Quincy Jones syntyi Chicagossa 1933. Hänen isänsä oli Quincy Jones vanhempi ja hänen äitinsä Sarah Wells. Quincy Jones vanhempi työskenteli puuseppänä ja pelasi puoliammattilaisena baseballia. Sarah Jones oli puolestaan isännöitsijä. Quincyn vanhemmat erosivat, ja hänen isänsä meni uudestaan naimisiin. Jonesit asuivat ensin WashingtoninBremertonissa ja muuttivat toisen maailmansodan aikana Seattleen.[3]
Jones aloitti Seattlessa soittamaan trumpettia ja 12-vuotiaana laulamaan gospel-kuorossa. Hän tapasi Seattlessa myös teini-ikäisen Ray Charles, jonka innoittamana löysi rohkeutta kokeilla myös sovittamista.[3]
Jones opiskeli 1950-luvun alussa lyhyen aikaa Schillinger HousessaBostonissa, ja hänestä tuli sitä kautta myös ammattimuusikko, kun hän sai paikan Lionel Hamptonin yhtyeestä.[4][3] Hän toimi vuosina 1951–1953 Hamptonin yhtyeen trumpetistina ja sovittajana.[5]
Jones muutti 1957 Pariisiin, missä hän opiskeli musiikin teoriaa Nadia Boulangerin alaisuudessa.[6] Hän toimi Pariisissa vuosina 1957–1958 Barclay Recordsilla sovittajana ja tuottajana sekä kiersi vuonna 1959 oman big bandinsä kanssa Euroopassa.[5]
Jazzista poppiin ja elokuvamusiikkiin
Jones palasi 1961 Yhdysvaltoihin, ja hänestä tuli Mercury RecordsinA&R. Hän kohosi 1964 yhtiön varatoimitusjohtajaksi, mikä teki hänestä yhden ensimmäisistä afroamerikkalaisista merkittävän yhdysvaltalaisen levy-yhtiön johdossa.[4]
Jones vietti 1950-luvun lopulta asti paljon aikaa Ruotsissa,[7] ja hänen ensimmäinen elokuvamusiikkinsa syntyi ruotsalaisen Arne Sucksdorffin elokuvaan Metsien hurjat.[1] Lopulta hän teki musiikkia yli 30 elokuvaan ja satoihin televisiosarjoihin. Hän oli ensimmäisiä mustia säveltäjiä, jotka sai tunnustusta Hollywoodista. Jonesin tunnetuimpia elokuvatuotantoja ovat olleet Kylmäverisesti (1967), Yön kuumuudessa (1967), Riehakas ryöstö (1969) ja Pakotie (1972). Television puolella hän teki muun muassa Ironsiden tunnuskappaleen.[3]
Jones tuotti 1978 musikaalielokuvan Taikuri Oz soundtrackin. Elokuvassa oli pääosissa Michael Jackson ja Diana Ross, ja sen kautta Jones sai mahdollisuuden tuottaa Jacksonin ensimmäisen sooloalbumin. Off the Wall (1979) myi 20 miljoonaa kappaletta, ja Jonesin ja Jacksonin yhteistyö jatkui myös albumeilla Thriller (1982) ja Bad (1987). Jones tuotti 1985 myös hyväntekeväisyyskappaleen ”We Are the World”.[3]
Jones laajensi musiikkituottajan roolista myös elokuviin ja televisioon. Hän oli yksi Steven Spielbergin elokuvan Häivähdys purppuraa (1985) tuottajista ja tuotti myös sen soundtrackin.[3]
Jones oli naimisissa Jeri Caldwellin kanssa 1957–1966, ruotsalaisen mallin Ulla Andersonin kanssa 1967–1974 ja näyttelijä Peggy Liptonin kanssa 1974–1990.[1] Jones sai seitsemän lasta, joista viisi syntyi avioliittojensa aikana.[1] Hän sai lisäksi lapsen sekä näyttelijä Nastassja Kinskin että Carol Reynoldsin kanssa.[3] Yksi hänen tyttäristään Peggy Liptonin kanssa on näyttelijä Rashida Jones.
Kuolema
Jones kuoli haimasyöpään 91-vuotiaana 3. marraskuuta 2024.[9]
Quincy Jones Suomessa
Quincy Jones esiintyi orkestereineen Helsingin Kulttuuritalolla 1960. Vellu Halkosalmi sai 2010-luvulla Jonesilta käyttöönsä tämän alkuperäisiä, julkaisemattomia orkesterisovituksia, kirjoitti niitä lisää ylös Jonesin levytyksiltä ja harjoitutti niitä konserteiksi Turku Jazz Orchestran ja UMOn kanssa.[10][11][12]
↑ abcdePendergast, Tom & Pendergast, Sara (toim.): International Dictionary of Films and Filmmakers, Vol. 4: Writers and Production Artists, 4th edition, s. 447. St. James Press, 2000. Teoksen verkkoversio (pdf) (viitattu 10.4.2015). (englanti) (Arkistoitu – Internet Archive)