Ramsayn klaani tai suku on skotlantilainenklaani, joka on levittäytynyt aatelissukuna useisiin Euroopan maihin. Yksi haara on vaikuttanut myös Suomessa ja Ruotsissa. Suvun ensimmäinen tunnettu henkilö oli Midlothianissa sijaitsevan Dalhousien linnan ja aatelistilan haltijana 1100-luvun lopulla toiminut Simon (Simundus) de Ramsay (1140–1196lähde?), joka oli lähtöisin Englannin Huntingdonista.[1] Hän oli Skotlannin kuninkaan David I:n palveluksessa. Suvun alkuperästä on useita teorioita. Alussa Ramsayt käyttivät nimeä de Ramsay. Tämä viittaa Ranskaan, jossa eli samannimisiä henkilöitä. Oletetaan, että Skotlannin Ramsayt tulivat Normandiasta Englantiin Vilhelm Valloittajan kanssa. Sukua on ollut helppo seurata, sillä nimi on aina pysynyt samana ja vaakuna on myös ollut sama: musta korppi hopeisella pohjalla. Suvun päähaara on saanut nimen Ramsay of Dalhousie, mutta yhtä vanha on Ramsay of Bamff.
Kuningas Kaarle I myönsi eräälle Simon de Ramsayn jälkeläiselle Dalhousien jaarlin arvon, joka edelleen kuuluu klaanin päämiehelle. Lisäksi päämiehen vanhin poika on vuodesta 1831 käyttänyt arvonimeä lordi Panmure.[1] Suku on levittäytynyt muun muassa Englantiin, Ranskaan, Ruotsiin, Suomeen, Yhdysvaltoihin ja Australiaan. Suvun päämies asuu nykyään Brechinin linnassa lähellä Balmoralia.[2] Dalhousien linna on 1980-luvulla toiminut hotellina ja se myytiin hotelliketjulle 2005.
Allan Ramsay (1686–1758), skotlantilainen runoilija
Allan Ramsay (1713–1784), skotlantilainen muotokuvamaalari
William Ramsay (1716–1785), Virginian Alexandrian kaupungin perustaja
James Ramsay (1733–1789), laivakirurgi, anglikaanipappi ja tunnettu orjuudenvastustaja
David Ramsay (1749–1815), lääkäri, historioitsija ja poliitikko
George Ramsay, Dalhousien 9. jaarli (1770–1838), Kanadan kenraalikuvernööri
James Broun-Ramsay, Dalhousien 10. jaarli (1812–1860), Brittiläisen Intian kenraalikuvernööri
Alexander Ramsey (1815–1903), yhdysvaltalainen poliitikko, senaattori ja kuvernööri
Sir William Ramsay (1852–1916), kemisti, sai Nobelin palkinnon 1904
Katherine Stewart-Murray, o.s. Ramsay (1874–1960), herttuatar
Archibald Maule Ramsay (1894–1955), brittiläinen poliitikko ja juutalaisvastainen aktivisti
Frank Ramsey (1903–1930), brittiläinen matemaatikko
Patricia, Connaughtin prinsessa (Victoria Patricia Helena Elizabeth; myöh. Lady Patricia Ramsay; 1886–1974), Britannian kuningashuoneen jäsen ja kuningatar Viktorian lapsenlapsi
Michael Ramsey, paroni Ramsey of Canterbury (1904–1988), Canterburyn arkkipiispa