Salomon August Andrée - Nordiska Museet - NMA.0033031
Salomon August Andrée (18. lokakuuta1854 – 1897) oli ruotsalainen patenttiviraston yli-insinööri ja lentäjä. Hän sai surmansa yrittäessään vetypallolla saavuttaa maantieteellistä pohjoisnapaa. Hänen kotikaupunkiinsa Grännaan on hänen muistonsa vaalimiseksi perustettu museo. Sinne siirrettiin 1946 kaikki löydetyt Andréen retkikunnan varusteet, joita aikaisemmin oli säilytetty Tukholman Maantieteellisellä tutkimuslaitoksella.
Ilmapalloista kiinnostunut insinööri Andrée kuului Ruotsinilmailun uranuurtajiin. Hänen ensimmäisellä pallollaan Svealla suorittamat retket olivat uhkarohkeita ja seikkailukkaita. Hän lähti liikkeelle Tukholmasta 1893, ajelehti myrskyssä yli Pohjanlahden ja päätyi asumattomalle Äskören-luodolle Korppooseen Turun saaristoon.[1] Noustessaan maihin hän loukkaantui. "Matka oli kaiken kaikkiaan miellyttävä ja erittäin kiinnostava", kirjoitti Andrée itse hirtehishuumoria viljellen, vaikka ilmapallo oli jo ennen loppukommelluksia ajoittain laahautunut aivan veden pinnassa, niin että gondoli oli täyttynyt vedellä.
Toisella kertaa Andrée lensi GöteborgistaGotlantiin, jossa hän laskeutui saaren länsirannikolle Fröjeliin suoritettuaan matkan ennätysajassa, viidessä tunnissa. Andrée oli ensimmäinen ruotsalainen, joka kokeili liikkumista ilmaa keveämmillä kulkuneuvoilla.
Örnen-ilmapallolla kohti pohjoisnapaa
Andréen ilmapallo Örnen, "Kotka" lähdössä kohti pohjoisnapaa.
Andréen Örnen- eli Kotka-niminen ilmapallo nousi ilmaan 11. heinäkuuta1897Danskøyan saarelta (noin 79º40' pohj.lev., 11º it.pit.) Huippuvuorilta julkisuuden saattelemana[2]lähde tarkemmin?. Koilliseen lentävän pallon gondolissa oli kolmihenkinen retkikunta, johon kuuluivat Andréen itsensä lisäksi valokuvaaja Nils Strindberg ja insinööri Knut Frænkel.
Andrée aikoi laskeutua Jäämeren toiselle puolelle Beringinsalmen rannalle, ja tältä varalta oli mukaan otettu sekä Venäjän että Yhdysvaltojen rahaa. Hän oli kuitenkin varautunut myös aikaisempaan laskeutumiseen ja talvehtimiseen. Sitä varten oli varattu ruokaa useiksi kuukausiksi sekä runsaasti muita tarvikkeita, kuten kelkkoja, telttakankaasta tehty vene ja metsästyskiväärejä. Monet aikalaisetkin pitivät epävarmalta kuulostavaa yritystä etukäteen katsoen uhkarohkeana.
Vain muutamia maanmiehiä oli katselemassa Andréen lähtöä Huippuvuorilta. Koko maailma odotti jännittyneenä tietoja rohkeasta ruotsalaisesta ja hänen seuralaisistaan. Lentävästä pallosta lähetetty kirjekyyhky toi kirjeen jonkin ajan kuluttua lähdöstä,[3] ja myös muutamia Andréen pallosta peräisin olevia poijuja löytyi[4]. Andréen ja ryhmän paluuta odotettiin, mutta 33 vuoteen ei tiedetty, miten retkikunnalle oli käynyt.
Huomiota herättänyt löytö
Ahtojäihin törmännyt pallo.
