Ruusuristiläisyys on mystiikkaan perustuva liike, jonka väitetään saaneen alkunsa Christian Rosenkreutzin 1420-luvulla kokoamasta veljeskunnasta. Yleisesti tunnetuksi järjestö tuli Euroopassa 1600-luvulla, ja se oli uuden ajan alun tärkeimpiä okkultistisia virtauksia. 1700-luvulla, rationalismin aikana, ruusuristiläisyyden suosio hiipui. 1800-luvulta alkaen ruusuristiläisiksi itseään sanoneita järjestöjä alkoi syntyä Yhdysvalloissa ja Euroopassa osana okkultismin suosion kasvua.[1]
Käsite ruusuristiläisyys periytyy nykytutkimuksen mukaan 1600-luvulta, jolloin julkaistiin kolme ruusuristiläistä manifestia, Fama Fraternitatis 1614, Confessio Fraternitatis 1615 ja Christian Rosenkreutzin kemialliset häät 1616. Yhdessä ne esittivät legendan saksalaisestapyhiivaeltajasta nimeltä ”C.R.C.”, joka kolmannessa manifestissa esiteltiin Christian Rosenkreuziksi. Saksalainen teologi Johannes Valentinus Andreae (Johann Valentin Andeae) tunnusti omaelämäkerrassaan 16-vuotiaana kirjoittaneensa näistä viimeisen osan silkkana vitsinä (ludibrium).[2] Teos poikkeaakin tyyliltään kahdesta muusta. Tekstin perusteella on esitetty, että Valentinuksen nuorena kirjoittamaa tekstiä on täytynyt ennen sen julkaisemista parannella, mutta alkuperäistä versiota ei ole tallessa.[3] Tunnustus ei ole vaikuttanut kaikkiin. Esimerkiksi Rudolf Steiner luennoi vuonna 1923, että Johannes Valentinus kyllä fyysisesti kirjoitti teoksen mutta hänen kättään ohjasi henki.[4]
Legendan mukaan Rosenkreutz oli opiskellut Lähi-idässä useiden okkultismin mestareiden johdolla ja perustanut ruusuristiläisjärjestön, jonka tarkoituksena oli ”yleismaailmallinen ihmiskunnan uskonpuhdistus”, johon kuului muun muassa poliittisen moninaisuuden ja paavinvallan lakkauttaminen. Ruusuristiläisen kirjallisuuden mukaan Christian Rosenkreutz kuoli 106-vuotiaana vuonna 1484. Rosenkreutzin elinaikana järjestön kerrottiin kasvaneen vain kahdeksan henkeä käsittäväksi, ja hänen kuoltuaan järjestö katosi, mutta syntyi uudelleen jälleen 1600-luvulla.[5]
Myyttinen historia
Ruusuristiläisissä teksteissä viitataan usein aikaan ennen 1600-lukua, ja ruusuristiläiset ajattelevat, että ruusuristiläisyyttä on ollut olemassa jo silloin, tosin ei samalla nimellä. 1700-luvulla tullutta muun muassa egyptiläistä Isis–Osiris–Horus-myyttiä pidetään ruusuristiläisten parissa kristillisenkolminaisuuden ajattelun edeltäjänä.[6]
Näkemyksiä ja arvailuja
Ruusuristiläisiä manifesteja ei niiden ilmestyessä yleensä pidetty vakavasti otettavina, vaan ne tulkittiin joko huijauksiksi tai allegorisiksi ohjelmajulistuksiksi. Kulki kuitenkin monenlaista huhua siitä, kuka seuraan kuului ja keneltä jäsenyyttä voisi anoa, koska manifesteissa ei mainittu kerhon osoitetta. Useat tuon ajan ruusuristiläisyyttä koskevat kirjoitukset ovat tästä syystä spekulatiivisia. Fama Fraternitatisin julkaiseminen aiheutti vasta- ja puolustuskirjoitusten vyöryn. Vuosina 1614–1620 Euroopassa julkaistiin ruusuristiläisistä noin 200 kirjoitusta, jonka jälkeen (historioitsija Yatesin mukaan) manifestien aiheuttama myrsky äkisti päättyi.[5]
