Lisäksi Tammisaareen laivattiin 14. vahvennettu Jääkäripataljoona vahvuudeltaan n. 1000 miestä ja Helsingin valtaukseen osallistui laivaston taisteluosasto n. 400 miestä. Itämeren Divisioonan kokonaisvahvuus oli runsaat 14 000 miestä.
Saksalaiset upseerit opettavat valkokaartilaisia Johanneksen urheilukentällä.
Divisioona kutsuttiin Suomeen Vaasaan evakuoituneen Suomen senaatin suurlähettilään Edvard Hjeltin esittämästä pyynnöstä, joka oli saanut toimeksiantonsa senaatin puheenjohtaja Heikki Renvallilta. Korvatakseen Saksalle avun Hjelt Suomen senaatin puolesta allekirjoitti korvaussopimuksen 21. helmikuuta, mistä muut Vaasassa olleet Suomen senaatin jäsenet valtion varoista vastaava Juhani Arajärvi, puolustusasioista vastaava Alexander Frey ja maatalousasioiden varavastaava Eero Yrjö Pehkonen saivat tiedon vasta jälkikäteen 2. maaliskuuta.
Lisäksi Hjelt ja professori Erich allekirjoittivat Saksan kanssa 7. maaliskuuta rauhansopimuksen sekä kauppa- ja merenkulkusopimuksen sekä salaisen lisäpöytäkirjan, mikä sitoi Suomen ulkomaankaupan Saksan sotatalouteen protektoraatin tavoin. Pääministeriä vastaava senaatin talousosaston puheenjohtaja Pehr Evind Svinhufvud hyväksyi järjestelyn Berliinissä jälkikäteen 10. maaliskuuta. Näin Vaasassa istuva Suomen senaatin osa, ns. Vaasan senaatti, oli vahvasti poliittisesti sitoutunut Saksaan.
Maihinnousu Hankoon
Saksalaisten lentäjien Suomeen pudottama julistus ennen varsinaista maihinnousua.
Itämeren-divisioonan kuljetuksen Hankoon suoritti Saksan keisarikunnan laivaston Itämeren-erikoisryhmä. Erikoisryhmä oli jaettu kuuteen ryhmään, joista ensimmäisen tehtävä oli raivata muulle laivastolle muutaman meripeninkulman miinoista vapaa väylä. Tämä etujoukko käsitti neljä miinanetsintäpuolilaivuetta ja III saarronmurtajaryhmän saarronmurtaja Steigerwaldin johdolla, joita avusti jäänmurtaja Sampo (joutui saattamaan ensin S/S Arcturuksen Vaasaan ja palasi myöhemmin auttamaan erikoisryhmän aluksia). Tätä miinanetsintä- ja saarrostusjaostoa johdettiin miinanetsintäalukselta A 62.
Etujoukon perässä purjehti pääjoukko, joka käsitti linjalaivoja ja muutaman torpedoaluksen ja liikennelaiva S/S Vorwätsin. Pääjoukon perässä purjehtivat lippulaivana linjalaiva Westfalen ja sen sisaralus Posen, jota seurasi varsinainen kuljetuslaivasto johdossa risteilijä Koldberg, jonka perässä seurasi kolme kuljetusryhmää, joista ensimmäiseen kuuluivat kuljetusalus S/S BahiaCastillo, S/S BuenosAires, S/S Cassel, S/S Frankfurt ja suomalaisille jääkäreillekin tuttu pieni kuljetusalus S/S Equity.
Toista kuljetusryhmää veti miinalaiva Nautilus (saapui johtamaan ryhmäänsä vasta Suomenlahden miina-alueen rajoilta, jota ennen toista ja kolmatta kuljetusryhmää veti risteilijä Möwe) ja sitä seurasivat kuljetusalukset S/S Schleswig, S/S Chemnitz ja S/S Hannover. Kolmatta kuljetusryhmää veti risteilijä Möwe perässään kuljetusalukset S/S Habsburg, S/S Altenburg ja S/S Giessen.
Erikoisryhmän viimeisenä ryhmänä oli hinaajaryhmä, joka käsitti yhden torpedoaluksen (T 155) ja sitä seurasi pumppualus S/S Norder perässään kaksi hinaajaa Vosslopp ja Schulau ja kummankin hinaajan perässä oli hinauksessa yksi viidensadan tonnin proomu. Koko joukon hännillä oli pieni kuljetusalus S/S ArnoldKöpke.
Näiden lisäksi operaatiossa avusti panssarilaiva Beowulf, torpedoalus T 141 ja poijunlaskija Kiel sekä 2. miinanraivausdivisioona, joka sisälsi moottoriveneitä ja etuvartiopuolijoukkueen joiden kaikkien tuli toimia erikoisryhmän etsintäosastona.
Saksan Itämeren-divisioonan maihinnousu Hankoon 3. huhtikuuta 1918.
Saksalainen Itämeren-divisioona oli saatu lastattua edellä selostettuun laivastoon Danzigissa 30. maaliskuuta mennessä, ja se lähti matkaan 1. huhtikuuta 1918 Neufahrwasserin rediltä, kun etujoukolta oli saatu tieto miinakenttään avatusta kahden meripeninkulman levyisestä väylästä. Matkalla Hankoon saattueen tuli saada Saksan ilmavoimilta tulitukea, joka suoritettaisiin Russarön linnoitussaarta vastaan. Tätä vaihtoehtoa ei kuitenkaan jouduttu käyttämään vaan linnakkeen venäläiset sotilaat antautuivat ehdoitta ilman laukaustenvaihtoa (jostain syystä linnakkeen tykeistä puuttuivat lukot). Saattue saapui Hangon redille 3. huhtikuuta, ja sen maihinnousu saatiin suoritettua divisioonan siinä määrin, että se oli marssivalmiina 4. huhtikuuta kello 17:00 ja kokonaisuudessaan kuormasto oli purettu seuraava päivänä.[1]
Saksan hävittyä ensimmäisen maailmansodan marraskuussa 1918 alkoi yhteistyö Suomen ja Saksan välillä lähestyä loppuaan. Joulukuun alussa Itämeren-divisioonan kalustoa ryhdyttiin siirtämään Helsinkiin. Ne lastattiin yhdessä viimeisten joukkojen kanssa Bahia Castilloon ja Buenos Airesiin. Saksalaisten lähtöä Helsingistä 16. joulukuuta todistivat juhlallisissa tunnelmissa Suomen poliittinen ja sotilaallinen johto sekä parikymmentätuhatta kaupunkilaista.[2]
.jpg)
