigo ou se(c)ção carece de reciclagem de acordo com o livro de estilo. Se tem algum conhecimento sobre o tema, por favor verifique e melhore a consistência e o rigor deste artigo. Pode encontrar ajuda no WikiProjeto Cinema. Se existir um WikiProjeto mais adequado, por favor corrija esta predefinição. (Novembro de 2020) Esta página ou seção foi marcada para revisão devido a incoerências ou dados de confiabilidade duvidosa. Se tem algum conhecimento sobre o tema, por favor, ver...

 

Diving at the 2019 Southeast Asian GamesVenueNew Clark City Aquatics Center, CapasDates6–7 DecemberCompetitors24 from 6 nations← 20172021 → Diving at the2019 SEA GamesIndividual1 m Springboardmenwomen3 m Springboardmenwomen10 m platformmenwomenSynchronised3 m Springboardmenwomen10 m platformmenwomenMixedMixed3 m10 mTeamvte Main article: Diving at the 2019 Southeast Asian Games The diving competitions at the 2019 Southeast Asian Games in Philippines ...

هذه المقالة تحتاج للمزيد من الوصلات للمقالات الأخرى للمساعدة في ترابط مقالات الموسوعة. فضلًا ساعد في تحسين هذه المقالة بإضافة وصلات إلى المقالات المتعلقة بها الموجودة في النص الحالي. (نوفمبر 2018) مقاطعة غراند     الإحداثيات 38°59′N 109°34′W / 38.99°N 109.56°W / 38.99; -109.5...

 

Eric John Sharpe (19 September 1933 – 19 October 2000) was the founding Professor of Religious Studies at the University of Sydney, Australia. He was a major scholar in the phenomenology of religion, the history of modern Christian mission, and inter-religious dialogue. Early life and education Sharpe was born in a working-class family in Lancaster, England. Aged 11, he won a scholarship as a non-boarding student at the Royal Lancaster Grammar School. His favourite sports were rowing and lo...

 

متلازمة غريستمان معلومات عامة الاختصاص طب الجهاز العصبي،  وعلم النفس العصبي  من أنواع اضطراب عصبي،  ومرض  المظهر السريري الأعراض عمه الأصابع  التاريخ سُمي باسم جوزيف غيرستمان  تعديل مصدري - تعديل   متلازمة غريستمان (بالإنجليزية: Gerstmann syndrome)‏ هي اضطراب عصبي

Comedy podcast PodcastGuys We FuckedPresentationHosted byCorinne Fisher, Krystyna HutchinsonGenreComedy, interviewLanguageEnglishPublicationOriginal releaseDecember 2013 (December 2013) Guys We Fucked is a weekly podcast hosted by New York-based comedians Corinne Fisher and Krystyna Hutchinson, collectively known as the comedy duo Sorry About Last Night.[1][2] Described as an anti-slut-shaming podcast by the show's hosts,[3][4] Guys We Fucked (GWF) deals w...

 

This article is about the 2004 album. For oter albums, see Pioneer (disambiguation). 2004 studio album by Spice 1 and MC EihtThe PioneersStudio album by Spice 1 and MC EihtReleasedJune 29, 2004Recorded2003–04GenreHardcore rapGangsta rapLabelReal Talk EntertainmentProducerDJ Epik GoldfingazDerrick JohnsonMC Eiht chronology Hood Arrest(2003) The Pioneers(2004) Smoke in tha City(2004) Spice 1 chronology The Ridah(2004) The Pioneers(2004) Dyin' 2 Ball(2005) Professional ratingsReview sc...

 

Jaume Collet-SerraCollet-Serra pada Juni 2015Lahir23 Maret 1974 (umur 49)Sant Iscle de Vallalta, Barcelona, Catalonia, SpanyolPekerjaan Sutradara produser Tahun aktif2005–sekarangSuami/istriDiba Adami ​(m. 2016)​ Jaume Collet-Serra (pengucapan bahasa Katalan: [ˈʒawmə kuˈʎɛt ˈsɛrə]; lahir 23 Maret 1974) adalah seorang sutradara dan produser asal Spanyol. Ia dikenal karena menyutradarai House of Wax (2005), Orphan (2009), Unknown (2011), No...

Adaptation of the standard Mercator projection A transverse Mercator projection The transverse Mercator map projection (TM, TMP) is an adaptation of the standard Mercator projection. The transverse version is widely used in national and international mapping systems around the world, including the Universal Transverse Mercator. When paired with a suitable geodetic datum, the transverse Mercator delivers high accuracy in zones less than a few degrees in east-west extent. Standard and transvers...

 

History Name Ravelston (1906-41) Empire Bond (1941-46) Prenton (1946-50) Agios Dionysissios (1950-51) Sandenis (1951) San Denis (1951-59) Owner Prenton Steamship Co Ltd (1906-41) Ministry of War Transport (1941-46) Rethymnis & Kulukundis (1946) J Kattoula (1946-50) Argo Maritime Transport Co (1950-51) D G Coucoumbani (1951) G Frangistis(1951-59) Operator Prenton Steamship Co Ltd (1906-41) Gillespie & Nichol (1941-46) Rethymnis & Kulukundis (1946) J Kattoula (1946-50) Argo Maritime...