Ruusuristiläinen ajattelu
Syntyaikoinaan 1600-luvulla ruusuristiläisyys tarjosi uskonnon, tieteen ja taikauskon vaikutteita yhdistävän yleisuskonnollisen ajattelusuunnan tilanteessa, jossa reformaatio, tieteen kehitys ja yhteiskunnalliset mullistukset olivat murentaneet perinteistä todellisuuskäsitystä. Ensimmäisessä vaiheessa 1610–1620 ruusuristiläiset manifestit liittyivät protestanttiseen liikkeeseen vastauskonpuhdistusta vastaan. Toisessa vaiheessa 1620–1660 ruusuristiläisyys huhuna salaseurasta, jolla olisi hallussa korkeampaa hengellistä tietoa, palveli poliittisia tarkoitusperiä, erityisesti taistelua Britannian kuningashuoneen palauttamisesta valtaan. Kolmannessa vaiheessa 1710–1740 legenda ruusuristiläisyydestä herätettiin aristokraattisissa piireissä erityisesti vapaamuurari- ja sitä muistuttavissa liikkeissä.[6]
Myöhempien aikojen ruusuristiläisyyttä pidetään kristinuskon symboliikasta vaikutteita ammentavana esoteerisena liikkeenä, johon on sekoittunut alkemian, hermetismin, gnostilaisuuden, uusplatonismin ja kristillisen kabbalan aineksia. Yleisesti esoteerikot ovat pitäneet itseään kristittyinä. Vasta 1800-luvun lopulta lähtien esoteeriset liikkeet ovat alkaneet esiintyä kristinuskolle vaihtoehtoisina liikkeinä[7] Ruusuristiläisyyttä voidaan verrata muun muassa vapaamuurariuteen ja teosofiaan. Näiden kaikkien suuntien edustajat sanovat tavoittelevansa salaista jumalviisautta muinaisten jumalaistarujen, ajatussuuntauksien ja uskontojen avulla.
Suomalaisen ruusuristiläisyyden johtohahmo Pekka Ervast oli lähtöisin teosofian piiristä.[8]Hän uskoi aikansa teosofien tavoin Christian Rosenkreutzin olleen historiallinen henkilö ja että tämä ei välttämättä ollut ensimmäinen länsimainen salatieteilijä. Ervastin mukaan, oli ruusuristiläistä salaseuraa koskaan ollut olemassa näkyvässä maailmassa tai ei, se on joka tapauksessa ollut ja on edelleen näkymättömässä henkimaailmassa.[9]
Paul Roland: Ikiaikojen viisaus. Ilmestyksiä, profetioita ja mystiikkaa. ((Revelations. The Wisdom of the Ages.: Prophetic Visions & Secret Knowledge to Guide Us Into the 21st Century, 1995.) Suomentanut Anuirmeli Sallamo) Gummerus, 2000. ISBN 951-20-5551-1
Kilpinen, Pekka: Vakavasti otettavaa huuhaata. Kurkistuksia historiankirjoituksen marginaaliin ja rivinväleihin. Helsinki: Yliopistopaino, 1998. ISBN 951-570-365-4
↑Johann Valentin Andreä: Vita, ab ipso conscripta :ex autographo, in bibl. Guelferbytano recondito, absumtis codd. Stuttgartianis, Schorndorfiensi, Tubingensi /. Berolini :, 1.1.1849. Teoksen verkkoversio (viitattu 18.5.2017).
↑Godwin, Joscelyn: The Chemical Wedding of Christian Rosenkreutz. Red Wheel/Weiser, 1991. ISBN 9781609259242Google Books (viitattu 18.5.2017). (englanniksi)
↑ abÅkerman, Susanna: Rose Cross Over the Baltic. The Spread of Rosicrucianism in Northern Europe. Brill, 1998. ISBN 9004110305Google Books (viitattu 18.5.2017). (englanniksi)
