Saksanpähkinä eli saksanjalopähkinä (Juglans regia) on kookaslehtinen yksikotinen puu, jonka hede- ja emikukinnot ovat erikseen. Se kasvaa 20 metriä korkeaksi, ja lehvästöstä tulee avoimella paikalla 20 metriä leveä.[3] Saksanpähkinä kasvaa luonnonvaraisena Itä-Euroopasta aina Himalajan vuoristoon ja Kiinaan asti.[4]
Pähkinä
Biologisesti pähkinä on luumarjan siemen eli kivi. Hedelmässä on ohut raakana mehevä osa, joka pähkinän kypsyessä kuivuu pois. Sen kuorikalvosta saadaan väriainetta, ja tuoreet saksanpähkinät värjäävätkin helposti poimijoiden kädet, elleivät nämä käytä suojakäsineitä. Saksanpähkinöissä on paljon rasvaa, myös terveellisiä omega-rasvahappoja. Niitä syödään sellaisenaan mutta käytetään myös ruoanlaitossa, etenkin itämaisissa ruoissa. Saksanpähkinöistä valmistetaan myös öljyä, jota käytetään oliiviöljyn tapaan. Rasvainen saksanpähkinä ei säilykään kovin pitkään pilaantumatta, vaan se härskiintyy helposti.
Esiintyminen
Suomessa saksanpähkinä ei menesty pakkasen vuoksi, vaikka etelärannikolta löytyykin muutamia kitukasvuisia yksilöitä. Sen sijaan eräät muut Juglans-suvun puut ovat Suomessakin suosittuja puistopuita. Toisaalta Himalajalla tiedetään puiden kestäneen jopa –45 °C yli neljän kilometrin korkeudessa. Alueen maanviljelijät ovat onnistuneet myös varttamaan saksanpähkinää muiden jalopähkinöiden juuriin.[5]
Käyttö
Puistopuuna saksanpähkinä on suosittu kookaslehtisen ulkonäkönsä vuoksi, mikä luo tropiikinomaista tunnelmaa. Saksanpähkinän puuta käytetään huonekaluteollisuudessa raaka-aineena ja koristeveistossa.
Saksanpähkinäöljy oli yksi tärkeimmistä öljyistä renessanssin maalareille. Se kuivuu nopeasti eikä kellastu yhtä paljon kuin muut öljyt, esimerkiksi pellavaöljy. Se soveltuu mainiosti öljymaalaamiseen ja pensseleiden puhdistukseen tärpätin tilalle. Härskiintymisen estämiseksi sitä säilytetään valolta suojattuna viileässä.[6]
Ravintosisältö per 100 g
Kuvia
Lähteet
Aiheesta muualla