 

『幼いディオニューソスを育てたニュシアデス』(フランソワ・ブーシェ作、1734年) ウィキメディア・コモンズには、ニュシアデスに関連するカテゴリがあります。 ニュシアデス(古希: Νυσιαδες, Nysiades)は、ギリシア神話に登場する、幼いディオニューソスと戯れたニューサ山の精霊であるニュンペー(ニンフ)[1]。 彼女たちは、5人あるいは6人、それ7...

 NE8 Stasiun MRT Farrer Park花拉公园地铁站ஃபேரர் பார்க்Angkutan cepatPeron arah baratdaya stasiun MRT NE8 Farrer ParkLokasi250 Race Course RoadSingapura 218703Koordinat1°18′44″N 103°51′15″E / 1.312314°N 103.854028°E / 1.312314; 103.854028Jalur  Jalur Timur Laut Jumlah peronPulauJumlah jalur2Penghubung antarmodaBis, TaxiKonstruksiJenis strukturBawah tanahTinggi peron2Akses difabelYesInformasi lainKode stasiu...

 

Nawab of Sirhind Wazir Khanوزیر خانDepiction of Wazir Khan of Sirhind beheaded during the Battle of Sirhind (1710) from an illustrated folio of ‘Tawarikh-i Jahandar Shah’, Awadh or Lucknow, ca.1770Nawab of SirhindSuccessorBaj Singh of Khalsa FaujPadishahAlamgir IBornMirza Askari تلکس نینی1635Kunjpura, Haryana, Mughal Empire[1]Died12 May 1710(1710-05-12) (aged 74–75)Chappar Chiri, Punjab, Banda Singh's polityIssueTulghan KhanFatherZahir Haram KhanMotherAmina B...

 

2001 film by Pappi Corsicato ChimeraDirected byPappi CorsicatoScreenplay byIvan CotroneoStory byPappi CorsicatoStarringIaia ForteCinematographyCesare AccettaRelease date 2001 (2001) LanguageItalian Chimera is a 2001 Italian romance film directed by Pappi Corsicato.[1][2] Plot One night in bed a husband tells his wife about a couple he knows whose relationship has fallen through. This leads to a series of role-playing games to make sure their relationship does not head dow...

Television format For the original American version, see Are You Smarter than a 5th Grader? (American game show). Are You Smarter than a 5th Grader?Created byMark BurnettOriginal workAre You Smarter than a 5th Grader? (American game show)OwnerMGM TelevisionYears2007–presentFilms and televisionTelevision seriesAre You Smarter than a 5th Grader? (see international versions)MiscellaneousGenreGame showFirst aired27 February 2007; 16 years ago (2007-02-27) Are You Smarter than ...

 

Pergam hijau Status konservasi Risiko Rendah Klasifikasi ilmiah Kerajaan: Animalia Filum: Chordata Kelas: Aves Ordo: Columbiformes Famili: Columbidae Genus: Ducula Spesies: D. aenea Nama binomial Ducula aeneaLinnaeus, 1766 Pergam hijau adalah spesies burung yang terdapat di sebagian besar wilayah Indonesia, bulu bagian atas punggung dan ekor bagian bawah berwarna cokelat tua.[1] Deskripsi Badan dan Suara Burung Pergam hijau berukuran besar, kira-kira 45 cm dan kepala,leher, ...

 

One of two offspring produced by the same pregnancy For other uses, see Twin (disambiguation) and Twins (disambiguation). Identical twins Mark and Scott Kelly, both former NASA astronauts Twins are two offspring produced by the same pregnancy.[1] Twins can be either monozygotic ('identical'), meaning that they develop from one zygote, which splits and forms two embryos, or dizygotic ('non-identical' or 'fraternal'), meaning that each twin develops from a separate egg and each egg is f...

American actor This biography of a living person needs additional citations for verification. Please help by adding reliable sources. Contentious material about living persons that is unsourced or poorly sourced must be removed immediately from the article and its talk page, especially if potentially libelous.Find sources: Gary Anthony Williams – news · newspapers · books · scholar · JSTOR (March 2012) (Learn how and when to remove this template messag...

 

Australian rules footballer Australian rules footballer Lance Arnold Personal informationDate of birth 6 May 1926Date of death 31 January 1990(1990-01-31) (aged 63)Original team(s) Mildura (Sunraysia FL)Height 185 cm (6 ft 1 in)Weight 87 kg (192 lb)Playing career1Years Club Games (Goals)1946–1954 Melbourne 149 (88) 1 Playing statistics correct to the end of 1954.Career highlights Melbourne premiership team, 1948 Melbourne leading goal kicker, 1948 Sources: AFL ...

 

Strategi Solo vs Squad di Free Fire: Cara Menang Mudah!