Rick Haney (s. 28. toukokuuta 1965 Duluth, Minnesota, Yhdysvallat) on yhdysvaltalainen jääpalloilija, joka on edustanut ennätykselliset 20 kertaa Yhdysvaltain maajoukkuetta jääpallon MM-kisoissa vuosien 1990–2015 aikana.
Haney on syntyisin Duluthista, jossa hän pelasi jääkiekkoa, kuten muutkin nuoret miehet. Hän siirtyi opiskelemaan Harvardin yliopistoon taloustieteitä ja pelasi samanaikaisesti yliopiston jääkiekkojoukkueessa Harvard Crimson, joka menestyi valmentaja Bill Clearyn johdolla erinomaisesti NCAA-sarjassa. Seura pääsi vuonna 1986 Michiganissa järjestettyyn lopputurnaukseen. 1980-luvun lopulla Haney jatkoi opintojaan Wisconsinin Madisonissa pankkitoiminnan maisterikoulussa.[1]
Haney aloitti jääpallouransa 1989 ja pelasi seuraavana vuonna Yhdysvaltain jääpalloliigassa. Vuodesta 1991 alkaen hän on ollut mukana jääpallon MM-kisoissa eli osallistuessaan vuoden 2016 MM-kisoihin ne ovat hänelle 20.:t. Haneyllä on siis eniten MM-kisaedustuksia ja yli sata MM-ottelua. Kansainvälisiä jääpallo-otteluita hänellä on vuoden 2016 MM-kisojen alkaessa 207. Haney on toiminut Yhdysvaltain jääpallomaajoukkueen kapteenina vuosina 1995-2015.[1]
Yhdysvaltain jääpallomestaruuksia Haneyllä on kaikkiaan kolme, jotka hän on saavuttanut Minnesota Bandolierin ja viimeisimmän Dynamo Duluthin riveissä. Haney oli perustamassa Duluthin kotiseudulleen Duluthiin jääpallojoukkuetta vuonna 2006. Jääpallouransa alkuvaiheessa 1990-luvulla Haney pelasi kauden Ruotsissa Örebro SK:n joukkueessa ja kaksi kautta Norjassa IF Readyn joukkueessa.[1]
Lähteet
Viitteet