Säilöttyjä unelmia on tammikuussa 2012 ensi-iltansa saanut Katja Gauriloffin ohjaama pitkä dokumenttielokuva.
Elokuva kertoo säilykepurkin tarinan ihmisten kautta, heidän elämästään ja unelmistaan. Siinä kierretään kymmenessä maassa kuten brasilialaisella kaivoksella, josta tulee purkin metalli, sikatilalla Tanskassa ja teurastamolla Puolassa. Purkin valmistanut yritys ei suostunut yhteistyöhön, mutta nimetön avustaja selvitti purkin taustoja. Saksassa tekijät eivät päässeet edes lähelle piikkilanka-aidoin ympäröityjä sikatiloja.[4]
Elokuva sai Suomen elokuvasäätiön rahoituksen (120 000 euroa) lisäksi tukea AVEK:lta, Yle TV2:lta, MEDIA:lta, NFTF:ltä, Arte Francelta, RTP:ltä, NRK:lta ja Al-Jazeera Englishiltä.[5] Elokuva nähtiin elokuvateatterissa ainakin Suomessa ja Tanskassa. Elokuva esitettiin myös DocPoint-elokuvajuhlilla ja helmikuussa 2012 Berliinin elokuvajuhlilla sarjassa Culinary Cinema.[4][6]
Elokuvan musiikin tekijä Karsten Fundal voitti parhaan musiikin Jussin 2013.[7] Elokuva palkittiin Nordic Film Days -festivaaleilla Lyypekissä Saksassa marraskuussa 2012.[8]