Palmroth oli myös perustamassa Iloista Teatteria. Teatteri jouduttiin kuitenkin lakkauttamaan poliittisista syistä. Yrjö Leinon johtama sisäministeriö kielsi teatterin toiminnan poliittisesti vääräoppisena15. toukokuuta1946.[6] Iloisen Teatterin tilalle perustettiin Punainen mylly, jonka toimintaan Palmroth ei enää osallistunut.
Palmroth oli pitkään Sotamuseonintendentti ja siinä tehtävässä vastuussa muun muassa sodanaikaisesta sotasaalisnäyttelystä. Tämän perusteella suomalaiset kommunistit yrittivät saada hänet syytteeseen asekätkennästä. Asekätkentäsyyte raukesi pian.
Palmroth katsoi kuitenkin parhaaksi vetäytyä intendentin tehtävästä oma-aloitteisesti.
Myöhemmissä radiopakinoissaan Palmroth muisteli humoristiseen sävyyn esimerkiksi upseerin uraansa ja saamaansa sotilaskoulutusta.
Siviilissä Palmroth toimi muun muassa Chymoksen sosiaali- ja mainospäällikkönä, Suomi-Filmin myyntipäällikkönä ja elokuvavalmistamo Opuksen toimitusjohtajana.[7]
Myöhemmällä iällä Palmroth esiintyi julkisesti heinäkuussa 1971 Yleisradion uutislähetyksessä lausuen juuri kuolleen jazzlegenda Louis Armstrongin muistosanat. Hän toteutti myös useita radiopakinoita.lähde?
Reino Palmrothin vanhemmat olivat Hauhon kirkkoherra, lääninrovasti Wilhelm Palmroth ja Olga Maria Mathilda Armfelt.[10]
Palmrothin ensimmäinen vaimo oli oopperalaulajaAulikki Rautawaara. Hänen toinen puolisonsa oli Mary Apostol vuosina 1932–1953 ja kolmas Kaija Lanekari (Ukkonen) vuosina 1954–1990.
Reino Palmrothin vanhin veli oli runoilija Mikael Vasunta (oik. Yrjö Mikael Palmroth (Hirviseppä), 1891–1935), joka esiintyi Yrjö Hirvisepän nimellä pääosassa Teuvo Pakkalan 1920-luvun alkupuolella tekemässä elokuvassa Sotapolulla.[11]
Käy rohkeena! Uudet "vänrikki Ryynegreenin tarinat". Arvi A. Karisto 1928
Tulen ja valon lauluja. Gummerus 1935
Ateenasta Berliiniin. Gummerus 1936
Isänmaa. Runoja ja lauluja aseveljille ja kotirintamalle. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Kivi 1940
Ateenasta Roomaan. Valikoima urheiluaiheisia runoja. Jyväskylä: K. J. Gummerus Oy 1959
Viisikolmatta. Isänmaallista runoelmaa Talvisodan 25-vuotismuistoksi. Oy Opus 1964
Kirjoja
Hupilaulun taitajia Pasi Jääskeläisestä Juha Watt Vainioon. Porvoo: WSOY 1969
Kuin vierivä virta: jutelmia erään elämän varrelta. Porvoo: WSOY 1975
Silmästä silmään. Hämeenlinna: Karisto 1983
Imppa ja hänen ilmapiirinsä. Oy Opus: Kuopio 1966 (nimellä Palle)
Lähteet
Aho, Seppo: Valtionhoitajan ja tasavallan presidenttien 1918–2005 myöntämät arvonimet, s. 51. Alavus: Aholis Oy, 2006. ISBN 952-91-9535-4
Gronow, Pekka, Lindfors, Jukka & Nyman, Jake 2004. Suomi soi 1: Tanssilavoilta tangomarkkinoille. Helsinki: Tammi.
Jalkanen, Pekka: ”Palmroth, Reino (1906–1992)”, Suomen kansallisbiografia, osa 7, s. 515–517. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2006. ISBN 951-746-448-7Teoksen verkkoversio.
Rislakki, Jukka: Erittäin salainen. Vakoilu Suomessa, s. 245. LOVE KIRJAT, 1982.
Uola, Mikko: Unelma kommunistisesta Suomesta 1944-1953. Helsinki: Minerva, 2013. ISBN 978-952-492-768-0
Virkkunen, Urpo (toim.): Kuka on kuka TV:ssä. Helsinki: Otava, 1970.
Viitteet
↑Marjo Kaartinen, Hannu Salmi & Marja Tuominen: Maamme: itsenäisen Suomen kulttuurihistoria, s. 201. (Veli-Pekka Lehtola: Kuoleman ja elämän rintamat) Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2016. ISBN 978-952-222-686-0
↑Jalkanen, Pekka: ”Palmroth, Reino (1906–1992)”, Suomen kansallisbiografia, osa 7, s. 515–517. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2006. ISBN 951-746-448-7Teoksen verkkoversio.
↑Rislakki, Jukka: Erittäin salainen. Vakoilu Suomessa, s. 245. LOVE KIRJAT, 1982.