Andréen miesten viimeinen leiri löytyi sattumalta. 22. elokuuta1930 julistivat sanomalehdet isoin otsikoin uutista, että geologi G. Hornin purjelaiva Bratvaagin norjalainen tutkimusretkikunta oli löytänyt Andréen miesten viimeisen leiripaikan Huippuvuorten koillispuolelta Valkosaarelta. Andréen ja hänen tovereidensa ruumiit oli löydetty, kuten myös Andréen päiväkirja, muita papereita ja joukko varusteita. Uutinen herätti suurta huomiota kaikkialla maailmassa.[5]lähde tarkemmin?
Andréen säilyneessä päiväkirjassa oli kuvaus kolmen miehen sankarillisesta mutta toivottomasta kamppailusta viime hetkeen saakka. Valokuvauksen asiantuntijat onnistuivat kehittämään Strindbergin ottamat valokuvat.
Valkosaari, josta Andréen jäännökset löytyivät, sijaitsee vain noin neljänsadan kilometrin päässä paikasta, josta retkikunta oli noussut ilmaan.
Kotkan lento ja rekiretki
Railon ylitys ilmapallosilkistä tehdyn veneen kanssa.
Andrée oli tutkinut ilmapallojen ohjausta laahusköysillä ja pystynyt jossain määrin ohjaamaan palloa. Laahusköydet irtosivat pian lähdön jälkeen tartuttuaan kiinni johonkin maassa olevaan.
Vastoin ennakko-odotuksia ilmapallo alkoi pian lähdön jälkeen vaipua alemmaksi, kun jäätä alkoi kertyä sen rakenteisiin[6]. Pallon keventämiseksi jouduttiin pian heittämään tavaraa pois[7], mutta siitä ei ollut apua, koska kylmä sumu ja sade kasasivat jatkuvasti lisää jäätä ilmapallon pintaan. Lopulta Andréen pallo vaelsi jäänpintaa pitkin pomppien. Kolmen päivän päästä lähdöstä miehet joutuivat jättämään pallon ja kulkemaan napajäällä rekiä vetäen. Paljon varusteita oli jätettävä. Pohjoisin heidän saavuttamansa leveysaste oli 82° 55'[8].
Ryhmä pyrki kohti Frans Josefin maata. Uusi määränpää jäi saavuttamatta, sillä merivirta kuljetti matkaajia eri suuntaan. Huomattuaan tämän parin viikon päästä retkikunta kääntyi takaisin kohti Huippuvuoria, mutta he päätyivät merivirtojen kuljettamina lopulta jäälautalla ajelehtien Valkosaaren lähelle. Valkosaari oli niin kaukana Huippuvuorista, ettei sinne kannattanut yrittää hennoilla kajakeilla sulien vesien yli.
Tutkimusmatkailijat olivat rakentaneet vaivalla talvehtimismajan, joka hajosi jäälautan rikkoutuessa. Varusteista onnistuttiin pelastamaan suuri osa[9]. Miehet rantautuivat kajakeilla maihin. Andrée, Frænkel ja Strindberg olivat pysyneet hengissä lokakuuhun asti. Alkeellinen maja rakennettiin telttakankaasta ja ajopuista kallionkielekkeen lähelle. Yksi miehistä kuoli muita aiemmin ja hänet haudattiin kivikasan alle.
Andréen päiväkirjan viimeiset sivut ovat tuhoutuneet. Kuolinsyyksi on oletettu raa'asta jääkarhun lihasta johtuva loisperäinen tauti trikinoosi tai paleltuminen. Andréen retkikunnalla oli aseita, mutta ei kunnollisia talvivarusteita[2]. Uusia teorioita on esittänyt Bea Uusma kirjassaan Naparetki - Minun rakkaustarinani (2015).[10]
Andrée kirjallisuudessa ja elokuvassa
Per Olof Sundman on kirjoittanut Andréen seikkailuista osin fiktiivisen teoksen Insinööri Andreen ilmapurjehdus (Ingenjör Andrées luftfärd, 1967, ilmestynyt suomeksi Otava 1969). Jan Troell on ohjannut Sundmanin kirjan pohjalta elokuvan Kotkan lento (Ingenjör Andrées luftfärd 1982). Ruotsalaisen lääkärin Bea Uusman kirja Naparetki, minun rakkaustarinani ilmestyi suomeksi vuonna 2015.
